Paljastusdokumentti herttuatar Meghanin taustoista tekeillä – tämä tiedetään nyt

Televisiokanava ZDF tekee parhaillaan tarkkaa faktan tarkistusta, jotta Sussexin herttuapari ei pääse uhkailemaan oikeustoimilla.
Saksalaisella ZDF-kanavalla on työn alla tv-dokumentti Sussexin herttuatar Meghanin taustoista.
Express.co.uk uutisoi, että tuotanto on joutunut yllättäen jäähylle. Syynä on faktojen tarkistus, josta kanava haluaa olla erityisen tarkka tämän produktion yhteydessä. Onhan kyse herttuaparista, joka on viime vuosina ollut erityisen innokas haastamaan etenkin medioita raastupaan.
Elokuvantekijä Ulrike Grunewald lupaa sosiaalisessa mediassa dokumentin yleisön nähtäväksi, kunhan tarpeellinen tutkimustyö on saatu päätökseen.
– Työryhmä haluaa varmistaa, että kaikki Meghanista mainittu tieto on oikein. Jokainen yksityiskohta tarkistetaan, jotta tiedot olisivat juridisesti perusteltavissa eikä asiavirheitä ilmene, brittilehden lähde kertoo.

Meghanin ja puolisonsa, prinssi Harryn huhutaan käyneen jo levottomiksi tulevasta dokumentista, jonka työryhmään kuuluu tunnettu saksalainen kuninkaallistoimittaja. Pariskunnan tiimin kerrotaan jännittävän, mitä paljastuksia tuotantotiimi on kaivanut herttuattaren menneisyydestä.
– On selvää, että he ovat huolissaan ja seuraavat tilannetta tarkoin, lähipiiri toteaa.
Huoli ei liene täysin turha, sillä ZDF on aiemminkin julkaissut Saksassa rohkeita kuninkaallispaljastuksia brittihovista. Vastikään se esitti Prinzessin Kate und das Drama der Windsors -dokumentin, joka selvitti, miten Walesin prinsessa Catherinen syöpädiagnoosi ja pitkä sairausloma ovat vaikuttaneet kuningashuoneeseen.
Julkisia hyökkäyksiä hovia vastaan
Harry ja Meghan jättivät neljä vuotta sitten brittihovin, ja muuttivat Yhdysvaltoihin Hollywoodin kupeeseen rakentamaan uutta elämää yksityishenkilöinä.
Sittemmin herttuapari on ollut runsaasti julkisuudessa muun muassa Netflixin kanssa tekemänsä miljoonasopimuksen ja lukuisten antamiensa lehti- ja tv-haastattelujen vuoksi.
Pian hovista irtauduttuaan kirjakauppoihin ilmestyi herttuaparin luottotoimittajan Omid Scobien ja Carolyn Durandin toimittama elämäkerrallinen kirja Finding Freedom – Harry & Meghan and the Making of A Modern Royal Family, jossa herttuapari kuvattiin ilkeän hovin uhreina.

Vuonna 2021 herttuapari hyökkäsi Harryn perhettä ja Ison-Britannian monarkiaa vastaan tilittämällä talk show -kuningatar Oprah Winfreylle katkeria muistojaan rasistisesta kuningashuoneesta.
Netflixillä sai ensi-illan 2022 neliosainen Harry & Meghan -dokumentti, jossa pariskunta ei säästellyt sanojaan arvostellessaan prinssin perhettä.
Viime vuonna Harry julkaisi elämäkerrallisen Varamies-kirjan, jossa hän tylytti kuninkaallista perhettään. Alustavien tietojen mukaan Harry suunnittelee jo seuraavaa paljastuskirjaa.