Oona Airola paljastaa yllättävän piirteensä – ”Kiroilen ja juoksen”

Oona Airola paljastaa yllättävän piirteensä – ”Kiroilen ja juoksen”

Ohjus-elokuvan tähti kertoo, että voisi tulevaisuudessa osallistua enemmän television viihdeohjelmiin.

Joulukuussa 1984 Inarijärveen syöksyi Neuvostoliiton harhareitille joutunut ohjus. Uuden Ohjus-elokuvan pohjana on kyseinen kriisitilanne, joka kiinnosti maailmallakin. Tarinassa kuvitteellinen paikallislehden toimittaja Niina alkaa penkoa tapauksen taustoja.

Niinaa esittävä Oona Airola ei ollut edes vielä syntynyt ohjuskohun aikaan.

– Minulla ei ollut suoraan sanottuna mitään pohjatietoa tästä tapauksesta ennen elokuvan tekemistä. Taustatietojen etsiminen oli hämmentävää. Aluksi ajattelin, että järkyttävää, onpa minulla suuri aukko sivistyksessä, mutta selvisi nopeasti, että moni vanhempikaan ihminen ei juuri muistanut tapausta, Oona kertoo.

Elokuva-arvostelu: Loistavan Oona Airolan tähdittämä Ohjus muistelee vuoden 1984 kriisiä hämmentävän rikkain tuntein

Miia Tervon ohjaamaa Ohjusta kuvattiin Lapissa, muttei ihan Inarin korkeuksilla.

– Kemijärvellä oli ikään kuin päämaja, mutta liikuimme kuvauspaikkojen välillä varmasti ainakin sadan kilometrin säteellä. Siihen oli varmasti jokin tosi hyvä syy, että aina matkattiin tosi kauas, mutta välillä se oikein nauratti, että taasko mennään jonnekin syrjäiseen pöpelikköön, Oona kertoo huvittuneena.

– Esimerkiksi alun kuusenhakukohtauksessa olin välillä niin syvässä hangessa, ettei jalkojen mitta yksinkertaisesti riittänyt. Lunta tippui vaatteiden sisään ja olin jo luovuttaa, mutta onneksi vedin loppuun asti, että saatiin hyvä kohtaus, Oona riemuitsee.

Oona Airola joutui tarpomaan paljon hangessa Ohjus-elokuvaa kuvattaessa.
Oona Airola joutui tarpomaan paljon hangessa Ohjus-elokuvaa kuvattaessa.

Oona on nähty viime aikoina muun muassa toisessakin isossa ensi-iltaelokuvassa, ihmissuhdedraamassa Neljä pientä aikuista. Hän kertoo, ettei julkisuus ole sinällään juuri vaikuttanut hänen henkilökohtaiseen elämäänsä.

– En ehkä ole kovin lähestyttävä tyyppi tuolla kaduilla pää kolmantena jalkana kiirehtimässä. Tuntuu, että aina vain kiroilen ja juoksen, kun olen yleisellä paikalla, Oona nauraa.

Näyttelijä myös epäilee, että ihmisten kontaktin ottamisen kiinnostukseen vaikuttaa se, ettei hän ole ollut mediassa esillä juuri muuta kuin töidensä kautta.

– En ole lähtenyt juuri mukaan viihdeohjelmiin tai tositelevisioon. Minulla ei silti ole tähän liittyen mitään vahvaa päätöstä taustalla. Jos vastaan tulee jotain, johon haluankin osallistua, niin sitten menen. Ei sellainen veisi mistään pois näyttelijän työstäni.

Ohjus saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 2. helmikuuta.