Ohjaaja syyttää Yleä varastetun tavaran ostamisesta – näin Yle vastaa

Tulen morsian -elokuvasta tehtyä minisarjaa esitetään Ylellä luvatta, väittää ohjaaja Saara Cantell.
Sunnuntaina 1.6. Yle Areenassa julkaistiin vuonna 2016 toteutettu suomalaisdraama Tulen morsian. Noitavainoista kertova draamasarja oli alun perin elokuva, mutta se on toteutettu Ylelle minisarjaksi.
Sen sopimuksiin liittyy nyt epäselvyyksiä. Elokuvan ohjaaja Saara Cantell kirjoitti julkiselle Facebook-seinälleen pitkän kirjoituksen tekijänoikeussopimukseen liittyen. Hänen mukaansa Ylellä on oikeudet ainoastaan elokuvan esittämiseen, ei minisarjaan.
Saaran mukaan elokuvan tuottaja olisi tehnyt sarjaversion aikoinaan raakaversion pohjalta ja myynyt sen ohjaajan selän takaa Ylelle. Tuottajalla on kirjoituksen mukaan oikeudet ainoastaan elokuvaan. Elokuvan tuottaja ei olisi hänen mukaansa maksanut tekijänoikeuksista mitään muille tekijöille.
– Yle siis osti (tuottajan sanaan luottaen) varastettua tavaraa. Sekä audiovisuaalisen teoksen, jonka lopullista muotoa ohjaaja ei ole hyväksynyt, Saara kirjoittaa Facebook-seinällään.
Saara kirjoittaa, että minisarja esitettiin Ylellä ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten. Jo tuolloin hän kertoo juristin ottaneen yhteyttä niin Yleen kuin tuottajaan.
– Korvauksia ei oltu valmiita maksamaan, ja Yle päätyi vetämään sarjan pois Areenasta, Saara kirjoittaa.
Asia kunnossa
Ylen draamapomo Jarmo Lampela viestittää Katsolle, että Ylellä on jo konkurssiin menneen Periferia-tuotantoyhtiön kanssa sopimus, jonka mukaan sarja voi olla Ylellä katsottavissa kerrallaan 30 päivää.
Yleisradio kertoo noudattavansa tätä sopimusta. Jarmon mukaan esitysoikeutta on vuoteen 2028 asti, ja sopimusaikana sarja voidaan esittää yhteensä neljästi. Tulen morsianta esitetään nyt toista kertaa.
– Sopimuksellisesti asia on siis kunnossa. On valitettavaa, että Saara Cantell tuntee näin. Olemme häneen yhteydessä ja asiaa on selvästi syytä käydä yhdessä läpi, Jarmo viestittää.