Ohjaaja Rike Jokela yllättää: Karppi-elokuva on mahdollinen

Karppia ohjannut ja käsikirjoittanut Rike Jokela paljastaa, että vaikka sarjan taru Ylellä on varmasti nyt lopussa, tarinalla saattaa olla vielä jatkoa.
– Siihen on säästelty semmoinen ekstrapläjäys. Katsotaan, miten kolmas kausi menee, että olisiko sillä katsojia vielä oletettavissa. Ei sarjana, vaan elokuvana.
Karpin tekijät seuraavat Jokelan mukaan nyt silmä kovana, miten Sorjonen-elokuva saa katsojia. Sarjat on tehty samoihin aikoihin, ja molemmat ovat myös päässeet kansainvälisesti laajaan levitykseen suoratoistojätti Netflixin kautta, Karppi nimellä Deadwind.
– Olemme menneet Sorjosen kanssa samassa syklissä koko ajan. Yle tilaa sarjoja aina maksimissaan kolme kautta, mikä on ihan hyvä tapa. Sitten tulee muiden vuoro. Mutta joskus voi jäädä sarjasta vielä tarinaa jäljelle, niin katsotaan sitä Karpin kohdalla. Se tulee sitten ajankohtaiseksi, jos tulee. Jos ei tule, niin sitten sitä voidaan hyödyntää samalla tekijäporukalla jollakin toisella tavalla, Jokela muotoilee.
Karpin päätöskausi julki – Pihla Viitala kuvasi pienen vauvansa kanssa: "En nukkunut ollenkaan"
Karppi TV1:llä sunnuntaisin klo 21.05. Sarja on katsottavissa kokonaisuudessaan myös Areenassa.