Ohjaaja jätti Putouksen – vetoaa väsymykseen

Vauva-arkea elävä Antti Tuomas Heikkinen poistuu Putouksen ohjaajan paikalta kolmen kauden jälkeen.
Antti Tuomas Heikkinen aloitti Putouksen parissa näyttelijänä vuonna 2020, jolloin hän muun muassa tuli toiseksi sketsihahmokisassa hahmollaan Yölintu. Keväällä 2022 Antti Tuomas siirtyi Putouksen ohjaajaksi ja on toiminut myös ohjelman käsikirjoittajana. Nyt Antti Tuomas kuitenkin kertoo jättävänsä Putouksen.
Putouksen viimeisin, 17. tuotantokausi päättyi lauantaina 29. maaliskuuta. Antti Tuomas tiedotti lähdöstään seuraavana päivänä Instagramissa.
– Kuten ehkä voi päätelläkin, on Putouksen ohjaajan paikka aika helkkarin stressaava. Viihdebisneksen ytimessä toimiminen tuo mukanaan tietysti arvoisensa paineet ja odotukset. Ne yhdistettynä tiukkaan aikatauluun, tiukkaan budjettiin ja aika ison paletin johtamiseen voi hetkittäin aiheuttaa tietynlaisia painetiloja, Antti Tuomas kirjoittaa päivityksessään
– Yövalvomiset, kotona melko poissaoleva olemus ja väsymys on olleet aika tuttuja juttuja tässä kuluneiden vuosien aikana. Niistäkin huolimatta, päivääkään en vaihtaisi, Heikkinen painottaa ja kiitää muun muassa juontaja Niina Lahtista.
Antti Tuomas ei silti aio jäädä lepäämään laakereilleen.
– PS. Saa kysellä töihin. Osaan näytellä, ohjata ja kirjoittaa, Antti Tuomas päättää kirjoituksensa.

Päivitys on saanut satoja tykkäyksiä ja myös runsaasti kommentteja muun muassa Heikkisen kollegoilta.
– Oot Antti niin vitun yyvee jätkä kun vaan yyvee voi olla. Lempeä, hauska ja taitava. Arvostan isosti. Mut nyt: MÄ EN TARVI OHJAAJAA VAAN KALJAKAVERIA, vuosina 2023–24 Putouksessa näytellyt ja sitä käsikirjoittanut Juuso ”Köpi” Kallio sanailee.
Vauva kotona
Heikkinen kertoi ennen kauden alkua, että Putouksen ohjaaminen ja käsikirjoittaminen on työläs, mutta mieluisa puserrus. Jo ensimmäisen kauden aikana hän oli sitä mieltä, että pesti jää yhteen kertaan ja harkitsi tarkkaan kahdelle seuraavalla kaudelle mukaan lähtemistä.
– Kolmannelle kaudelle on selkeä taloudellinen motiivi ja maanläheinen syy, sillä freelancerille yhdeksän kuukauden palkka on merkittävä. Saan ohjaajana kuukausipalkkaa. Vaikka työ on raskasta, niin onhan se hienoa ohjata Suomen yhtä suurinta viihdeohjelmaa, Antti Tuomas tunnusti Katson haastattelussa tämän vuoden tammikuussa.
Antti Tuomas meni naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa Tiinan kanssa kesällä 2023. Viime syyskuussa pariskunta sai ensimmäisen lapsensa.
– Perheesemme syntyi eilen aamulla suloinen poikavauva. Kaikki voivat oikein hyvin!, Heikkinen päivitti tuolloin sosiaalisessa mediassa.