Nyt on paha pukki! Jack Blackin Dear Santa saattaa olla joulun törkein komedia

Nyt on paha pukki! Jack Blackin Dear Santa saattaa olla joulun törkein komedia

Elokuvan ovat luoneet pieruhuumorin mestareina tunnetut Farrellyn veljekset.

Tähtikoomikko Jack Black ja Farrellyn veljekset yhdistävät voimansa ensi kertaa yli 20 vuoteen elokuvassa Dear Santa, joka saa ensi-iltansa Paramount+-palvelussa 25. joulukuuta. Suomessa elokuva saapuu SkyShowtime-palveluun vielä ilmoittamattomana ajankohtana. Elokuvan traileri löytyy jutun lopusta.

Dear Santa kertoo kuudesluokkalaisesta Liamista, joka pyytää joulupukkia todistamaan olemassaolonsa. Valitettavasti Liam on lukihäiriöinen, jonka vuoksi kirjeen vastaanottajaksi on kirjoitettu vahingossa ”Satan” eikä ”Santa”. Niinpä kirje päätyy Helvettiin, jossa sen saa käsiinsä ihka ensimmäisestä fanipostistaan innostuva Saatana. Ei aikaakaan, kun Blackin esittämä vihtahousu saapuu tapaamaan Liamia ja pyytämään osansa tämän sielusta.

Dear Santan ovat tuottaneet ja käsikirjoittaneet Bobby ja Peter Farrelly, jotka ohjasivat Blackia edellisen kerran vuoden 2001 komediassa Hal ja ISO rakkaus. Tällä kertaa ohjauksesta vastaa pelkästään Bobby.

Veljesten edellinen yhteisohjaus on 2014 valmistunut Nuija ja tosinuija kaks, jota ennen Farrellyt ovat ohjanneet kimpassa muun muassa komediat Sekaisin Marista, Me kaksi & Irene, Sekaisin suhteessa ja Hall Pass – Lupa rellestää.

Huhut myös kertovat, että Farrellyt suunnittelisivat parhaillaan kolmannen Nuija ja täysnuija -elokuvan tekemistä. Vuonna 1994 ilmestynyt alkuperäinen Nuija ja tosinuija on modernin pieruhuumorin klassikko, joka toimi aikanaan niin veljesten kuin Jim Carreyn läpimurtona.