Niko Saarinen puhuu häkellyttävän suoraan seksipartnereistaan: "Jos jollakin on ollut pieni muna..."

Niko Saarinen on myös nauhoittanut podcastia humalassa.
Somepersoona ja radiojuontaja Niko Saarinen on vieraana Gogin kantabaarin (Yle Areenassa) uusimmassa jaksossa, joka julkaistiin keskiviikkona 3. heinäkuuta. Niko juontaa Nikotellen-podcastia, jossa hän ja juontopari Jasmiina Yildiz puhuvat omasta elämästään sekä ajankohtaisista asioista. Nikon mukaan usealla podcastin kuuntelijalla on harhainen käsitys siitä, että Niko kertoisi avoimesti ihan kaiken.
– Jätän tosi paljon kertomatta. Esimerkiksi, jos mulla on vaikka joitakin miesjuttuja, niin en mä välttämättä kaikkea kerro, Niko myöntää.
– Voin tosi pintapuolisesti kertoa, että nähtiin ja naitiin, mutta en kerro sen jälkeen, että mitkä fiilikset mulla oli oikeasti siitä.
Välillä podcastissa on käynyt myös tilanteita, jossa jokin jakso on jouduttu sensuroimaan. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun Niko nauhoitti podcast-jakson humalassa syntymäpäiväjuhliensa jälkeen.

– Olin tosi päissäni. Siinä kohtaa, kun yksityiskohtaisesti kuvailin sen, mitä teen eksälleni, kun mua niin hemmetisti v***ttaa se ja sen naama, Niko muistelee.
Jaksoa jouduttiinkin jälkikäteen editoimaan.
Osalle miehistä, joita Niko on tavannut, on ollut suuria kunnia päästä Nikon podcastiin, kun taas osalle ei. Niko ei kuitenkaan puhu miehistä nimillä, vaan esimerkiksi nimimerkillä "herra kolkyt minuuttia".
– Jos jollakin on ollut esimerkiksi pieni muna, en ikinä dissaisi sitä ääneen, koska se ei ole vain reilua. Sitten vain sanoisin, että se seksi ei ehkä ollut mun juttu, Niko kertoo.

Osa miehistä osaa myös varautua siihen, että he pääsevät podcastiin ja kysyvät Nikolta ennen treffejä, mikä heidän nimensä tulee olemaan.
– Hirveintähän tässä on ollut se, että olenhan mä vain joskus ihan vain hyvän tarinankin puolesta voinut joutua uhrautumaan, Niko paljastaa.
– Olen toisaalta journalisti, olen tehnyt vain työtäni.
Yksi podcastista suivaantuneista miehistä oli herra kolkyt minuuttia, joka on Nikon mukaan tamperelainen jääkiekkoilija.
– Meni hetki radiohiljaisuudessa kuukausitolkulla. Kun hän näki somestani, että olen taas Tampereella, hän laittoi, että "nähdäänkö?" Ne on näitä.
Gogin kantabaari keskiviikkoisin Yle Areenassa.