Nettiraivo repesi hittikomedian jatko-osasta
Paholainen pukeutuu Pradaan 2 on joutunut rasismisyytösten kohteeksi.
Perjantaina ensi-iltaan tuleva Paholainen pukeutuu Pradaan 2 on suututtanut katsojat jo ennakkoon ympäri Itä-Aasiaa.
Sosiaalisen median käyttäjät varsinkin Japanissa, Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Hongkongissa ovat reagoineet voimakkaasti klippiin, joka esittelee Anne Hathawayn esittämän Andy Sachsin uuden assistentin, Jin Chaon.
Amerikkalaissyntyisen Helen J. Shenin esittämän hahmon on sanottu ruokkivan aasialaisiin liittyviä stereotypioita tämän ulkonäköä, taustaa ja sosiaalista käyttäytymistä myöten. Myös hahmon nimi tuo lausunnaltaan monen mieleen itäaasialaisista käytetyn rasistisen haukkumanimityksen ”Ching Chong”.
– The Devil Wears Prada 2:n markkinointi oli tähän saakka todella hienoa, mutta juuri ennen julkaisua he sortuivat räikeään aasialaisvastaiseen rasismiin ja ajoivat homman täysin metsään, toteaa eräs japanilainen käyttäjä yli 16 miljoonaa lukukertaa keränneessä viestissään viestipalvelussa X:ssä.
– Tapa, jolla he esittävät aasialaiset, on niin räikeän stereotypioihin perustuva, että se on ällöttävää, komppasi toinen viestittelijä.
Myös media on tarttunut reaktioihin
Yli miljoona lukukertaa Japanista kerännyt viesti listaa hahmon peruselementit:
– Hän on kiinalainen nimeltään Chinchon, hänellä on silmälasit, hän on nörtti kirjatoukka ja vaikka hän on valmistunut arvostetusta koulusta, hän on silti sosiaalisesti nolo. Elokuva lyö tiskiin mitä räikeintä rasistista stereotypiaa vuonna 2026, ja se saa minut kauhun valtaan.
– Käyttivätkö he tätä kohtausta markkinoinnissa siksi, että se on muka ”hauska”?, kysyy käyttäjä ja päättää viestinsä boikottivaatimukseen #BoycottTheDevilWearsPrada2.
Sosiaalisen median vastareaktio ja boikottikehotukset ovat nousseet uutisiin myös useissa Aasian maissa. Hongkongin merkittävin englanninkielinen sanomalehti South China Morning Post julkaisi laajalle levinneen artikkelin Pekingissä toimivalta kirjeenvaihtajaltaan.
Myös japanilainen Sankei Shimbun sekä eteläkorealaiset Chosun Daily, Korea JoongAng Daily ja The Korea Times ovat tehneet laajan jutun elokuvan herättämästä nettiraivosta.
Paholainen pukeutuu Pradaan 2 saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 1. toukokuuta.
The former assistant’s new assistant.
— 20th Century Studios (@20thcentury) April 16, 2026
Watch a new clip from The Devil Wears Prada 2 and experience the film only in theaters May 1. Get tickets now: https://t.co/BJd5wLTnLS pic.twitter.com/f2w0NWr8q5