Netflixiin tulleen Stephen King -filmatisoinnin suurin yllätys löytyy ääniraidalta

Netflixiin tulleen Stephen King -filmatisoinnin suurin yllätys löytyy ääniraidalta

FireStarter esitteli aikoinaan Stephen King -kauhun suomalaisille Nyt kirjasta on tehty uusi elokuvaversio. jonka tekemiseen on osallistunut myös kuuluisa kauhuohjaaja - ei kuitenkaan ohjaajan pallilla istuen!

Vuonna 1980 julkaistu Tulisilmä oli ensimmäinen suomennettu Stephen King -kirja. Kirja kertoo Charlie-nimisestä pikkutytöstä, jota hallituksen agentit ajavat takaa, koska tytöllä on yliluonnollisia voimia: hän pysyy sytyttämään asioita tuleen pelkällä ajatuksen voimalla.

Netflixiin juuri tullut elokuva FireStarter perustuu kyseiseen kirjaan. Kyseessä ei ole elokuvan ensimmäinen filmatisointi, sillä kirjasta tehtiin Tulessa syntynyt -niminen elokuva jo vuonna 1984. Päähenkilöä esitti nuori Drew Barrymore. Charlien isänä nähtiin Martin Sheen sekä äitinä Dynastia-söpöläinen Heather Locklear. Iso-Arkskan Commando -leffankin ohjanneen Mark L. Lesterin näkemys kirjasta ei miellyttänyt itse kirjailijaa, mutta filmille tehtiin silti myös jatkoa, tosin vain tv-levitykseen tulleen minisarjan muodossa.

Uuden version FireStarterista on ohjannut melko tuntematon nimi Keith Thomas. Tunnetuimmat näyttelijänimet filmissä ovat valtion palveluksessa olevaa tutkijaa näyttelevä, 70´s Shown ärjynä isänä muistettava Kurtwood Smith ja Charlien isää esittävä Zac Effron, joka nousi tähdeksi High School Musicalista.

Kauhuelokuvien harrastajille kaikista kiinnostavin tekijänimi löytyy kuitenkin leffan musapuolelta. Elokuvan musiikin on nimittäin säveltänyt legendaarinen kauhuohjaaja John Carpenter, jonka piti alun perin ohjata vuoden 1984 FireStarter! Alkuperäisen Halloween-elokuvan isä nauttii kulttimainetta myös syntetisaattorimuusikkona, joka yleensä vastasikin aina omien elokuviensa musiikista. Carpenter on myös kiertänyt maailmalla esittämässä musiikkiaan livenä, ja kävipä hän Suomessakin konsertoimassa vuonna 2016.

FireStarter Netflixissä.