Netflix-dokumentti: Murhasiko tyttöystävä NFL-tähden?

Steve McNairin kuolemaan liittyy vaihtoehtoinen teoria.
Netflixin utheiluteemaiseen Untold-rikosdokumenttien sarjaan kuuluva Untold: Steve McNairin murha kertoo NFL-tähti Steve McNairin urheilu-urasta ja hänen kuolemaansa liittyvistä epäselvistä seikoista.
Varoitus! Teksti paljastaa asioita dokumentin sisällöstä.
Steve McNair alkoi menestyksekkään uransa jälkeen tapailla tarjoilija Jenni Kazemia, jonka oli tavannut Dave & Buster's -ravintolassa, jota amerikkalaisen jalkapallon pelaajat suosivat.
”He alkoivat todella ihastua toisiinsa, ja se oli aitoa”, Kazemin ystävä ja silloinen kämppäkaveri Emily Andrews kertoo dokumentissa.
Asiat muuttuivat kuitenkin ikävämmiksi ja Jenni alkoi potea voimakasta stressiä. Hänellä oli taloudellisia huolia ja myös parisuhde alkoi rakoilla.
Eräänä päivänä Jenni myös näki toisen naisen poistuvan Steven asunnosta ja epäili miestään uskottomuudesta. Samana päivänä Jennin kerrotaan lähestyneen tuttavamiestään Adrian Gilliamia ostaakseen aseen. Asiaa tutkineiden poliisien mukaaan Jenni ampui ostamallaan aseella Steveä kuolettavasti neljä kertaa heinäkuussa 2009. Lopuksi hän tappoi itsensä ampumalla itseään päähän.
Yksityisetsivä Vince Hillin mukaan poliisi teki tutkinnassa kuitenkin useita virheitä. Hänen epäilynsä kohdistuvat Jennin sijaan aseen myyneeseen Adrianiin.
Adrian oli tiettävästi myös yksi viimeisistä Jennin kanssa puhuneista ihmisistä. Adrian kertoi poliisille olevansa murhien aikaan menossa ystävänsä luokse, mutta Untold-dokumentissa esitetyssä äänitteessä paljastuu, ettei miehen alibi pitänyt paikkansa.

Poliisin tiedottaja Don Aaron kertoo kuitenkin, että asiaa tutkinut poliisilaitos alkuperäisessä kannassaan ja huomauttaa, ettei Vince Hill ollut koskaan etsivä. Hill jätti poliisivoimat kurinpitoriidan jälkeen kaksi vuotta ennen Steven kuolemaa.
Untold: Steve McNairin murha -dokumentti Netflixissä.