Neon 2 -Jussi Rainio avutuu lapsuudestaan – luuli äitinsä kuolleen

Neon 2 - Ne on ne kaks kertoo, millaiset miehet suosikkibändin takana on.
Nelosella alkaa maanantaina 12. toukokuuta neliosainen uutuusdokumentti Neon 2 – Ne on ne kaks.
Tarina alkaa vuodesta 1992, kun Suomi kärvisteli syvässä lamassa. Kansa kärsi talousvaikeuksista, ja eduskuntatalon edustalla mielenosoittajat vaativat työttömille työtä.
Kurjuuden keskellä syntyi pop-ilmiö nimeltään Neon 2, jonka muusikot Jussi Rainio ja Rami Alanko takoivat hittejä ja täyttivät keikkapaikat.
Dokumentissa matkataan Jussin ja Ramin lapsuudesta pop-tähteyteen, 1990-luvun huippuvuosista näihin päiviin.
Alkoholisti-isän julma valhe
Muusikoiden lähtökohdat erosivat toisistaan kuin yö ja päivä.
Rami syntyi 1960-luvun Raumalle, mistä hänellä on kultaisia lapsuusmuistoja. Musiikki kiinnosti, mutta haaveena oli ura jääkiekkoilijana.
Kun Rami aloitti koulun, perhe päätti poikansa pettymykseksi muuttaa pieneen ja rauhalliseen Laitilaan. Nuorelle rokkipojalle paikkakunta tuntui tuppukylältä.
– 80-luvulla Laitila oli kananmunia ja puimureita, Rami naurahtaa.

Helsinkiläissyntyisen Jussin lapsuuteen liittyi tuskaa ja surua, kun perheen äiti lähti ja jätti lapset alkoholisti-isän ja tämän uuden naisystävän vastuulle. Isä sijoitteli lapsiaan sinne tänne, mutta harvoin omaan kotiin.
Jussin oli annettu ymmärtää, että kotoa kadonnut äiti oli kuollut. Tämä harhakuva korjautui monen mutkan jälkeen. Kun Jussi löysi äitinsä, pääsi hän tämän luokse asumaan Uuteenkaupunkiin.
Hirvittävä ensikohtaaminen
Muusikkourastaan Jussi saa kiittää veljeään Timoa, joka väkisin raahasi pikkuveljen treenikämpälleen ja iski tälle basson käteen.
Ramille tie muusikoksi avautui hitaammin, sillä poika joutui neljä vuotta rukoilemaan äidiltään kitaraa. Ensimmäiset harjoitukset käytiin perheen autotallissa.
Peruskoulun jälkeen Jussi ei tiennyt, mihin suuntaan lähteä. Hän otti kavereistaan mallia ja meni ammattikouluun, josta hän valmistui hitsaajaksi.
Jussin ja Ramin tiet kohtasivat Timo Rainion ansiosta.
Ramin treenikämpän talossa harjoitteli kaksi hevibändiä, joista toisen solisti oli Timo.
– Itsevarmana nuorena miehenä menin sanomaan Timolle, että nyt lopetat tuon paska hevin ja tulet meidän bändiin, niin pääset eteenpäin urallasi, Rami muistaa.
Timo ei lämmennyt ajatukselle, mutta tarjosi bändiin pikkuveljeään Jussia. Hän tosin jätti kertomatta, ettei veli ollut koskaan laulanut.
– Kun Jussi astui ulos autostaan, näin kaksi todella huonoa juttua heti kättelyssä. Hänellä oli valtavan lyhyt tukka ja verkkarit jalassa. Se oli hirvittävää, Rami kertoo.
Jussi muistelee ajatelleensa samalla hetkellä, ettei hän lähde Ramin kaltaisten luihulettien kanssa tekemään yhtikäs mitään.
Kun Jussi antoi ääninäytteen, tiesi Rami vajaassa minuutissa, että tässä oli hänen bändinsä tuleva solisti.
– Tukka voidaan kasvattaa ja verkkarit polttaa, joten ei tässä mitään hätää, Rami toteaa.
Hupaisia muistoja
Dokumentin ensimmäisessä jaksossa ääneen pääsevät Jussin ja Ramin lisäksi Ramin äiti Marita Mikola, Jussin veli Timo Rainio, Gramophone Recordsin label manager Jan Wilund, tuottaja-säveltäjä Ilkka Wirtanen, laulaja Olli Herman, Jussin tytär Jenni Rainio, rumpali Jari Varjo, roudari Kimmo Saarikko, basisti Kalle Airisto, entinen tuotantopäällikkö Timi Laukkanen sekä tuottaja-säveltäjä Risto Asikainen.
Esitteleepä Jussi legendaarisen oranssin Ford Taunuksensa, jolla hän kurvasi Laitilaan Ramin bändin koelauluun.
Bändikaverit käyvät myös verestämässä muistoja yhtyeensä syntysijoilla Laitilassa Laineen talossa, jossa heidän ensimmäinen yhteinen treenikämppänsä sijaitsi.
– Oli niin pieni kämppä, että minun piti laulaa oven ulkopuolella, ettei mikrofoni lähde kiertämään, Jussi muistaa.
Neon 2 - Ne on ne kaks alkaa maanantaina Ruudussa. Kaikki jaksot ovat katsottavissa Ruutu+:ssa.