Neil Hardwick paljastaa: Spede vihasi, Louhimies väheksyi

Neil Hardwick paljastaa: Spede vihasi, Louhimies väheksyi
Kuvassa Neil Hardwick. Katso / Heidi Korsman-Hirvonen

Brittiläis-suomalainen tv-legenda avautuu muistelmissaan väleistään muihin ohjaajiin.

Televisio- ja teatteriohjaaja Neil Hardwick, 76, avautuu tuoreissa muistelmissaan Poistetut kohtaukset (WSOY) väleistään moniin kollegoihinsa.

Kirjan mukaan Spede Pasanen vihasi Hardwickia eikä suostunut koskaan edes puhumaan hänelle. Hardwick tosin epäilee, ettei taustalla ollut mitään henkilökohtaista, vaan kateus ja mustasukkaisuus ulkomailta Suomeen saapuneen tekijän menestystä kohtaan.

Suuri yleisö rakasti Speden elokuvia ja sarjoja, mutta palkintoja ja kehuja kriitikoilta ne eivät keränneet, päinvastoin. Hardwickin sarjoja rakastivat sen sijaan katsojat sekä kriitikot, jonka lisäksi ne kahmivat lukuisia Venloja sekä menestystä Montreux’n Kultainen ruusu -kisoissa.

Hardwick kuvailee elävästi kohtaamista Speden kanssa vuonna 1982 kaikkien aikojen ensimmäisessä Venla-gaalassa.

– Spede ja minä olimme kumpikin paikalla ensimmäisessä Venla-gaalassa, ja menin juttelemaan hänen kanssaan. Kohtasin hänet silloin ensimmäisen kerran. Spede kieltäytyi noteeraamasta minua tai katsomasta silmiin. Minut ohjattiin toiseen pöytään. Hän ei koko elämänsä aikana puhunut minulle kertaakaan, Hardwick kirjoittaa.

Spede Pasanen kuoli 7. syyskuuta 2001 pelatessaan golfia Kirkkonummella.
Spede Pasanen kuoli 7. syyskuuta 2001 pelatessaan golfia Kirkkonummella.

Aku ei kuunnellut

Hardwick myös paljastaa, kuinka neljä päivää Speden kuoleman jälkeen häntä pyydettiin osallistumaan studiokeskusteluun Speden vaikutuksesta suomalaiseen tv-viihteeseen. Kesken puhelun tuottaja käski unohtamaan koko jutun ja panemaan päälle television, joka välitti suoraa uutiskuvaa savuavasta WTC-tornista 11. syyskuuta 2001. Spede ei muisteloaan ikinä saanut.

Hardwick toimi vajaan vuoden myös elokuvataiteen professorina Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 1995. Tuolloin laitoksella opiskeli myös Aku Louhimies, jonka lopputyö oli vuonna 2000 suurta kohua ja paheksuntaa ronskeilla seksikohtauksillaan herättänyt Levottomat.

Levottomien naispääosaa esittänyt Laura Malmivaara oli naimisissa Aku Louhimiehen kanssa 2003-2012.
Levottomien naispääosaa esittänyt Laura Malmivaara oli naimisissa Aku Louhimiehen kanssa 2003-2012.

Hardwick piti Louhimiestä lahjakkaana, mutta kritisoi tämän mieltymystä pinnallisen seksin näyttämiseen jo oppilastöissään.

– Pidin kahdenkeskisiä istuntoja joidenkin edistyneempien opiskelijoiden kanssa. Sanoin Aku Louhimiehelle, että hän teki loistotavaraa mutta ne nolot seksikohtaukset pitäisi heivata pois. Neuvo kaikui kuuroille korville.