Näyttelijä Tom Hanks ryhtyi kirjaboikottiin: "En lue yhtäkään kirjaa, jota on muokattu herkkähipiäisille"

Brittimediat kertoivat maaliskuussa, että Agatha Christien dekkareiden kieltä on muokattu nyky-yleisölle sopivammaksi. Alkuperäisestä tekstistä on muun muassa poistettu loukkaavaksi tulkitut kuvaukset esimerkiksi hahmojen sukupuolesta ja painosta sekä viittaukset etniseen alkuperään.
Klassikoiden muokkaaminen on saanut Oscar-näyttelijä Tom Hanksin näkemään punaista etenkin sen jälkeen, kun kustantamo Puff ilmoitti julkaisevansa uudistetut versiot myös Roald Dahlin tunnetuista lastenkirjoista.
Tom vastustaa klassikkokirjoihin kajoamista korostaen lukijoiden omaa vastuuta ja älykkyyttä.
– Olemme aikuisia, ja ymmärrämme ajan ja paikan, jossa nämä teokset on kirjoitettu. Sen sijaan että antaisimme muiden päättää, mistä loukkaannumme, voisimme luottaa omaan herkkyyteemme, Tom toteaa BBC Radio 4:n haastattelussa.
Näyttelijä on päättänyt boikotoida muokattua kirjallisuutta.
– Kieltäydyn lukemasta yhtäkään kirjaa, jota on typistetty nykyajan herkkähipiäisille, Tom ilmoittaa.
Tom on aina nauttinut kirjoittamisesta, ja kuusi vuotta sitten hän julkaisi novellikokoelman Uncommon Type.
Novelliensa menestyksestä innostuneena Tom aloitti seuraavaksi yli 400-sivuisen romaanin kirjoittamisen.

– Kirjoitin elokuvieni välissä. Kirjoitin kaikkialla lentokoneessa, kotona, lomilla, hotellihuoneissa, pitkinä viikonloppuna, näyttelijä muistelee.
Kritiikkiin hän suhtautuu leppoisasti. Leipätyössään näyttelijänä Tom kokee oppineensa sietämään työhönsä kohdistuvan arvostelun.