Näyttelijä Charlotte Rampling salasi paheksutun seksisuhteensa

Näyttelijä Charlotte Rampling salasi paheksutun seksisuhteensa
Isoäiti, 2021, Charlotte Rampling.

Siskon surullista kohtaloa seurasi käänne brittinäyttelijän uralla.

Yle Teeman perjantai-illassa 8. elokuuta nähdään koskettava draamakomedia Isoäiti (2021), jonka pääosassa on Oscar-ehdokkaanakin ollut näyttelijä Charlotte Rampling.

Videolla Samppa Lappalainen ja Jenni Janakka vastaavat Katson kesäkyselyyn. 

Charlotte esittää entistä sotakirjeenvaihtajaa Ruthia, joka on vastikään murtanut jalkansa ja juo tylsyyteensä.

Hänen surutyötä tekevä kuriton pojanpoikansa Sam (George Ferrier) on erotettu sisäoppilaitoksesta ja lähetetään isoäitinsä hoiviin.

Alkuvaikeuksien jälkeen kaksikon välille syntyy odottamaton side.

Sihteerikoulusta valkokankaalle

Charlotte Rampling syntyi 5. helmikuuta 1946 Isossa-Britanniassa.

Hänen isänsä oli Berliinin vuoden 1936 olympialaisten 400 metrin viestijuoksun kultamitalisti, joka myöhemmin teki armeijauran. Perheen äiti oli vaateyhtiön perijä ja taiteilija.

Charlotte oli ujo ja vetäytynyt lapsi.

Siskonsa Sarahin kanssa hän astui elämänsä ensimmäisen kerran yleisön eteen kotikulmillaan lontoolaisen esikaupungin vuosittaisessa kabareessa. Yllätyksekseen tyttö rakasti esiintymistä.

Charlotte lähetettiin yksityisiin tyttökouluihin Ranskassa ja Englannissa, kunnes 16 vuotta täytettyään hän aloitti sihteeriopinnot Lontoossa.

Täältä hänet bongasi kykyjenetsijä, ja hänen ansiostaan 17-vuotias Charlotte pääsi näyttämään taitonsa valkokankaalla.

Georgy Girl - keinoista paras teki Charlottesta tähden.
Georgy Girl - keinoista paras teki Charlottesta tähden.

Charlotten läpimurtoleffana pidetään vuoden 1966 romanttista komediaa Georgy Girl – keinoista paras.

Kohu kolmen kimpasta

Villi ja vallaton 1960-luku sai järkyttävän käänteen Charlotten elämässä, kun hänelle rakas Sarah-sisko kuoli.

Alkuun Charlotte uskoi siskonsa menehtyneen aivokasvaimeen.

Muutama vuosi kuolemantapauksen jälkeen hän kuuli vanhemmiltaan totuuden: Sarah oli riistänyt itseltään hengen vain 23-vuotiaana vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun oli synnyttänyt esikoispoikansa.

Charlotte alkoi paneutua uraansa. Hollywood-elokuviin hän lähti harvoin mukaan. Eurooppalaiset leffat olivat enemmän hänen mieleensä.

1960-luvun aikana hänen yksityiselämänsä aiheutti lehtiotsikoita enemmän kuin leffaroolit.

Huhuttiin, että hän eli seksuaalisessa suhteessa kahden miehen kanssa ja kolmikko vieläpä asui saman katon alla. 

Nämä miehet olivat näyttelijän agentti Bryan Southcombe ja malli Randall Laurence.

Vuosikaudet Charlotte kiisti huhut, mutta neljä vuotta sitten The Guardian -lehdelle antamassaan haastattelussa hän myönsi kolmen suhteen todeksi.

– No, minulla oli kaksi poikaystävää, mikä tuolloin oli rohkeaa. Vanhempani olivat vanhanaikaisia ja halusin suojella heitä, Charlotte perustelee vuosien salailua. 

– Joskus on tehtävä valintoja ja minä valitsin Bryanin, koska tulin raskaaksi. Hän on lapseni isä.

Miehet vaihtuivat kissoihin

Lopulta Charlotte valitsi aviomiehekseen Bryanin, ja he saivat poikalapsen.

Liitto ei kestänyt, sillä Charlotte rakastui vuonna 1976 ranskalaissäveltäjä Jean-Michel Jarreen illalliskutsuilla Etelä-Ranskassa.

Molemmat erosivat puolisoistaan, ja heidät vihittiin 1978. Liittoon syntyi poika. Perheeseen kuului myös aviomiehen tytär.

Tämä liitto päättyi eroon 1995, kun Charlotte luki miehensä uskottomuudesta sanomalehdistä.

1990-luvulla Charlotte eli onnellisen suhteen toimittaja-liikemies Jean-Noël Tassez’n kanssa. 

Parikymmentä vuotta kestänyt rakkaustarina päättyi miehen kuolemaan 2015.

Nykyään näyttelijä jakaa kotinsa kahden kissansa Felixin ja Joen kanssa.

Isoäiti nähdään perjantaina 8. elokuuta klo 21.00 Yle Teemalla. 

Jos tunnet itsetuhoisia tunteita, kerro siitä. Puhuminen auttaa ja selkeyttää. Voit soittaa MIELI ry:n 24/7 Kriisipuhelimeen 09 2525 0111. Itsetuhoisuudesta on tärkeää kertoa ammattilaiselle, jotta voi saada apua.