Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024
Maggie Smith, Shelley Duvall, Kris Kristofferson, Gena Rowlands, Donald Sutherland, Teri Garr, Shannen Doherty, James Earl Jones.

Alzheimerin tauti, syöpä, sydänkohtaus, diabetes... Sairaudet veivät monen rakastetun tähden.

Vuonna 2024 yleisö joutui jättämään jäähyväiset useille elokuvista ja televisiosarjoista tutuille kasvoille. 

Vuoden suurimpia suru-uutisia oli brittinäyttelijä Dame Maggie Smithin menehtyminen 27. syyskuuta lontoolaissairaalassa 89-vuotiaana.

Parhaiten hän on jäänyt yleisön muistoihin kreivitär Violet Crawleyn roolista Downton Abbeyssa sekä Harry Potter -elokuvien professori Minerva McGarmiwana.

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Maggie voitti naispääosa-Oscarin vuonna 1969 elokuvasta Miss Jean Brodien parhaat vuodet.

Joulukuussa 1934 Isossa-Britanniassa syntynyt Margaret Natalie Smith oli opettajaisän ja sihteeriäidin kolmilapsisen perheen ainoa tytär.

Oxfordissa varttunut Maggie aloitti näyttelemisen teini-iässä paikallisessa teatterissa. Ensimmäisen merkittävän kameratyönsä hän teki vuonna 1958 elokuvassa Umpikujassa, josta hän ansaitsi parhaan tulokkaan BAFTA-ehdokkuuden.

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Maggien tunnettuja elokuvia ovat muun muassa Kuolema Niilillä (1978), Hotelli Firenzessä (1985), Nunnia ja konnia (1992), Teetä Mussolinin kanssa (1999) ja Gosford Park (2001).

Vuonna 1967 Maggie avioitui näyttelijä Robert Stephensin kanssa. He saivat kaksi poikaa, mutta liitto päättyi jo vuonna 1975. Samana vuonna Maggie nai kirjailija Beverley Crossin. Toinen liitto kesti puolison kuolemaan 1998 asti.

Maggie Smithin kuolinuutinen otettiin maailmalla surulla vastaan. Kuningas Charles kuvaili näyttelijää kansalliseksi aarteeksi, ja Harry Potter -tähti Daniel Radcliffe muisteli tätä älykkäänä ja teräväkielisenä kollegana.

 Donald Sutherland 1935 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Kanadalaissyntyinen Donald Sutherland menehtyi 20. kesäkuuta pitkän sairauden uuvuttamana 88-vuotiaana.

Yli 50 vuotta kestäneen uransa aikana hän teki yli 200 roolia.

Työelämän Donald aloitti radiouutisten toimittajana, kunnes vuonna 1957 hän muutti Lontooseen opiskellakseen teatterikoulussa. Isossa-Britanniassa hän teki pieniä elokuva- ja tv-rooleja.

Donaldin varhaisimpia isoja leffoja olivat sotaelokuvat Likainen tusina (1967), Kellyn sankarit (1970) ja M*A*S*H – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970).

Hänet muistetaan myös muun muassa elokuvista Tavallisia ihmisiä (1980), Kauhunkierre (1973), Klute – rikosetsivä (1971), JFK – avoin tapaus (1991) ja Nälkäpeli (2012).

Menestyksekkäästä urastaan huolimatta Donald ei koskaan ollut Oscar-ehdokkaana. Vuonna 2017 hänet tosin palkittiin elämäntyöstään Oscar-kunniapalkinnolla.

Toronton yliopistossa Donald tapasi ensimmäisen vaimonsa. Liitto kesti seitsemän vuotta. Pian eron jälkeen vuonna 1966 hän avioitui näyttelijä Shirley Douglasin kanssa. Pari sai kaksi lasta Kieferin ja Rachelin.

Kolmannen liittonsa Donald solmi 1972 ranskalaiskanadalaisen näyttelijä Francine Racetten kanssa. He saivat kolme poikaa.

Shannen Doherty 1971 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Beverly Hills 90210 -tähti Shannen Doherty menehtyi syöpään 53-vuotiaana.

Shannenilla diagnosoitiin rintasyöpä 2015, ja viime vuonna uusiutunut sairaus oli levinnyt luustoon.

Memphisissä syntynyt Shannen aloitti uransa 1980-luvulla lapsitähtenä. Tuolta ajalta hänen tunnetuin roolinsa oli Jenny Wilder klassikkosarjassa Pieni talo preerialla.

Todellisen läpimurtonsa hän teki Brenda Washin roolissa nuorisosarjassa Beverly Hills 90210, jonka hän jätti neljän kauden jälkeen tähdittääkseen Siskoni on noita -sarjaa.

Shannen avioitui 22-vuotiaana, mutta liitto päättyi puolessa vuodessa. Vuonna 2002 hänen toinen, vajaan vuoden kestänyt avioliittonsa mitätöitiin.

Kolmannen liittonsa eropaperit näyttelijä allekirjoitti päivä ennen kuolemaansa.

Shelley Duvall 1949 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Shelley Duvall menehtyi 11. heinäkuuta diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin kotonaan Teksasissa. Hän oli juhlinut neljä päivää aiemmin 75-vuotissyntymäpäiväänsä.

Näyttelijänä Shelley debytoi parikymppisenä elokuvassa Poika joka halusi siivet (1970). Vuosikymmenestä tuli hänen uransa aktiivisin. Hän oli mukana muun muassa seitsemässä ohjaaja Robert Altmanin elokuvassa.

Vuoden 1977 trilleristä Kolme naista Shelley palkittiin Cannesin elokuvafestivaalilla parhaana naisnäyttelijänä. 

Uransa mieleenpainuvimman roolin hän teki Stanley Kubrickin ohjaamassa kauhuelokuvassa Hohto (1980). Vuosia myöhemmin Shelley paljasti haastattelussa Hohdon kuvausten olleen psykologista ja emotionaalista kidutusta. 

Shelleyn töihin lukeutuvat myös muun muassa Woody Allenin elokuva Annie Hall (1977) sekä monet vierailut tv-sarjoissa, kuten Frasier ja L.A. Law.

1970-luvulla Shelleyllä oli neljä vuotta kestänyt avioliitto. Samalla vuosikymmenellä hän seurusteli muun muassa muusikko Paul Simonin ja The Beatles -rumpali Ringo Starrin kanssa.

Vuodesta 1989 kuolemaansa asti Shelley eli kumppaninsa, Breakfast Club -yhtyeen solisti Dan Gilroyn kanssa.

Kris Kristofferson 1936 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Countrymuusikkona mainetta niittänyt Kris Kristofferson kuoli kotonaan Havaijilla 88-vuotiaana syyskuun 28. päivä.

Krisin kirjoittamia kappaleita ovat levyttäneet lukuisat arvostetut laulajat, kuten Gladys Knight, Michael Bublé ja Al Green.

Lauluntekijänä Kris teki läpimurtonsa For the Good Times -balladilla vuonna 1970. Hänen tunnettuja hittejään ovat muun muassa Why me, Me and Bobby McGee, Sunday Mornin’ Comin’ Down ja Stranger.

Hän oli urallaan 13 kertaa Grammy-ehdokkaansa, ja voitti palkinnon kolmesti.

Näyttelijänä Kris aloitti 1971 lännenelokuvassa The Last Movie. Elokuvayhtiöt hyödynsivät laulajan miehekästä olemusta etenkin westerneissä, draamoissa ja toimintaleffoissa.

Menetetyt suomalaisnäyttelijät

Maria Aro, s. 1942 

Kaisa Korhonen, s. 1941 

Kari Kihlström, s. 1946 

Jorma Markkula, s. 1945 

Vesa Hämes, s. 1956 

Inkeri Suvio, s. 1930

Frank Skog, s. 1968 

Irma Junnilainen, s. 1951 

Eero Sinikannel, s. 1936 

Heikki Silvennoinen, s. 1954

Vuonna 1976 Kris sai vastanäyttelijäkseen Barbra Streisandin. Syntyi elokuva A Star Is Born ja hittikappale Evergreen. Elokuva oli kyseisen vuoden menestyneimpiä.

Kaikkiaan Kris teki pitkän näyttelijäuransa aikana yli 50 elokuvaa.

Palvellessaan Yhdysvaltain armeijassa 1960-luvulla hän solmi ensimmäisen liittonsa ja toimi helikopterilentäjänä Saksassa. Myöhemmin ennen tähteyttään hän kirjoitti runoja ja opetti englannin kieltä.

Kolmesta avioliitostaan Krisillä oli kahdeksan lasta.

Teri Garr 1944 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

1970- ja 1980 -luvuilla leffatähteydestä nauttinut näyttelijä Teri Garr menehtyi kotonaan Los Angelesissa 29. lokakuuta 79-vuotiaana.

Hänen suurin roolinsa oli Dustin Hoffmanin tähdittämässä Tootsie – lyömätön lyyli -komediassa, josta Teri ansaitsi Oscar-ehdokkuuden.

Kaliforniassa syntynyt Teri oli koomikon ja tanssijan tytär, joka sai rakkauden taiteisiin jo äidinmaidossa. Lukiosta valmistuttuaan hän suuntasi New Yorkiin opiskelemaan näyttelijäksi.

Ensimmäiset tv-sarjansa ja elokuvansa Teri teki 1960-luvulla. Nuoren naisen suuria hetkiä oli päästä tanssitytöksi Elvis Presleyn ja Ann-Margretin elokuvaan Viva Las Vegas (1964). Vuosien saatossa hän esiintyi muun muassa sarjoissa Star Trek, M*A*S*H, Maude, Murphy Brown ja Frasier.

Terillä todettiin 1990-luvun lopulla MS-tauti. Vuonna 2006 hän sai aivovaltimon pullistuman, jonka seurauksena hän joutui opettelemaan uudestaan kävelemään ja puhumaan. Kuolinsyyksi kerrottiin julkisuudessa MS-taudin komplikaatiot.

Vuonna 1993 Teri avioitui rakennusurakoitsijamiehensä kanssa. Samana vuonna he adoptoivat tyttären. Pari erosi muutaman yhteisen vuoden jälkeen.

Gena Rowlands 1930 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Alallaan suuresti arvostettu näyttelijä Gena Rowlands kuoli 14. elokuuta kotonaan Kaliforniassa 94-vuotiaana Alzheimerin tautiin.

Hänen mieleenpainuvia elokuviaan olivat The Notebook – Rakkauden sivut (2004), Toinen nainen (1988) ja Naisen parhaat vuodet (1974), josta hän ansaitsi Oscar-ehdokkuuden. Toisen ehdokkuutensa hän ansaitsi vuonna 1980 ensi-illan saaneesta rikostrilleristä Gloria – gangsterin heila.

Urallaan Gena ansaitsi useita Emmy- ja Golden Globe -palkintoja. Hän jäi eläkkeelle näyttelijän työstä 2015.

Gena oli naimisissa ohjaaja-näyttelijä John Cassavetesin kanssa vuodesta 1954 aina puolison kuolemaan 1989 asti. Heillä oli kolme lasta, joista kaikista tuli näyttelijöitä ja ohjaajia. Toisen liittonsa Gena solmi 2012 .

Bill Cobbs 1934 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Elokuva- ja tv-näyttelijä Bill Cobbsin elämä päättyi 25. kesäkuuta kotonaan Kaliforniassa. 90-vuotiaana menehtynyt näyttelijä kuoli vanhuuteen.

Ohiossa kesällä 1934 syntynyt Bill aloitti näyttelijäuransa Clevelandissa afroamerikkalaisten taidekeskuksessa, josta hän jatkoi New Yorkiin mustien teatteriryhmään.

Ensimmäisen pienen elokuvasivuroolinsa hän teki 1974, minkä jälkeen rooleja alkoi pudota syliin mukavaan tahtiin. Seuraavalla vuosikymmenellä hän näytteli muun muassa Meryl Streepin tähdittämässä Oscar-elokuvassa Tapaus Silkwood (1983) ja Eddie Murphyn komediassa Vaihtokaupat (1983).

Luonnenäyttelijänä tunnettu Bill esiintyi lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa 1980- ja 1990-luvuilla. Hänen ansioluettelossaan ovat muun muassa Kate & Allie, L.A. Law, Kovaa peliä Bostonissa ja Sopranos. Mieleenpainuvimman roolityönsä hän teki hittileffassa Night at the Museum – yö museossa (2006).

Bill ei koskaan avioitunut eikä hänellä ollut lapsia.

James Earl Jones 1931 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Tuskin olisi monikaan uskonut, että pahoin änkyttäneestä mississippiläisestä maalaispojasta James Earl Jonesista tulisi kerran elokuvahistorian yksi ikonisimmista äänistä. Tähtien sota -pahis Darth Vaderin äänenä tunnettu näyttelijä nukkui pois 93 vuoden iässä kotonaan New Yorkin osavaltiossa. Hän sairasti kakkostyypin diabetesta.

Uransa aikana James voitti kolme teatterialan Tony-palkintoa sekä kaksi Emmy- ja yhden Grammy-palkinnon. Vuonna 1971 James oli Oscar-historian toinen musta näyttelijä, jolle myönnettiin ehdokkuus. Hänen elämäntyötään kunnioitettiin vuonna 2011 kunnia-Oscarilla.

James oli tuttu myös televisiosta, kuten sarjasta Juuret – seuraavat sukupolvet. Yleisö muistanee hänet parhaiten kasarikomediasta Prinssille morsian (1988). Teatterinäyttämöillä hän on esittänyt muun muassa William Shakespearen klassikkohahmoja Othelloa ja kuningas Learia.

Shakespearea näytellessään 1960-luvulla James tapasi Julienne-vaimonsa. Liitto kesti neljä vuotta. Vuonna 1982 hän avioitui jälleen Shakespeare-näyttelijän kanssa, ja perheeseen syntyi poika. James jäi leskeksi 2016.

Nicholas Pryor 1935 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Useista leffoista ja tv-sarjoista tuttu Nicholas Pryor kuoli syöpään 89-vuotiaana 7. lokakuuta kotonaan Pohjois-Carolinassa.

Sydänmailla, Ilman johtolankaa, West Wing, Beverly Hills 90210, Chicagon lääkärit, Tohtori tuli kaupunkiin, Matlock, Murhasta tuli totta, Konnankoukkuja kahdelle… Tässä vain muutama sarja, joissa veteraaninäyttelijä ehti urallaan esiintyä.

Uralle mahtuu myös useita tunnettuja elokuvia, kuten Riskibisnes, Damien, Agatha Christie: Kolmiomurha, Hei me lennetään! ja Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1.

Nicholas oli neljästi naimisissa. Häntä jäivät kaipaamaan näyttelijävaimo Christine Belford, tytär sekä kaksi lapsenlasta.

Alan Rachins 1942 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Näyttelijä Alan Rachins kuoli sydämenpysähdykseen Cedars-Sinain sairaalassa Los Angelesissa 2. marraskuuta. Hän oli 82-vuotias.

Alan muistetaan parhaiten kahdesta roolistaan: lakifirman osakas Douglas Brackman Juniorina hittisarjassa L.A. Law sekä Jenna Elfmanin hippi-isänä toisessa menestyssarjassa Dharma & Greg.

Bostonissa kasvanut Alan muutti lukion jälkeen New Yorkiin haaveissaan näyttelijän ura. Hän debytoi Broadwaylla 1967. Teatterin ja television kautta Alan siirtyi valkokankaalle 1990-luvulla.

Hän oli naimisissa näyttelijä Joanna Frankin kanssa vuodesta 1978.

Dabney Coleman 1932 - 2024

Nämä näyttelijät menetimme vuonna 2024

Emmy-palkittu Dabney Coleman kuoli 16. toukokuuta 92-vuotiaana kotonaan Santa Monicassa.

Dabney sai peräti kolme omaa sitcom-sarjaa sekä keskusteluohjelman, mutta jokainen näistä jäivät yhteen tuotantokauteen.

Hänen ikimuistoinen roolityönsä oli sovinistinen johtaja Franklin Hart Jr. elokuvassa Yhdeksästä viiteen (1980). Elokuvaa tähditti upea naiskolmikko Dolly Parton, Jane Fonda ja Lily Tomlin. Myös elokuvassa Tootsie – lyömätön lyyli (1982) Dabney esitti seksististä hahmoa, saippuasarjan ohjaaja Ron Carlislea.

Dabneyn viimeisiksi töiksi jäivät muun muassa Yellowstone ja NCIS Rikostutkijat.

Näyttelijällä oli kahdesta avioliitostaan neljä lasta.

Myös he menehtyivät: 

Rocky-näyttelijä Carl Weathers

Office-koomikko Ewen MacIntosh

Oscar-voittaja Louis Gossett Jr.

Peyton Place -tähti Barbara Rush

Ranskalaislegenda Anouk Aimee

Blood Simple -näyttelijä M. Emmet Walsh

Hill Street Blues -näyttelijä James B. Sikking

Ranskalaisnäyttelijä Alain Delon

Päivien viemää -konkari Drake Hogestyn

Brittitähti Timothy West

Dynastia-näyttelijä Wayne Northrop