Näkökulma: The Walking Deadin tunteikas päätösjakso onkin ehkä vasta alku

The Walking Dead

Vuonna 2010 alkanut selviytymiskauhusarja The Walking Dead tallusteli sunnuntaina tiensä päähän, kun Disney+:lla julkaistiin sarjan päätösjakso. Kun 11 tuotantokautta elänyt sarja päättyy 177. jaksossa suunnitellusti, niin siinä on suuren urheilujuhlan tuntua.

Pakko tosin myöntää, että odotukseni finaalijaksolle eivät olleet suuret, koska nihilistinen, itseään toistava sarja alkoi vuosien varrella lähinnä jurppia meikäläistä. Jokin sai kuitenkin kahlaamaan sarjan uskollisesti loppuun.


Se jokin saattaa olla hyvinkin Jeffrey Dean Morgan ja hänen esittämä hahmonsa Negan. Negan tuli mukaan sarjaan ultimaattisena pahiksena, joka sarjan ehkä ikimuistoisimmassa ja vastenmielisimmässä kohtauksessa nuiji pesäpallomailalla osan sankareista hengiltä. Niin ällöttävä kuin hahmo olikin, Jeffrey Dean Morganin karisma on kiistämätön. Niinpä myöhemmin kävikin niin, että Neganista kehittyi yksi sarjan sankareista! Sarjan finaalijakson koskettavimmat hetket ovat ne, kun Negan katuu aidosti tekojaan erään brutaalisti murhaamansa hahmon leskelle. En muista koskaan nähneeni leffaa tai sarjaa, jossa näin paha hahmo muuttuu näin selkeästi hyvikseksi!

Media-alan jättikaupat näkyvät nyt suoratoistopalveluissa – The Walking Dead jatkaa uudessa osoitteessa

Jeffrey Dean Morgan.

Sarjan finaalijaksoon on joka tapauksessa rakennettu tunteikas ja toiveikas tunnelma. Jopa sarjasta jo aiemmin poistuneet sankarihahmot Rick ja Michonne tekevät paluun. Kirjoittamani perusteella voisi tietenkin ajatella, että nämä korjausliikkeet tulevat aivan liian myöhään.

The Walking Deadin viimeinen kausi julkaistiin – suomalaisfanit saivat nimetä suosikkihahmonsa