Näkökulma: Tarina naisesta, jota ei maksettu hiljaiseksi

Mira Luoti Espoon käräjäoikeudessa
Mira Luoti Espoon käräjäoikeudessa

Tämän tarinan yhtymäkohdat todellisuuteen ovat sattumanvaraisia.

Ryhdyin käsikirjoittamaan trilleriä. Se alkaa kuin kauhuelokuva, jonka alussa vapaaottelija sekoaa kesken tosi-tv-ohjelman kuvausten, tekee seksuaalista väkivaltaa kilpakumppanilleen ja päätyy harhailemaan öiseen metsään kirves kädessä.

Tarinassa on yllätyskäänteitä. Ensimmäinen tapahtuu, kun ohjelman tuotantoyhtiö päättää jatkaa kuvauksia ja lakaista jutun maton alle. Vapaaottelijan uhrin, neljäkymmentävuotiaan naisen, yhtiö haluaa maksaa hiljaiseksi.

Henkensä puolesta pelkäävä nainen hyväksyy tarjouksen, mutta katuu sitä sairastuttuaan traumaperäiseen stressihäiriöön. Vuodet kuluvat, ja koetun psyykkinen taakka kasvaa sietämättömän raskaaksi. Lopulta ainoa tie ulos on kertoa tapahtuneesta ja hakea oikeutta.

Nainen päättää haastaa vapaaottelijan käräjille. Haaste on toimitettava pian, jotta rikos ei vanhene lain silmissä.

Tässä vaiheessa elokuva muuttuu oikeussalitrilleriksi. Se myös marssittaa näyttämölle tarinan todellisen antagonistin, vapaaottelijan puolustusasianajajan.

Vapaaottelija taantuu sätkynukeksi, jonka naruista vetelee tunnettu kohujuristi. Juristi suodattaa tapauksen oman misogynistisen maailmankatsomuksensa läpi.

Hänen mukaansa naisen kertomus on täyttä valetta yhdestä yksinkertaisesta syystä. Yli kymmenen vuotta nuorempi vapaaottelija ei olisi voinut mitenkään kokea seksuaalista himoa neljäkymmentä vuotiasta naista kohtaan. Miksi kukaan ylipäätään haluaisi sen ikäistä naista, kysyy yli kuusikymmentävuotias lakimies, ja tarkoittaa sitä.

En ole vielä päättänyt minkä nimen annan tarinalle. Olisin halunnut kutsua sitä nimellä ”Miehet jotka vihaavat naisia”, mutta Stieg Larsson ehti ensin.

En ole myöskään kirjoittanut tarinaa loppuun, joten en vielä tiedä miten se päättyy. Mutta koska tapahtumat sijoittuvat Suomeen, jossa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on aina vähätelty, uhri saattaa jäädä ilman oikeutta. Se olisi inhorealistinen loppuratkaisu.

Pidän kuitenkin voimaannuttavista, oikeudenmukaisista lopetuksista. Siksi uskon, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin. Haluan, että tarina valaa uskoa muutokseen ja oikeudenmukaisempaan maailmaan.

Niin, kaikki edellä kerrottu on siis yhä pelkkää tarinaa. Eihän tällaista voisi oikeasti tapahtua, ei enää vuonna 2026.

Eihän?