Näkökulma: Tämä ohjelmien moukkamainen esitystapa ärsyttää yli kaiken!

Jättäkää lopputekstit rauhaan, vaatii Katson toimituspäällikkö Atte Alhainen.
Kesään mahtuu yksi hyttysiäkin enemmän ärsyttävä asia. Itse asiassa se asia mahtuu kaikkiin muihinkin vuodenaikoihin, toisin kun onneksi hyttyset.
En nimittäin voi sietää sitä, että kanavat katkaisevat ohjelmat ennen aikojaan ja alkavat tyrkyttää katsojille mainoksia tulevista ohjelmista ennen kuin edellinen on edes ehtinyt loppua. Lähinnä tähän syyllistyvät kaupalliset kanavat. Esimerkiksi Maikkarilla meneillään oleva ohjelma kutistetaan reunaan, sen äänet vaimennetaan ja kuuluttaja alkaa pälpättää päälle omiaan. Toiminto on mitä ilmeisemmin automatisoitu kaikkiin ohjelmiin, joten sillä ei ole merkitystä, nähdäänkö ohjelman loppumetreillä vielä jotain pelkkiä lopputekstejäkin merkityksellisempää sisältöä. Hiljattain yritin esimerkiksi nauttia vielä Simpsonien loppuvitseistä, mutta tämä automaattimainonta pilasi mahdollisuuden siihen.
Sitä paitsi itseäni kiinnostavat myös ohjelmien lopputekstit. Niissä kun usein kerrotaan esimerkiksi jaksossa vierailleiden näyttelijöiden nimet. Koska ammatistani huolimatta olen huono tunnistamaan tunnettujenkin tähtösten nassuja (etenkin jos maskeeraja on tehnyt ne muutenkin vaikeasti tunnistettaviksi), niin lopputekstien tarjoilema tieto on itselleni arvokasta. Myös esimerkiksi jaksossa tai elokuvassa kuullut musiikkikappaleet kiinnostavat. Mutta ota mistään nyt selvää, kun lopputekstien alkaessa ne runtataan johonkin ruudun ylänurkkaan postimerkin kokoiseksi.
TV5:n ja Kutosen suhtautuminen lopputeksteihin on vieläkin tylympi. Ainakin elokuvien kohdalla esitys katkaistaan kokonaan, kun lopputekstit alkavat. Ymmärrän, että ruutuaika on arvokasta ja Hollywood-leffojen lopputekstit kestävät usein minuuttitolkulla, mutta mielestäni lopputekstien näyttämättä jättäminen on suorastaan moukkamaista. Ovathan lopputekstit kuitenkin pohjimmiltaan kunnianosoitus elokuvan tekemiseen osallistuneille luoville taiteilijoille.