Näkökulma: Nuoriso ulos Marvel-kuplasta
Pakkotuputan "oikeita" elokuvia supersankarien maailmoissa kasvaneelle jälkipolvelleni.
Katharine Hepburn, Meryl Streep, Morgan Freeman, Robin Williams, Sally Field, Dustin Hoffman, Grace Kelly… Kukaan näistä itselleni tärkeistä näyttelijöistä ei sano teineilleni mitään. Hätäännyn. Eikö tämä Marvel-sukupolvi ymmärrä hyvän päälle!
Videolla tapaamme Salatut elämät -sarjan lapsitähdet.
On aloitettava pelastusoperaatio, mutta miten? Sitten keksin keinon, joka voisi herättää mielenkiinnon myös teini-ikäisessä.
Viime kuukausina olemme puolisoni kanssa istuneet sohvalle täysi-ikäisyyttä lähestyvän esikoistyttäremme kanssa. Näissä leffailloissamme kukin saa vuorollaan päättää elokuvan, joka yhdessä katsotaan. Jokainen istuu ruudun ääreen ilman kitinöitä ja vastalauseita.
Kriittinen keskustelu ja ärhäkäskin palaute ovat toki sallittuja, mutta perheenjäsenen valitsema elokuva katsotaan alusta loppuun.
Ennen projektiamme kukin sohvaperuna sai käyttää veto-oikeutta eli ilmoittaa genren, jonka haluaa sulkea pois leffailloista. Tytär ei jaksa Agatha Christien kaltaista soft crimea, puoliso ei kestä kauhua ja itse jätän väkivaltaiset sotaelokuvat väliin. Näillä säännöillä menemme.
Puolison kanssa olemme sopineet, että leffailtojen perimmäinen tarkoitus on syöttää tyttärellemme “oikeita leffoja” eli niitä, jotka jokaisen tulisi elämänsä aikana nähdä ja tietää. Osoittaa täten nuorelle, että on olemassa muutakin kuin Avattaret ja Marvelit.
Itse pakkotuputan lapselleni elokuvia, jotka kategorisoin klassikoihin. Valintani on muun muassa ollut omasta nuoruudestani tuttu Tom Hanksin tuotanto, joka tosin meni viimeksi pahasti pieleen, kun valitsin Da Vinci -koodin. En muistanut, miten huono se on – ainakin kirjaan verrattuna - ja olimme kaikki puutua penkkiin.
Omalla vuorollani on tietysti katsottu myös Rita Hayworth – avain pakoon, Yksi lensi yli käenpesän ja Heräämisiä. Taas tätä, tytär toteaa. Psykiatrisia sairaaloita ja vankilapakoja. Äiti, mikä sinua vaivaa!
Puolison vuorolla olen monesti saanut armoa, sillä isän ja tyttären yhteinen mielenkiinnon kohde on sotahistoria. Ja tehän tiedätte, mihin käytin veto-oikeuteni. Niinpä nämä kaksi ovat kahlanneet läpi sotaklassikoita, kuten Tuntematon sotilas, Talvisota, Pelastakaa sotamies Ryan, Länsirintamalta ei mitään uutta.
Tyttären leffaillat ovat useimmiten itselleni vaikeimpia. Ette usko, miten kärsin, kun jouduin katsomaan Barbie-elokuvan. Veikkaan, että tytär valitsi jenkkihömpän vain härnätäkseen minua.
Leffailtoina olen oppinut uutta lapsestani. Liikutuin, kun hän halusi jakaa vanhempiensa kanssa tarinan, joka kertoi isän ja pojan vaikeasta suhteesta, nuoren kasvukipuilusta ja kuinka rakkaus kantaa vaikeidenkin vaiheiden yli. Tärkeä viesti, teinini totesi.
Vaikka edelleenkään tyttäreni ei tiedä, keitä ovat esimerkiksi Katharine Hepburn ja Sally Field, toivoa on.
Olin itkeä onnesta, kun tyttären huoneen seinälle ilmestyivät David Bowien ja Marilyn Monroen julisteet. Ja kirsikkana kakun päällä hän paljasti löytäneensä erinomaisen elokuvan – Forrest Gumpin.
