Näkökulma: Iholla-sarja on mennyt pilalle

Näkökulma: Iholla-sarja on mennyt pilalle
Iholla

Sarja tuntuu paikoin samalta kuin Instagramin selaaminen.

Iholla-sarja oli alku aikoinaan parhaimmillaan tavallisten ihmisten aitoa elämää kuvaavaa päiväkirjamaista tajunnanvirtaa ja arjen tapahtumia.

Kun kuvaan astuivat julkkikset, monista heistäkin nähtiin uusia, kiinnostavia puolia, vaikka poseeraamisen makua alkoi olla.

Uusinta kautta katsoessa tuntuu monin paikoin siltä kuin katsoisi osallistujien somekuvia ja -videoita. Suunniteltuja tapahtumia, tarkoin harkittuja ja aseteltuja taustoja ja maisemia.

Mitä muutakaan voisi toisaalta odottaa, kun päähenkilöinä on sosiaalisessa mediassa hyvin marinoituneita julkimoita? Chachi Hildénillä on Instagramissa peräti 1,5 miljoonaa seuraajaa, Joel Harkimolla 120 tuhatta, Lotta Hintsalla 81 tuhatta ja Atte Kilpisellä reilut 29 tuhatta.

Lotta on puhunut sarjassa muun muassa kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta.
Lotta on puhunut sarjassa muun muassa kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta.

Jokainen heistä on toki kiinnostava ihminen. Aten kiehtovan työn kulisseihin Kansallisbaletissa on hienoa päästä kurkistamaan, vaativia vuorikiipeilyreissuja tekevä Lotta avaa elämästään hyvin henkilökohtaisia asioita, Jolle valmistautuu hullunrohkeaan maailmanympäripurjehdukseensa ja Chachi näyttää arkeaan yhdysvaltalaisena ja pienten lasten äitinä Suomessa.

Lotan rehelliset tilitykset, meikittömyys ja levällään oleva koti tuntuvat eniten siltä, mistä tässä ohjelmassa on alun perin ollut kyse.

Julkisuuden henkilöllä on varmasti tavallisia ihmisiä korkeampi kynnys näyttää elämäänsä tv:ssä kaunistelematta, ja jokaisella on tietenkin oikeus vetää omat rajansa miten haluaa, joten toive kuuluukin: tavikset takaisin tähän ohjelmaan!

Iholla MTV Katsomossa keskiviikkoisin ja MTV3:lla perjantaisin.