Näkökulma: En kaipaa Matias Petäistöä tönimään epämukavuusalueelle
Tosi-tv-genre on nykyajan opetusohjelmaa – käänteisessä mielessä.
Lapsena opetusohjelmat olivat yksinkertaisia. Niissä kerrottiin, miten fotosynteesi toimii ja missä päin maailmaa kengurut elävät. Nyt aikuisena opetusohjelmat tulevat parhaaseen katseluaikaan, niissä riidellään remonteista ja joku huutaa toiselle saunan lauteilla.
Video: Säälivätkö Erikoisjoukot-kouluttajat kokelaita?
Tosi-tv-genre on nimittäin yksi suuri aikuisen ihmisen opetusohjelma.
Se ei opeta suoranaisesti mitään. Harva oppii korjaamaan taloa katsomalla Remppa vai muutto Suomea. Sen sijaan ohjelma opettaa, että elämässä ei välttämättä kannata koskaan ajautua tilanteeseen, jossa valitset puolen miljoonan euron remontin ja uuden kodin välillä samalla, kun parisuhdetta koetellaan.
Erikoisjoukot tarjoaa turvallisen mahdollisuuden nähdä, miltä tuntuu, kun Matias Petäistö v***uilee päin naamaa. Kiitos ei. Sain jo varsin kattavan näytteen vastaavasta palvelusta armeijassa. Tosi-tv:n suurin opetus ei ehkä olekaan se, mitä kohti kannattaa mennä, vaan se, mitä kohti ei kannata mennä.
Kun katsoo parisuhdeohjelmia, oppii arvostamaan sitä, ettei omaa rakkauselämää tarvitse analysoida julkisesti todellisen tai kuvitellun asiantuntijapaneelin edessä. Kun univelkaiset ihmiset yrittävät selviytyä viidakossa tai jääkylmässä vedessä, oppii arvostamaan sitä, että kotona on lämmin suihku ja jääkaapissa ruokaa.
Luksusasuntojen, ökyhäiden tai epätoivoisten ammattiprojektien näkemisessä oppii, että velkakatto ei välttämättä ole vihollinen, vaan joskus henkilökohtainen ystävä.
Nykyään puhutaan paljon epämukavuusalueelle menemisestä. Sen väitetään olevan kasvun edellytys. Ehkä onkin. Mutta joskus tuntuu siltä, että epämukavuusalueen markkinointi on lähtenyt laukalle. Pitäisi herätä viideltä aamulla, juosta maraton, paastota, meditoida, perustaa yritys ja olla paras vuorikiipeilijä. Mielellään saman viikon aikana.
Entä jos mukavuusalue onkin joskus aivan hyvä paikka? Maailma järjestää kyllä epämukavuutta ilman vapaaehtoistakin osallistumista.
Kun rakkaus ei löydykään tai joku romahtaa autiolla saarella, voin nojata sohvan selkänojaan, ottaa kupin kahvia ja todeta oppineeni jälleen jotain tärkeää. Tänäänkin olen juuri siellä, missä haluan olla.