Näkökulma: Chuck Norris kasvatti minut
Chuck Norris on yksi syypäistä, miksi Katson kriitikko Tuomas Riskala hurahti elokuviin.
Kasvoin kolmen elokuvahahmon kanssa: James Bondin, Jackie Chanin ja Chuck Norrisin. Vaikka vain yksi heistä on keksitty, tuntuu Norris kolmikosta melkein satumaisimmalta.
Norrisin nousu maailmankuulusta karatekasta toimintaelokuvien mestariksi on poikien lihaksi tullut fantasia, johon oli vastustamatonta uppoutua 1980-luvun alussa.
Kasvoin aikana, jolloin melkein kaikki toimintafilmit olivat elokuvateattereissa K-18-blokin takana. Videomarkkinoita tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä jokaisen huoltoaseman ja grillikioskin hyllyissä notkuvia leffoja sai kuka tahansa käsiinsä niihin lätkityistä ikärajoista huolimatta.
Tästä aukesi tie paratiisiin, jonka muokkaama henkilö – toimintaa rakastava leffanörtti sekä kaikkia genrejä ymmärtävä ammattilaiskriitikko – olen yhä tänä päivänä.
Chuck Norrisin elokuvat olivat parasta, mitä tiesin 6–10-vuotiaana. Ahmin niistä kaikki, mitä videolla vain oli saatavana. Ja valikoima oli onneksi erittäin laaja.
Suurimman vaikutuksen tekivät väkevän slasherkauhun ja toimintatrillerin tyylitelty yhdistelmä Mieletön raivo sekä spagettilänkkärin ja neo-westernin briljantti risteytys Yksinäinen susi McQuade. Olen nähnyt molemmat elokuvat valehtelematta parikymmentä kertaa.
Kuultuani Norrisin kuolemasta katsoin Yksinäinen susi McQuaden jälleen uudestaan. Tällä kertaa tippa linssissä.
Norris oli valitettavasti myös äärikonservatiivinen republikaani, jonka mielipiteet aseista, uskonnosta ja isänmaasta tuoksahtivat siltä itseltään.
Elokuvissa Chuck oli kuitenkin aina oikealla asialla, jopa silloin, kun lahdattavana oli peruskonnien sijaan terroristikommareita. Ja juuri sellaisena aion lapsuudensankarini muistaa.
