Naked Attraction -osallistujalta härski veto: yritti iskeä juontajan

Naked Attraction -osallistujalta härski veto: yritti iskeä juontajan
Juontaja Sofia Wistam, Naked Attraction Ruotsi

Fabian, 57, syttyy kurvikkaista naisista.

57-vuotias Fabian Turkalj Göteborgista hakee seuraa Naked Attraction Ruotsi -ohjelmassa. Hän kertoo pitävänsä kurvikkaista naisista, etenkin sellaisista kuin Anders Zornin maalauksissa.

Videohaastattelussa Naked Attraction Suomen juontaja Marja Kihlström:

Ruotsin Robinson-ohjelmassakin aiemmin nähty Fabian tunnusti kuvausten jälkeen Hänt-lehdelle, ettei ollut lopulta kovin kiinnostunut naisista, joita hänelle oli ohjelmassa tarjolla treffikumppaneiksi.

Sen sijaan hän lämpeni tummasta, kauniista juontajasta Sofia Wistamista (pääkuvassa).

– Mielestäni hän oli kaikista seksikkäin, Fabian tunnusti lehdelle.

Mies myös toi ajatuksensa esiin rohkeasti.

– Kuiskasin hänelle kesken lähetyksen ja kysyin, haluaisiko hän mennä treffeille.

– Sanoin hänelle, että mielestäni olet kaunis ja toivon, että tapaamme treffeillä ensi kerralla.

Ei saanut vastakaikua

Fabian kertoo, että Sofia vaikutti nolostuvan ehdotuksesta, eikä vastannut mitään. 

– Sofia on aivan fantastinen, ja kauniskin, voisin lisätä. Harvoin sanon, että ikäiseni naiset ovat kauniita, mies huomauttaa.

Treffeille hän valitsi ohjelmassa muodokkaan alle neljäkymppisen Irinan. Deiteillä Irina halusi lähteä juhlimaan, mutta Fabianilla oli muutakin mielessä.

– Haluan nähdä hänet taas ilman vaatteita, hän toivoi.

Seuraavana päivänä kuitenkin paljastui, että vaikka ilta oli hauska, samaan sänkyyn se ei johtanut.

Naked Attraction Ruotsi TV5:llä tiistaisin. Katsottavissa myös HBO Maxilla.