Näin päättyy Salkkareiden kevätkausi: Dahlia juo myrkkyä

Näin päättyy Salkkareiden kevätkausi: Dahlia juo myrkkyä
Salatut elämät. Dahlia.

Salatut elämät -sarjassa nähdään vielä ennen kesätaukoa monta hiuksianostattavaa juonenkäännettä. Henrik järkyttyy, Ismo pettyy ja Aaro menee yhä syvemmälle kohti pimeyttä. Varoitus! Juttu perustuu juonipaljastuksiin.

Joannan oikeudenkäynti alkaa Salkkareissa. Oikeudenkäyntiä saapuu seuraamaan myös Henrik, joka järkyttyy kuullessaan Joannan olleen raskaana ja saaneen keskenmenon. Henrik näet tajuaa heti, että hän olisi ollut lapsen isä. Järkytyksen jälkimainingeissa Henrik päättää kosia Nellaa, joka on juuri hyvästellyt Alexin. Nella vastaa myöntävästi, mutta Salkkarien kevätkausi päättyy kuitenkin kaikkeen muuhun kuin suunniteltuihin pikahäihin.

Joannan ja Noelin kannalta oikeudenkäynti näyttää kuitenkin sujuvan hyvin, kunnes yllätystodistajaksi ilmaantuu surmansa saaneen Vesan ex-vaimo.

Ismo alkaa tosissaan tekemään tuttavuutta naiseen, joka vaikuttaisi olevan pitkään kuvioissa pyörinyt salaperäinen punanilkkurinainen, jonka nimikin nyt selviää: Hän on Hertta. Ismo on onnensa kukkuloilla, varsinkin kun treffit Hertan kanssa järjestyvät ihan heittämällä. Treffeistä tosin tulee hieman erilaiset kuin mitä Ismo on odottanut/toivonut, joten jälleen kerran Ismo joutuu pettymään rakkauden etsinnässä. Mutta tällekin tarinalle on vielä luvassa yllätyskäänne. Punanilkkurinainen ei näet olekaan ihan se miksi katsojatkin häntä luulevat.

Aki vaihtaa taktiikkaa

Marianna hermostuu Joonatanille, joka ei edelleenkään ota Mariannan juttuja pelottavista hahmosista hirveän tosissaan. Linda sentään tuntuu uskovan Mariannaa ja lupaa ottaa hahmot kiinni. Tämä saa pelottelun takana olevan Akin varpaisilleen, ja Aki joutuu vaihtamaan taktiikkaansa.

Dahlia, jota Aaron käytös on alkanut epäilyttää yhä enemmän, lähtee tutkimaan mysteeritaloa hieman tarkemmin ja löytää sieltä lastenhuoneen, jonka Aaro on kyhännyt Nadjalle eli Rebekalle. Dahlia-parka ei aavista olevansa hengenvaarassa, sillä hänen nuuskimisensa eivät jää Aarolta pimentoon. Pian Dahlia hörppiikin kumppaninsa myrkyttämää viiniä! Vaarassa on myös piskuinen Nadja, jonka kaappaamiseen Aaro saa hyvän tilaisuuden kun tyttöä hoitava Jutta päästää Nadjan silmistään.

Noel ja Joanna kohtaavat takaiskun käräjillä.
Noel ja Joanna kohtaavat takaiskun käräjillä.

Kauden lopuksi Jirikin käy niin kuumana, että riitaantuu sekä Anniinan että Evan kanssa. Anniina lähtee ovet paukkuen baariin, jossa pääsee purkamaan tuntojaan Kristianille, joka ei edelleenkään anna Evalle anteeksi tämän valheita.

Sarja jää kesätauolle ja jatkuu 11.8.

Salatut elämät MTV3 MA–PE. Kevätkauden viimeiset jaksot jo perjantaina 27.6. MTV Katsomo+:ssa.