Näin Lucia-neidolle kävi The Voice of Finlandissa – paljon puhuva reaktio

Jo toistamiseen Voicessa kilpaileva Daniela Owusu esittää ystävänsä kanssa Destiny’s Childin voimabiisin.
The Voice of Finland -kausi jatkui kolmannella Ääni ratkaisee -jaksolla. Mukana oli myös kohu-Lucia Daniela Owusu.
Daniela esiintyi tällä kertaa duossa, sillä mukana koelaulussa on ystävä Ellen Urban. Dani & Ellen -nimellä esiintyvä duo lauloi Destiny’s Childin kappaleen Survivor.
Daniela kertoi ennen esitystä olevansa tällä kertaa itsevarmempi kuin edellisellä kerralla vuonna 2021. Vahvuudesta kertova Survivor-kappalekin eteni siihen tahtiin, että varsinkin Elastisen pää keikkui villisti, mutta hänen tai muiden tähtivalmentajien tuolit eivät vain kääntyneet.
– Vaikee setti, vaikee setti jotenkin toi…, Elastinen yritti löytää jaksossa sanoja.
– Nyt, kun sinulla on kaksi laulajaa, ihan erilaiset tyylit laulaa, erilaiset soundit – oli todella vaikea löytää peruste kääntyä, Arttu Wiskari analysoi.
Takahuoneessa esityksen iloisuutta kehuva Heikki Paasonen hämmästeli, ettei Dani & Ellen -duo päässyt jatkoon.
– Siinä oli tosi hyvä energia, ja Destiny’s Childilla pitäisi aina päästä jatkoon, Heikki vinkkasi kameralle.
– Olitte hyvä piristysruiske. Kiitos, kun tulitte ja tulkaa joku kerta uudestaan!
Heikin kutsu sai kaksikossa aikaan vain kohteliasta hymähtelyä.
Daniela Owusu valittiin Suomen Luciaksi vuonna 2024. Asiaan liittyi ikävä kohu, kun Danielaa ryhdyttiin pommittamaan rasistisilla viesteillä valintansa johdosta.
The Voice of Finlandin kolmas jakso nähdään Nelosella perjantaina 31.1. kello 20.00.