Näin lähes 20 vuoden ikäero vaikutti Unelmahäät-parin suhteeseen: ”Onkohan miettinyt loppuun saakka”

Unelmahäät
Eemil ja Sari

Sari, 41, ja Eemil, 23, juhlivat häitään alkukesän auringon alla.

Unelmahäät -kauden avausjaksossa 2.9. Sari Mätikkömäki, 41, ja Eemil Tapper, 23, sanovat toisilleen tahdon kesäkuisena päivänä Ohkolassa. Varo jaksopaljastuksia!

Nuoresta iästään huolimatta Eemil on ottanut isäpuolen roolin sulavasti vastaan.

– Meidän ikäeromme on vähän reippaamman puoleinen. Jossakin kohtaa tuli ehkä mieleen, että mitähän tuokin nyt oikein miettii, että onkohan miettinyt ihan loppuun saakka tätä hommaa, Sari kertoo Eemilistä.

– Sitten puhuttiin, että kerranhan me täällä eletään. Mikä tuntuu hyvältä, niin täytyy tehdä, hän lisää.

Eemil kokee, että ikä on vain numero, eikä sillä sen suurempaa väliä ole.

Unelmahäät
Eemil ja Sari

Pari tapasi toukokuussa 2021. Sari oli juuri muuttanut uuteen kotiinsa ja teki urakointisopimuksen hevostilastaan Eemilin isän kanssa. Eemil saapui kyntämään Sarin peltoa, ja Sari huomasikin miehen oleman väärässä paikassa. Rakkaus alkoi itää kesän kuluessa. Romanssi alkoi kuitenkin vasta saman vuoden syksynä, kun kylän baaribussilla järjestettiin pikkujoulut.

– Jotenkin siellä sitten lyöttäydyin siellä hänen kimppuunsa. Oli varmaan jo aikaisemminkin ollut jotain ajatuksia, että jos, ehkä, kun, Sari kertoo.

Bussin mennessä kiinni Sari ja Eemil olivat ainoat asiakkaat jäljellä. Kaksikko suuntasi Eemilin luokse. Uudenvuoden aattona pari oli valmis virallistamaan parisuhteensa sosiaalisessa mediassa.

Unelmahäät maanataisin TV5:llä ja Max-suoratoistopalvelussa.