Näin huippukäsikirjoittaja pääsi kostamaan tätinsä rahat vieneille nettihuijareille

Näin huippukäsikirjoittaja pääsi kostamaan tätinsä rahat vieneille nettihuijareille

Perjantaina ensi-iltaan tulleella toimintafilmillä The Beekeeper on kiinnostava syntyhistoria: elokuva syntyi, koska käsikirjoittaja unelmoi kostosta hänen tätinsä rahat vieneille tosi elämän nettihuijareille.

Uutuuselokuvassa The Beekeeper Jason Stathamin esittämä supertappaja Adam Clay rankaisee tutun vanhuksen rahat vieneitä nettihuijareita niin brutaalilla väkivallalla, että heikompaa hirvittää. 

Kostokertomuksen poikkeuksellisen suoraviivainen lähestymiskulma selittyy sillä, että Hollywoodin huippukäsikirjoittajiin lukeutuva Kurt Wimmer teki filmin pitkälti henkilökohtaisista syistä. Hänen Saksassa asunut iäkäs tätinsä kuoli varattomana sen jälkeen kun tutut kotiavustajat olivat saaneet pääsyn leskirouvan pankkitilille ja kavaltaneet kaikki tämän rahat. Tapaus jäi piinaamaan Wimmeriä, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa Renny Harlinin elokuvan The Misfits sekä uusioversiot klassikkoleffoista Total Recall, Myrskyn ratsastajat ja Maissilapset.

The Beekeeper edustaa omaa fantasiamaailmaani. Mietin, mitä voisin tehdä näille ihmisille, jotka satuttavat avutonta ihmistä. Heillä ei ole omaatuntoa. Itse mieluummin kuolisin, kun varastaisin rahaa vanhalta ihmiseltä, Wimmer paheksuu elokuvan pressitiedotteessa.

Wimmer oli vakuuttunut, että monet katsojat jakaisivat hänen vihansa vanhuksia huijaavia nettihuijareita kohtaan. Hän alkoi kirjoittaa elokuvaa tilit tasaavasta sankarista, jonka rooliin halusi alusta asti Jason Stathamin. Miehet tunsivat entuudestaan, sillä Wimmer käsikirjoitti viime vuonna valmistuneen neljännen Expendables-elokuvan, jossa Statham oli mukana.

Elokuva-arvostelu: The Beekeeper on herkullinen ja hölmö elokuva, joka jokaisen seniorikansalaisen kuuluisi nähdä

The Beekpeer -elokuvassa nettihuijausbisnestä pyörittävää nuorta nilkkiä esittää hieman yllättäenkin alkuperäisten Nälkäpeli-elokuvien kultapoju Josh Hutcherson. Myös hänellä on kosketuspintaa tosielämän nettihuijauksiin. Nettihuijarit huijasivat rahaa hänen isoisoäidiltään tekeytymällä Joshin veljeksi.

–Olen siis Clayn puolella – pankaa hänet panemaan minut matalaksi, Hutcherson kommentoi omaa rooliaan.

The Beekeeper elokuvateattereissa.

Katso elokuvan traileri: