Näin Harry Potter -tähti houkuteltiin suomalaiseen elokuvaan

Seidi Haarla, Rupert Grint ja Hanna Bergholm
Seidi Haarla, Rupert Grint ja Hanna Bergholm

Rupert Grint ja Seidi Haarla olivat korkealla ohjaaja Hanna Bergholmin toivelistalla.

Hanna Bergholmin uusi kauhuelokuva Yön lapsi kertoo suomalais-brittiläisestä avioparista, Sagasta ja Jonista, jotka muuttavat metsän keskelle ja saavat vauvan, jossa on jotain todella pahasti pielessä.

Liettuassa kuvatun Yön lapsen budjetti on suomalaisittain iso, yli viisi ja puoli miljoonaa euroa. Rahoitus järjestyi kuitenkin helposti Hannan edellisen elokuvan Pahanhautoja (2022) menestyksen ansiosta.

Hannaa pyydettiin ohjaamaan esikoispitkästä myös Hollywood-uusintaversio, mutta hän kieltäytyi.

– En halunnut kertoa samaa tarinaa uudestaan. En ylipäätään halua ohjata elokuvia vain rahasta. Minulle on tarjottu hyvin rahakkaita töitä, joiden pääosaan on neuvoteltu isoja tähtiä. Olen kuitenkin kieltäytynyt, koska en ole voinut allekirjoittaa kyseisiä tarinoita. Ja sitten, kun rahat ovat välillä loppu, olen kiroillut päätöstäni, Hanna nauraa.

Rupert Grint ja Seidi Haarla elokuvassa Yön lapsi
Rupert Grint ja Seidi Haarla elokuvassa Yön lapsi.

Rupert samastui hahmoonsa

Myös Yön lapseen tarvittiin iso nimi rahoittajien toiveesta. Jonin roolissa nähdään Harry Potter -tähti Rupert Grint.

– Sain itse päättää kuka. En halunnut tyypillistä Hollywood-tähteä, josta olisi vaikea uskoa, että tämä muuttaisi suomalaiseen mökkiin metsän keskelle. Rupertissa on paljon lämpöä ja uskottavuutta. Hän oli juuri saamassa toisen lapsen ja koki, että pystyy samastumaan tarinaan vahvasti. Hänellä on myös riittävästi rahaa, jonka vuoksi hän valitsee nykyisin vain itseään aidosti kiinnostavia projekteja.

Sagaa esittää puolestaan nouseva suomalaistähti Seidi Haarla, joka esiteltiin maailmalle Juho Kuosmasen Cannes-voittajassa Hytti nro 6 (2021).

– Seidi oli mielessäni jo silloin, kun kirjoitin elokuvaa. Äidin rooliin ei oikeastaan ollut muita vaihtoehtoja. Hänessä on erityistä herkkyyden ja voiman yhdistelmää, ja hän uskaltaa heittäytyä raa’asti tunteisiin. Seidi puolestaan kiitti minua käsiksen luettuaan, että koki tulleensa nähdyksi äitinä ja naisena.

Seidi Haarla elokuvassa Yön lapsi
Seidi Haarla elokuvassa Yön lapsi.

Ei pelkkää kauhua, kiitos

Visuaalinen tarinankerronta on Hannalla verissä, sillä hänen vanhempansa ovat teatteri- ja elokuvaohjaaja Timo Bergholm ja näyttelijä-käsikirjoittaja-ohjaaja Marjut Komulainen.

– Arvostan kaikenlaisia tarinoita, enkä ole koskaan pitänyt vain yhdestä genrestä. Kauhuksi mielletään usein vain sellainen elokuva, jossa pelotellaan hirveästi. Tämä ei ole säikyttelyelokuva. Jotkut ovat kutsuneet Yön lasta jopa draamaksi, varsinkin naiset. Itse puhun emotionaalisesta realismista, jossa tapahtumat kerrotaan yhtä totena kuin päähenkilö ne kokee. Näin tarinan yliluonnollisuus jää hieman tulkinnanvaraiseksi.

Seuraavaksi Hanna haluaisi ohjata jotain ihan muuta kuin kauhua. Samalla hän joutuu yhä väistelemään kauhuleffatarjouksia Hollywoodista.

– Olen sanonut agenteilleni, että älkää tarjotko koko ajan pelkkiä kauhukäsiksiä. Voin innostua mistä tahansa genrestä, jos pääosassa on kiinnostava, moniulotteinen nainen ja hänen persoonansa ja tekonsa kuljettavat tarinaa.

Hanna Bergholm
Hanna Bergholm Yön lapsen kuvauksissa.

Tekeillä trillerisarja Ylelle

Hannan toivelistalla oli kaksi unelmaprojektia, joista kumpikaan ei valitettavasti toteudu. Syynä on se, että muut ehtivät ensin.

– Halusin ohjata uuden version Humisevasta harjusta. Kävin siitä jo neuvotteluja isojen yhtiöiden kanssa, mutta sitten Emerald Fennellin elokuva ehti mennä tuotantoon.

– Toinen romaani, josta olin kiinnostunut, on Sylvia Plathin Lasikellon alla. Se on upea teos, joka kertoo nuoren naisen mielen hajoamisesta ja siitä paranemisesta. Yritin kiihkeästi metsästää sen oikeuksia, kunnes ne menivät Sarah Polleylle, joka nyt ohjaa siitä elokuvan Billie Eilishin tähdittämänä.

Tällä hetkellä Hanna käsikirjoittaa Ilja Rautsin kanssa kuusiosaista trillerisarjaa Ylelle. Seuraavaa pitkää elokuvaansa Hanna ei vielä tiedä.

– En ole kuitenkaan muuttamassa Suomesta ja haluan edelleen tehdä itseni näköisiä juttuja. Oli kyseessä minkä kokoluokan elokuva tahansa, haluan sisällyttää siihen oman dna:ni ja näkökulman.