Muistatko nämä kotimaiset kesäsarjat? Yhdestä tehtiin jopa kantelu

Suomalaiseen televisiokesään on kuulunut aikanaan muun muassa Tammerkosken sillalla, MeKastelijat ja Resiinaralli.
Siinä missä Allsång på Skansenia, suosittua yhteislauluohjelmaa, on esitetty Ruotsissa jo vuodesta 1979 lähtien, kesäsarjojen anti Suomessa on ollut melko pientä viime aikoina.
Video: Millainen mökkinaapuri olisit?
Ennen Suomessa oli kuitenkin yksi jos toinenkin yhteislaulu- ja kesäaiheinen ohjelma, jotka saavuttivat suuren suosion.
Katso esittelee suosittuja kotimaisia kesäohjelmia, joita muistellaan edelleen.
1. Tammerkosken sillalla (TV2)
Kooste Tammerkosken sillalla -sarjan eri jaksoista.
Tammerkosken sillalla oli TV2:lla vuosina 1995–2008 esitetty kesäinen yhteislauluohjelma, jota juonsivat Mikko Alatalo (1995–2001), Turkka Mali (2002) ja Jukka Kuoppamäki (2003–2004), sekä Erkki Liikanen, Juha Lahti, Arja Koriseva ja Mikael Konttinen (2008).
Ohjelmassa paikan päälle kokoontunut yleisö lauloi kulloisenkin juontajan ja orkesterin johdolla niin vanhoja yhteislauluja kuin uusiakin kappaleita. Myös tv-katsoja saattoi yhtyä lauluun, kun ruudussa vieri samaan aikaan laulun kanssa kappaleen sanat. Konseptiltaan ohjelma oli samankaltainen kuin Allsång på Skansen.
Ohjelman vakionauhoituspaikkana oli ulkoilmalava Tampereen ydinkeskustan Kirjastonpuistossa, Tammerkosken rannassa. Ohjelman tunnuskappaleena kuultiin samanniminen kansanlaulu.

Ensimmäinen jakso lähetettiin 9. kesäkuuta 1995, erikoisvieraanaan Joel Hallikainen. Ohjelman juontajana oli Mikko Alatalo, joka toimi pestissään vuoteen 2001 saakka.

Elokuussa 2020 Alfa-tv teki kuusiosaisen Tammerkosken rannalla -sarjan, jossa Mikko Alatalo ja Jammi Humalamäki laulattivat katsojia Tornihotelli Moro Sky Barin terassilla.
Pitkä kuuma kesä (MTV3)

Pitkä kuuma kesä oli MTV3:lla vuosina 2009–2011 esitetty musiikki-, peli- ja viihdeohjelma, jota juonsivat Heikki Paasonen ja Satu Tuomisto, sekä Susanna Laine ja Mikael Konttinen. Kuvauspaikkana oli Tampereella sijaitseva huvipuisto Särkänniemi.
Ohjelmassa esiintyi musiikkivieraina useita artisteja ja yhtyeitä, kuten Kari Tapio, Uniklubi, Annika Eklund, Olavi Uusivirta ja Sunrise Avenue.

Jokaisessa jaksossa katsojalla oli mahdollisuus ratkaista kesäristikko, jonka sanoihin sai musiikkiesitysten aikana vihjeitä. Ohjelman toisella kaudella katsojilla, jotka saivat ratkaistuksi keskelle muodostuneen sanan, oli mahdollisuus voittaa jopa 15 000 euroa.
Ohjelmassa seikkailivat ympäri Särkänniemeä myös imitaattori Jarkko Tammisen esittämät hahmot.
MeKastelijat (MTV3)
MeKastelijoiden ensimmäinen jakso kesältä 1997.
MeKastelijat oli kesällä 1997 esitetty urheilu- ja kilpailuohjelma, jossa joukkueet kilpailivat erilaisissa nopeus- ja taitotehtävissä vesipuisto Serenassa.

MeKastelijoita juonsivat Marco Bjuström ja Ella Keranto (nyk. Pyhältö). Tuomarina toimi Teresa De Rita-Cavlek, joka esitti merenneitoa.
WipeOut Suomi (Fox, nyk. Star Channel)

WipeOut Suomi oli entisellä Fox-kanavalla (nyk. Star Channel) esitetty suomalainen versio yhdysvaltalaisesta WipeOutista. Ohjelma alkoi Foxilla maaliskuussa 2013, ja sitä juonsi näyttelijä ja malli Anna Easteden. Ohjelmaan haki 3000 kilpailijaa, joista valittiin lopulta 20 kilpailijaa.

Ohjelma tehtiin neljän maan yhteistuotantona (Suomi, Venäjä, Ukraina, Kazakstan), ja sitä esitettiin näissä maissa kevään 2013 aikana. Kilpailu oli suunniteltu niin, että kaikki maat olisivat mukana ainakin finaaliin saakka.
Resiinaralli (MTV3)
MTV3 Ruututoimituksen ohjelma vuodelta 1998 vuoden 1997 Resiinarallista Kolarista Kajaaniin.
Resiinaralli oli vuonna 1986 alkanut leikkimielinen liikuntaohjelma, jossa joukkueet ajoivat resiinalla viikon ajan vähäliikenteisillä radoilla eri puolilla Suomea. Yöpymis- ja taukopaikoilla järjestettiin erilaista ohjelmaa. Viimeinen Resiinaralli-kilpailu käytiin vuonna 2007.
Kesäillan valssi (TV2)

Kesäillan valssi oli TV2:lla vuosina 1996–2011 esitetty musiikki- ja viihdeohjelma, jossa nähtiin artistivieraita viihdyttämässä tanssijoita tanssilavoilla eri puolilla Suomea. Ohjelmaa juonsi alusta alkaen Sari Tamminen. Myöhemmin mukaan tuli Janne Kataja.
Kulkuri ja kaunottaret (MTV3)
Kulkuri ja kaunottaret -ohjelman mainoksia.
Kulkuri ja kaunottaret oli Marco Bjuströmin vuonna 1999 juontama ohjelma, jossa hän kiersi yhdessä Erja Lyytisen johtaman Kaunottaret-yhtyeen kanssa esiintymässä ympäri Suomea. Vierailevina artisteina olivat muun muassa Anna Eriksson, Arja Koriseva ja Pertti Koivula.
Juhannusjuna (TV1, Teema & Fem)

Juhannusjuna oli 22.–23. kesäkuuta 2012 esitetty suora televisio- ja radiolähetys, jossa seurattiin 13 tunnin ajan yöpikajunaa Helsingistä Rovaniemelle.
Ohjelman sisältö koostui pääosin Ella Kannisen tekemistä haastatteluista, sekä Iiro Rantalan musisoinnista artistivieraiden kanssa.
Juhannusjuna pääteasemalla Rovaniemellä.
Junamatkaa seurasi noin puoli miljoonaa katsojaa. Suomen lisäksi Juhannusjunaa pystyi katsomaan myös Saksassa, Ranskassa ja Norjassa.
Suomen kaunein kunta (MTV3)
Suomen kaunein kunta -jakso Kokkolasta.
Suomen kaunein kunta oli MTV3:lla kesällä 1997 esitetty ohjelmasarja, jota juonsi Ismo Jokinen. Ohjelmassa esiteltiin Suomen kuntia, jotka kilpailivat "Suomen kaunein kunta "-tittelistä. Kauneimmaksi kunnaksi valittiin Kangasniemen kunta.
Vuonna 1997 ohjelmasta esitettiin myös kantelu, sillä mukaan valittiin ne kunnat, jotka olivat valmiita maksamaan tuotantoyhtiöille päästäkseen mukaan ohjelmaan.
MTV3 sai lopulta Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen hyvän lehtimiestavan rikkomisesta.
Suomen kaunein kunta -jakso Asikkalasta.
Summeri (TV2)

Summeri oli TV2:lla vuosina 1999–2016 esitetty nuortenohjelma, joka sisälsi lyhyitä raportteja, kilpailuja, sketsejä ja nuorten draamasarjoja, jotka ovat katsottavissa Yle Areenassa.
Kesällä 2017 Summeria ei esitetty enää televiossa vaan verkossa live-lähetyksinä Yle Areenassa ja Youtubessa, jossa sisältöä julkaistaan edelleen.
Televisiossa Summeria ovat juontaneet muun muassa Silvia Modig ja Mikko "Peltsi" Peltola, Nuppu Stenros ja Heikki Paasonen, sekä Mirella Pekkonen ja Kalle Lindroth.
Lähteet: Elonet, Internetix