Muistatko Metsolat-sarjan Eevan? – näin hänellä menee nyt

Katriina Honkanen
20110528, Helsinki. Pirjo Bergströmin hautajaiset. Kuvassa ja Katriina Honkanen. 7 päivää / Kai Gustafsson.

Eevaa näytellyt Katriina Honkanen on ehtinyt moneksi.

Metsolat muistetaan ikonisena ohjelmana, joka kertoi 1990-luvun elämästä Suomessa. Leppävaaran kotitilalla asuva Metsoloiden perhe valloitti suomalaisten tv-ruudut vuosina 1993–1995 ja ohjelman suosio kantaa vielä tänäkin päivänä.

Katso video: Nämä suomalaiset sarjat sinun on täytynyt nähdä

Yhä suosiossa

Metsoloissa nähtiin paljon tunnettuja näyttelijöitä. Yksi heistä on Eevaa, perheen kuopusta ja lääkäriä, näytellyt Katriina Honkanen, 65.

Katriina oli hiljattain Yle Radio Suomen haastattelussa kertomassa uudesta levystään. Samalla hän kertasi Metsoloiden-Eevan rooliaan.

– Kuinka usein vielä tänä päivänä kuulet Metsolan Eevan roolihahmosta? juontaja kysyy.

Viimeisimmästä Metsoloiden Eevaan liittyneestä kontaktista ei ole kauaakaan.

– Viimeksi tuossa reilu viikko sitten, kun tulin junalla kotiin Jyväskylästä, niin yksi nainen laittoi mulle viestin, että hänen 14-vuotias tyttärensä ei uskaltanut tulla pyytämään nimmaria, niin voisinko mä lähettää kuvan ja terveiset.

Katriina kertoo luulleensa, että Metsoloiden suosio rajoittui 30-vuotiaisiin.

– Nyt on jo sitten seuraava setti tulossa, että kyllä se varmaan hautaan saakka seuraa, hän toteaa.

Metsolat
Metsolan perheen jäsenet tulivat suomalaisille rakkaiksi.

Monta titteliä

Katriinan urarintamalla on riittänyt tekemistä.

Katriina on tätä nykyä muun muassa laulaja-lauluntekijä, muusikko, näyttelijä, ohjaaja ja teatterimusiikin säveltäjä. Lisäksi hän on mummi. 

Hän on tehnyt kymmenen suomenkielistä ja kaksi englanninkielistä levyä Rolling Rust -yhtyeen kanssa. 

Suursuosiosta huolimatta Katriina pitää Metsoloiden roolia vain pienenä osana urastaan.

– Se on sellainen pikkuotanta, tämä Metsolan Eeva ja Silta, mutta kaikilla ei ole sitä pikkuotantaakaan, Katriina sanoo ja viittaa rooliinsa, sekä kappaleeseensa.

Yksityiselämässä näyttelijä on kokenut terveyshaasteita.

Aiemmin Katriina on kertonut Eeva-lehden haastattelussa sairastuneensa rintasyöpään vuonna 2020. Tällä hetkellä Katriinalla on terveen paperit.