Muistatko Fakta homman? Katsojat tunnistivat naapurinsa, mutta eivät itseään

Komediasarjassa parodioitiin tuulipukukansaa.
Fakta homma oli TV2:lla vuosina 1986–1998 esitetty kotimainen komediasarja, jonka keskiössä olivat Eija Vilpaksen ja Lasse Karkjärven, sekä Riitta Havukaisen ja Taneli Mäkelän esittämät keski-ikäiset naapuripariskunnat.
Sarja sai inspiraationsa tekijöidensä opinnäytetyöstä Teatterikorkeakoulussa.
Vuonna 1984 Lasse ja Taneli näkivät Eijan ja Riitan esittämät hahmot, Pirren ja Hansun, lavalla ja kehittävät näille aviomiehet Hekan ja Auliksen.

Ohjaaja Reima Kekäläinen näki nelikon esiintymässä ja vaikuttui niin paljon näkemästään, että kiinnitti tekijät TV2:lle. Sarja oli alkuperäiseltä nimeltään Ahovalinnat, kerrotaan Elävän arkiston sivuilla.
Näistä Kaasiset ja Kaakot muistetaan

Sarjassa nähtävät Kaasisen ja Kaakon pariskunnat ovat loimaalaisia, vaikka sarja kuvattiinkiin Tampereella. Pirre tohottaa eteenpäin punaisessa tuulipuvussaan, eikä anna toisille puheenvuoroa. Pirre sanoo kuuluvalla äänellään usein sen halaistun sanan.

Lisäksi Pirre on innokas ammattiyhdistysihminen ja Neuvostoliiton ihailija. Heka on Pirren täydellinen vastakohta, vaikeneva aviomies.
Taiteellinen Hansu puolestaan epäröi ja jahkailee sinisissä enstexhaalareissaan. Suomea Hansu puhuu hienostelevin sanankääntein. Vanhoillisen Hansun sydäntä lähellä ovat koti, uskonto ja isänmaa.

Aulis on vatsakas pienyrittäjä, joka laukoo murahdellen läpi ja puhki harkittuja mielipiteitään. Aulis ei jätä väliin ainuttakaan Urheiluruudun maalikimaraa, eikä myöskään päästä Ladansa kiiltoa himmenemään.
Hansulla ja Hekalla on yhteinen taideharrastus, kuorolaulu, kun taas Pirre ja Aulis viihtyvät paremmin oluttuopin äärellä ravintolan terassilla. Vaikka hahmot ovat keskenään hyvissä väleissä, pieniä kinoja ja riitoja kehittyy tuon tuosta etenkin Hansun ja Pirren sekä Pirren ja Auliksen välille.
Neljän hengen sarjasta kahden naisen show'ksi
Hahmoilla on myös jälkikasvua. Hansulla ja Auliksella on oma poika, Pasi (Ville Vierikko) ja Pirrellä ja Hekalla tytär Mervi (Sinna Virtanen). 1990-luvulla Fakta hommasta tuli kuitenkin kahden naisen show. Taneli Mäkelän näyttelemä Aulis kirjoitettiin hautaan, sillä Taneli kieltäytyi jatkosta. Leskirouva Hansulle yritettiin naittaa Reima Heleniusta, jota näytteli Lapinlahden linnuista tuttu Mikko Kivinen.

Hansun, Pirren ja Hekan aaatteet muuttuivat kymmenessä vuodessa yhtä vähän kuin heidän vaatteensakin. Pirre uskoo Neuvostoliiton olevan yhä pystyssä, Hansu jakaa tiukasti ihmiset kahteen piiriin ja Heka on hiljaa Pirren tossun alla.
Komediasarja levittäytyi valkokankaalle ja teatterin lavoille
Vuonna 1997 kuvatussa Fakta hommassa Heka nähdään vain ensimmäisessä ja viimeisessä osassa, kun Loimaan likat lähtivät matkustelemaan ympäri Suomea Pirren Hiacella. Hekan kuva on tosin matkassa mukana.

Kesäisen viikon aikana kaksikko koluaa muun muassa asuntomessut ja käy Hyrsylän mutkassa tervehtimässä Aira Samulinia, ja varuskunnassa tavataan Pirren sukulaispoika.
Vuonna 1987 sarjan pohjalta tehtiin Fakta homma -niminen elokuva, jonka ohjasi Jukka Virtanen ja tuotti Spede Pasanen. 2000– ja 2010-luvuilla Riitta ja Eija tekivät Fakta hommaa kahden naisen lavashow'na.
Fakta homma Yle Areenassa.