Muinaiset avaruusoliot -sarjan tukkajumala Giorgio A. Tsoukalos Katsolle: Totuus ei kiinnosta valtavirtaa

Giorgio_Tsoukalos_web_Mediapress_9299041e94.jpg

Mielikuvitusta kutkuttavan Muinaiset avaruusoliot -sarjan uudet jaksot alkoivat kaikessa hiljaisuudessa Jim-kanavalla viime maanantaina. Sarjahan esittelee hurjia teorioita, joiden mukaan avaruusolennot olisivat vaikuttaneet ihmiskunnan historiaan jo aikojen alussa. Sarja, samoin kuin niin sanotut muinaisastronauttiteoriat henkilöityvät pitkälti tutkijakirjailija Giorgio A. Tsoukalosiin, joka on maailmankuulu paitsi teorioidensa, niin myös eeppisen hiustyylinsä ansiosta. 

Katsolle haastattelun antanut Giorgio itse on sinut häneen kohdistuvan maailmanlaajuisen huomion kanssa, vaikka se toisinaan on vähän ilkeääkin.

– Minua ei haittaa jos minua pidetään hulluna. Koska jos nykypäivänä se, että esittää kysymyksiä tarkoittaa sitä, että olet hullu, niin minä myönnän olevani kaikista hulluin, Giogio naureskelee.

Sveitsiläissyntyinen Giorgio kuuli toisen sveitsiläistutkijan Erich von Dänikenin muinaisastronauttiteorioista jo lapsena, kun Giorgion isoäiti kertoili hänelle niistä tavallisten iltasatujen sijasta. Hän tutustui teorioihin uudestaan teini-ikäisenä. Toimittuaan jonkin aikaa kehonrakennustapahtumien järjestäjänä hän päätti omistaa elämänsä teorioiden tarkemmalle tutkimiselle muun muassa perustamassaan Legendary Times -lehdessä, josta tie eteni Muinaiset avaruusoliot (Ancient Aliens) -dokumenttisarjaan konsultoivaksi tuottajaksi ja yhdeksi sarjan vakiokasvoksi.

History Channelin sarjaa onkin tehty jo vuosikymmen, huimat 15 kautta, joista meillä alkoi nyt vasta 12. kausi. Jaksomäärään mahtuu valtava määrä todistelua, joka Giorgion mukaan käy läpi huolellisen faktantarkastuksen.

– Ohjelmaa tehdään giganttisen koneiston voimin. Saatamme tulkita faktoja eri tavalla kuin valtavirtatiede, mutta emme koskaan esitä ohjelmassa todisteita, joiden todenperäisyyttä kuka tahansa ei voi itse tarkistaa, Giorgio muistuttaa.

Usein skeptikoilta menevätkin sekaisin ohjelmassa esitettävät spekulaatio ja faktat.

– Sarjassa emme ole väittäneet esimerkiksi sitä, että avaruusoliot olisivat rakentaneet Egyptin pyramidit. Sen sijaan teoriamme on, että tuon ajan ihmiset saivat niiden rakentamiseen tarvittavan tiedon heiltä. Tämä käy järkeen, koska ihmislajin koko kehitys perustuu muilta oppimiseen, Giorgio perustelee.

Sarjan suuresta suosiosta ja satojen tuntien todistelusta huolimatta moni ei vieläkään usko avaruusolioiden olemassaoloon. Ei, vaikka Pentagonkin on myöntänyt ufo-ilmiön olemassaolon, ja vaikka esimerkiksi juuri alkaneen kauden kakkosjaksossa esiteltiin amerikkalaishävittäjän kameraan napattua videokuvaa esineestä, joka selvästi vaikuttaa jonkinlaiselta oudolta lentokulkupeliltä. 

Giorgio Tsoukalos on kuitenkin vakuuttunut siitä, että ajan myötä hänen ja muiden muinaisastronauttiteoreetikoiden johtopäätökset esimerkiksi viralliseen historiankirjoitukseen sopimattomista arkeologisista ihmeistä osoittautuvat oikeiksi. Hän on vakuuttunut siitä, että esi-isiemme palvomat jumalat eivät olleet mielikuvituksen tuotetta, vaan taivaalta oikeasti tulleita opettajia. 

Viikon kolmannessa jaksossa aiheena olikin Badlands Guardianina tunnettu, Kanadasta löytyvä kalliomuodostelma, joka ilmasta katsottuna näyttää vahvasti intiaanimiehen päältä. Osa uskookin, että kyseessä on avaruusolennoille muotoiltu kuva, sillä sen symmetriaa on vaikea selittää luonnon muovaamaksi.

– Monet alkuperäiskansat arvostavatkin sarjaamme siksi, että emme pidä heidän uskomuksiaan satuina, vaan heidän oikeana historianaan, Giorgio huomauttaa Katsolle. 

Vaikka Tsoukalos on alun perin kiinnostunut nimenomaan muinaisista avaruusolioista, vuosien varrella tehty tutkimustyö on vakuuttanut hänet siitä, että kontakeja avaruuden muidenkin asukkaiden kanssa on tapahtunut aina ja tapahtuu edelleen.  Esimerkiksi tapaaminen hollantilaisen plasmafyysikon kanssa vakuutti hänet siitä, että läheskään kaikki viljapeltokuviot eivät ole ihmisveijareiden tekemiä.

– Ihmettelen suuresti, etteivät journalistit ja tutkijat paneudu aiheeseen enemmän, koska viljapeltokuvioista, joita ei voi tehdä lankkujen avulla peltoa tallaamalla, on niin paljon konkreettisia, fyysisiä todisteita. Minulle tämä kertoo siitä, ettei totuus oikeasti kiinnosta valtavirtaa, Giorgio tuhisee.

Toki mies myöntää, että maailmaan mahtuu myös valtavasti pesunkestäviä huuhaa-teorioita.

– Joku tolkku on oltava! Jos luennoilleni tulee vaikkapa ihmisiä, jotka uskovat maapallon olevan litteä, annan heille sisäänpääsymaksun takaisin ja pyydän heitä poistumaan saman tien tilaisuudesta, Tsoukalos toteaa.

Muinaiset avaruusoliot Jim-kanavalla myöhäisillan ohjelmistossa maanantaista torstaihin. Viikon jaksot uusitaan viikonloppuöisin.