Mitä kuuluu Hercule Poirot -sarjan tähdille? David Suchet suree Poirotin kuolemaa

david_suchet_hercule_poirot_PK_1951947dbd.jpg

Hercule Poirot’n rooli on näyttelijä David Suchetin, 75, tunnetuin. Hän on näytellyt belgialaissyntyistä salapoliisia kaikissa Agatha Christien tästä kirjoittamissa tarinoissa. Kaikkiaan David ehti häärätä Poirot’n roolin parissa 25 vuotta. Esimerkiksi salapoliisin omintakeisen kävelytyylin David opetteli kotinsa puutarhassa tyyny polviensa välissä tepastellen. David kiintyi elokuvahahmoonsa siinä määrin, että kokee pitkän uransa surullisimpana muistona kuvaukset, jossa Hercule Poirot vaipuu ikiuneen.

Poirot-elokuvien ohessa ja jälkeenkin Davidia ovat työllistäneet niin televisio kuin teatteri. Viimeksi hänet on nähty BBC:n fantasiasarjassa His Dark Materials. David itse ei saanut lapsena minkäänlaista uskonnollista kasvatusta, mutta aikuisiässä liittyi Englannin valtionkirkkoon. Muutama vuosi sitten hän teki poikkeuksellisen työtehtävän ja luki äänikirjana Raamatun uuden kansainvälisen version.

Mitä kuuluu Taru Sormusten herrasta -tähdille? – Sairauksia, useita avioliittoja ja uusia ammatteja

David on henkeen ja vereen perhekeskeinen mies. Hän on ollut vuodesta 1976 naimisissa Sheila-vaimonsa kanssa. Vapaa-ajalla pariskunta harrastaa jokiveneilyä ja puuhastelee kolmen lastenlapsensa kanssa.

David esiintyi kolmellatoista Hercule Poirot -kaudella, mutta salapoliisin avustajaa, kapteeni Arthur Hastingsia näytellyt Hugh Fraser, 76, esiintyi hänkin peräti yhdeksällä kaudella.

Poirot-sarjan jälkeen Hugh on tehnyt lukuisia äänitöitä, kuten lainannut äänensä Batman: Arkham VR -videopelille sekä lukenut Agatha Christien dekkareita äänikirjoina. Ei Hugh suinkaan ole jättänyt näyttelemistäkään. Etenkin televisio on työllistänyt häntä näihin päiviin asti. Vuodesta 2015 lähtien Hugh on niittänyt mainetta kirjailijana. Hän loi palkkamurhaaja Rina Walker -rikossarjan, josta on ilmestynyt jo useita romaaneja. Hugh punoo murhatarinoita pienessä satamakaupungissa Englannin länsirannikolla, missä hän asuu vaimonsa Belindan kanssa.

Philip Jackson, 73, rakasti rooliaan Scotland Yardin rikoskomisario James Jappina. Poirot-vuosia kertyi kaikkiaan 13.

– David oli näyttelijänä hyvin pikkutarkka. Hän viilasi jokaisen yksityiskohdan. Minä sen sijaan olin huolimaton enkä juuri etukäteen suunnitellut työtäni, Philip on muistellut kuvauksia.

Sittemmin Philip on menestynyt brittielokuvissa ja radiokuunnelmissa sekä vieraillut useissa tunnetuissa tv-sarjoissa, kuten Midsomerin murhat ja Sydämen asialla. Philip elelee rauhallista arkea näyttelijävaimonsa Sally Baxterin kanssa.

Hercule Poirot -elokuvasarjassa on kaksi vakiintunutta naishahmoa: Poirot’n sihteeri neiti Felicity Lemon ja ystävä rouva Ariadne Oliver.

Pauline Moran, 74, harmittelee yhä, että sarjan tuotantoyhtiön vaihduttua hänellä, Hughille ja Philipille näytettiin ovea työryhmästä. Sarjaan haluttiin film noir-tunnelmaa ja vierailevia tähtiä.

– Olen iloinen, että pääsimme mukaan viimeiseen osaan ja saimme jättää hyvästit hahmoillemme. Kun palasimme kuvauksiin, tuntui kuin emme olisi koskaan olleet poissa, Pauline on sanonut.

Näyttelijän työn lisäksi Pauline työskentelee tv-juontajana ja astrologina. Hän elää sinkkuna, ja rakastaa vaatteiden ompelemista.

Zoë Wanamakerin, 72, oli luonteva astua Adriadne Oliverin saappaisiin ystävänsä Davidin ansiosta. Kollegat olivat tunteneet toisensa jo vuodesta 1978.

– Rakastuin heti Adriadneen. Nautimme Davidin kanssa hahmojemme suhteesta, ja nauroimme paljon kuvauksissa, Zoë on muistellut.

Zoën ura on ollut arvostettu ja monipuolinen. Maineikas teatteridiiva on suurelle yleisölle tuttu muun muassa Harry Potter -elokuvasta sekä sarjoista Mr. Selfridge ja Minun perheeni.

– On tärkeää näyttää nuorille, ettei vanhojen ihmisten tarvitse pitää käsijarrua päällä. Haluan yhä lähteä ulos tanssimaan, hikoilla, juoda liikaa ja palata kotiin aamuyöstä. Tahdon seksiä, pukeutua omaan tyyliini, elää ja tehdä, mitä lystään, Zoë avautui elämänasenteestaan.