Minttu Kaulaselta suorat sanat Petollisista : "Tarvitsin psykologin apuja"
Minttu Kaulanen haluaisi jakaa Petollisten voittopotin yhden uskollisen kanssa.
Petollisten kuudes tuotantokausi päättyi petollisten Minttu Kaulasen, Ina Mikkolan ja Teemu Packalénin voittoon. He tienasivat yhteensä 25 000 euroa. Kauden finaalijakso esitettiin Nelosella lauantaina 7. marraskuuta.
Videolla Petolliset-pelaajat kertovat, kuka suomalaisjulkkis herättää heissä luottamusta.
Teemulla oli aiempaa kokemusta psykologisesta pelistä Vanajanlinnassa, Ina taas oli harjoitellut juonittelua MTV:n Myyrässä, mutta Minttu oli noviisi pelaajana.
– Petolliset oli mulle täysin tuntematon pelinä, mutta esikoistyttöni Jasmin on sarjan superfani. Ensin hän ihmetteli, kuinka minun tyyppinen ihminen lähtee Petollisiin. Sanoin, että siitä voi tulla hauskaa viihdettä, Minttu kertoo.
Ina heitti haasteen
Voitto tuli, mutta peli ei aivan edennyt Mintun haluamalla tavalla. Ensimmäisenä petollisena linnasta karkotetun Joalin Loukamaan hän olisi pitänyt pelissä pitempään.
– Olisin halunnut mennä Joalinin ja Inan kanssa loppuun asti, mutta hänen petollisuuden tiesi sisääntuloista ja kaikesta. Joalin oli niin äärettömän itsevarma, Minttu miettii.
Mintulle selvisi, että Joalin oli heittämässä häntä bussin alle. Tämän jälkeen petolliset äänestivät pyöreässä pöydässä Joalinin karkotukseen.
Myöhemmin Ina yritti samaa Mintulle, mutta tähän hän suhtautui myötämielisemmin kuin Joalinin petturuuteen.
– En kokenut, että Ina yrittää heittää minua pois. Koin sen haasteena ja näytönpaikkana, että minäkin osaan pelata. Mielestäni on typerää ajattelua, että petolliset pelkästään pitäisivät toistensa puolia.
Petollisten virhe
Omiksi peliansioikseen Minttu nimeää sosiaaliset taitonsa. Hän ei tehnyt itsestään suurta numeroa linnassa.
– Pelasin tosi vahvasti omana itsenäni, mitä alussa katsottiin pahalla. Että miten toi on niin tunteella. Olen omassakin elämässäni aivan hesseli ja asiat menevät tunteisiin, Minttu tunnustaa.
Minttu tiedostaa, että joutui joidenkin silmissä epäillyksi juurikin siitä syystä, että hillitsi todellista luonnettaan. Tämän tajusi ainakin Teemu Roivainen, joka oli nähnyt yrittäjänaisen räiskyvän persoonan siviilissä.
Petollisten voiton ansioksi Minttu toteaa myös Inan argumentointikyvyn.
– Sitä sumensi vain kuuntelemattomuuden taito, joka mielestäni oli meidän kaikkien petollisten heikkous, hän sanoo.
– Loppujen lopuksi koin, että me pelasimme hyvin yhteen, uskolliset eivät, Minttu jatkaa.
Suorat sanat uskollisista
Syksyn aikana Minttu on saanut paljon palautetta uskollisten pelistä. Moneen kertaan heillä oli faktat nenänsä edessä, mutta eivät pysähtyneet analysoimaan niitä.
– Koska he eivät pelanneet yhteen. Meillä oli paljon sen tyyppisiä ihmisiä, jotka ulkomaailmassa ovat framilla. Ja koska he ovat framilla, he haluavat olla oikeassa.
– Jos he olisivat pistäneet faktat ja mutut yhteen, me petolliset olisimme jääneet kiinni jo ajat sitten. En vielä tänä päivänäkään tajua, ettei Ina jäänyt kiinni ja uskolliset unohtivat hänet. Ihan absurdia, Minttu hämmästelee.
Laura Haimila lukeutui kauden alussa Inan äänekkäimpiin epäilijöihin. Ina hyökkäsi ja uhriutui, minkä seurauksena Lauran asenne muuttui.
– Laura on niin empaattinen. Hänen inhimillinen puolensa tuli esille. Se, ettei halua kenellekään aiheuttaa pahaa mieltä. Hän ei mennyt oman intuition mukaan, Minttu arvioi.
Tyttäreltä peliohjeet
Uskollisten riveistä pisimmälle pääsivät Leevi Lehtonen ja Teemu Vuorela. Leevi tiesi Inan petolliseksi, mutta ei saanut Teemun päätä kääntymään.
Leevi lukeutui Mintun suosikkeihin uskollisista.
– Mehän ei Leevin kanssa pelillisesti keskusteltu, mutta pelin ulkopuolella tauoilla tutustuin häneen ihmisenä. Sen takia halusin pitää Leevin mukana tai käännyttää petolliseksi, jos olisi ollut mahdollisuus, Minttu paljastaa.
Mahdollisuutta ei tullut, koska petollisten kammioon ilmestyi kesken pelin Teemu Packalén. Pelisäännöt Minttu tunsi tyttärensä ansiosta.
– Jasmin teki minulle mukaan hyvän ohjevihkon, jossa oli ranskalaisin viivoin, mitä jos olen uskollinen ja mitä jos petollinen. Sinne vihkoon olen kirjoittanut senkin, että haluan Leevin petolliseksi.
Minttu myöntää kärsineensä kuvauksissa peliväsymyksestä.
– Minulle oli tosi vaikeaa, että ihmisille tuli paha mieli. Jouduin käyttämään kuvauksissa psykologia, otin hänen apuja vastaan.
– Inan itkeminen ei mennyt minulla tunteisiin, mutta Lauran ja Anskun (Bergström ) paha mieli ja Pirittan (Hagman) ahdistus menivät ihon alle. En tahdo sietää sitä, että ihmisillä ympärilläni on paha mieli. Oikeassa elämässä olisin voinut auttaa, mutta tuolla pelissä en, Minttu harmittelee.
Kurre bileisäntänä
Monien mielestä Minttu oli pelin päällä. Tämä näkemys ärsytti häntä itseään.
– Petollisissa ei kukaan voi olla pelin päällä, koska siellä tulee koko twistejä ja yllätyksiä, kuten ruumisarkut ja näkijät.
Kauden pelaajilla on yhä yhteinen viestittelyryhmä, ja semifinaalijakson viikolla Minttu tapasi osan kanssakilpailijoista.
– Kurre (Westerlund) myös piti megaluokan bileet, joihin en itse päässyt. Olin juuri lennolla New Yorkista Suomeen.
Vaikka tilaisuus tulisi, Minttu ei toistamiseen lähtisi pelaamaan Petollisia.
– Mitä minä siitä enää saisin? Olen jo voittanut pelin. Mulle riittää sarjan katsominen televisiosta. Haluan myös Petolliset-lautapelin ja pelata sitä kotona, hän ilmoittaa.