Millainen Matias Petäistö on siviilissä? Näin hän vastaa

Erikoisjoukot-kouluttaja pohtii julkisuuttaan Katson haastattelussa.
Matias Petäistö on entinen erikoisjoukko-operaattori. Nykyisin hänet tunnetaan parhaiten Erikoisjoukot-ohjelman kouluttajana sekä yrittäjänä.
Arkistovideo: Tähän Erikoisjoukot-kouluttajat eivät lankea.
Matias astui julkisuuden valokeilaan vuonna 2022, kun ensimmäinen kausi Erikoisjoukoista pärähti Ruudun valikoimaan. Suomen rankinta realitykilpailua alettiin esittämään tv:n puolella Nelosella alkuvuodesta 2023. Nyt menossa on jo neljäs kausi.
– Nyt kun olemme tehneet neljä tuotantokautta, on julkisuuteen astuttu, joten tietyt haittapuolet ja hyödyt on myös otettu vastaan. Lasken Erikoisjoukot yhdeksi töistäni tällä hetkellä. Tykkään tehdä töitä, ja tämä on osa sitä, Matias summaa.
Matias kertoo, että on kuluvan vuoden puolella huomannut julkisuuden hänen kohdallaan kasvaneen.
– On se outoa. Paljon tulee mietittyä, mitä tässä on tapahtunut vuosien aikana. Olen ollut se hiljainen sotilas, joka ei ole todellakaan tykännyt olla mitenkään esillä. Ja nyt ollaan tässä tilanteessa, Matias sanoo.

Tv-kameroiden edessä omana itsenään
Kouluttajat kokevat myös samat väsymyksen, nälän ja kiireen tunteet kuin kokelaatkin. Matiaksen mukaan kouluttajat kuitenkin tietävät, että se kuuluu asiaan. Yksi syy, miksi Matias lähtee kausi toisensa jälkeen mukaan on sotilasuran aikaiset ystävät.
– Sotilasaikanani minulla oli parhaat ystäväni aina ympärilläni ja joiden kanssa sain päivittäin tehdä töitä, Matias kertoo.
– Kun pääsen Robin Hendryn, Janne Lehtosen ja Jan Knutin kanssa tekemään pari viikkoa intensiivisesti töitä, tulevat vanhat ajat mieleen, hän jatkaa.
Matias sanoo, että tv:ssä hän näyttäytyy omana itsenään.
– Usein ihmetellään, että olenko siviilissäkin kivikasvoinen tai totinen. Toki tuossa tv-sarjassa haluankin sitä korostaa, ja se kuuluukin erityisjoukkojen valintaprosessiin ja koulutukseen, hän toteaa.
– Toki olemme kaikki tuolla reilusti kovempia kuin oikeasti, mutta kaikki ei ole esitettyä todellakaan, hän lisää.

Neljännen kauden kuvauksissa kouluttajat yöpyivät asuntovaunuissa ja ruoka on peruskotiruokaa. Vapaa-aikaa on vähän. Siellä täällä saattaa olla pieni hetki, jolloin kouluttaja ehtii käydä tekemässä nopean treenin.
Arki pitää kiireisenä
Matiaksen arki kuluu koirien kanssa, hän treenaa päivittäin kaksi kertaa – vaikkakin hän laskee sen työksi – ja työskentelee hiihtokeskuksessaan. Matiaksen ajatukset ovatkin jo alkavassa hiihtokaudessa.
– Käyn myös ampumassa säännöllisesti, että pysyy vanhat taidot yllä, hän jatkaa.
– Vapaa-aika on kortilla. Poikani kanssa tietysti vietän aikaa niin paljon kuin vain mahdollista, Matias kertoo.
Matias ei juurikaan ehdi tv:tä katsoa, mutta lempisarjakseen hän nimeää Peaky Blindersin.
Erikoisjoukot torstaisin Nelosella ja Ruudussa.