Miisa Grekov paljastaa: ”Olen todella roisi ja ilkeä”

Somevaikuttaja ja juontaja Miisa Grekov paljastaa Gogin kantabaarissa vähemmän tunnetun puolen itsestään.
Miisa Grekov vierailee Gogin kantabaarin 19.3. Yle Areenassa julkaistussa jaksossa. Hän kertoo olevansa luonteeltaan tunnollinen suorittaja ja perfektionisti.
Hänet on myös julkisuudessa totuttu näkemään sellaisena.
– Mun imago on puhdas pulmunen, oon kiltti tunnollinen, en kiroile, hän kuvailee.
Kotioloissa lähipiirin kesken hän tunnustaa kuitenkin olevansa aivan erilainen.
– Jos katsotaan vaikka jotain realityä, olen todella suolainen, ronski, roisi ja jopa ilkeä. Arvosteleva, tuomitseva, kiroilen kuin merimies.
– Hyvä, ohjelman isäntä Gogi Mavromichalis kannustaa.
Miisa kertoo, että joku uusi tuttavuus voi yllättyä siitä, miten erilainen hän on siviilissä. Gogi on sitä mieltä, että turha kaikkia puoliaan on tuodakaan julkisuuteen ja kotiminä saa olla erilainen.

Miisa avautuu myös pahasta migreenistään, jonka myötä hän on joutunut laittamaan elämäntapansa uusiksi. Alkuvuodesta 2024 Miisa jättäytyi töistä sairauslomalle kahdeksi kuukaudeksi, sillä sairaus äityi niin pahaksi.
Nykyään hän saa migreenikohtauksia enää harvoin. Biologinen, reiteen pistettävä lääke on tuonut avun.
– Se on ollut ihan pelastus mulle. Elämä muuttui, hän kiittelee.
Gogin kantabaari Yle Areenassa. Uusi jakso keskiviikkoisin.