Mies joka kuoli -uutuussarjaa tähdittävä Jussi Vatanen paljastaa tähyävänsä kansainväliselle uralle: ”Kielijutut vähän rajoittaa”

Jussi Vatanen

Elisa Viihde Viaplay -palvelussa 19.6. julkaistussa uutuussarjassa Mies joka kuoli Jussi Vatanen esittää haminalaista sieniyrittäjää Jaakkoa, joka saa tietää kuolevansa. 

Antti Tuomaisen menestysromaaniin perustuvassa Mies joka kuoli -sarjassa Vatasen esittämälle Jaakolle selviää, että joku on myrkyttänyt hänet.

Ennen kuolemaansa Jaakko aikoo selvittää, kuka on halunnut hänet pois päiviltä. Lisäksi hän aikoo pelastaa vaikeuksissa olevan sieniyrityksensä, kerätä sadon ja toimittaa japanilaisille asiakkailleen lupaamansa männyntuoksuvalmuskasienet. 

Sarjan omintakeinen huumori muodostuu alkuperäisen romaanin nokkelasta dialogista, jonka tuottaja Markku Flink ja lontoolaiskäsikirjoittaja Brendan Foley ovat onnistuneesti sovittaneet sarjaksi.

Jussi Vatanen pääosassa mustassa komediassa Mies joka kuoli – katso traileri

Vatanen sanoo olevansa onnekas näyttelijä, sillä hän on saanut esittää erilaisia rooleja laidasta laitaan. Mukaan mahtuu niin komediaa (Kimmo), historiallista fiktiota (Tuntematon sotilas) kuin nyt uutuussarjan myötä mustaa komediaakin.

Rooleja ei aina pääse itse valitsemaan, mutta jos pääsee, kiinnittyy Vatasen huomio käsikirjoitukseen: miten tuoreelta tarina tuntuu, minkälainen näkökulma on valittu ja mikä on näyttelijän rooli tarinassa. 

– Ainahan sitä tietysti olisi kiva tehdä sellaisia juttuja mitä ei ole ennen tehnyt, Vatanen sanoo. 

Mies joka kuoli, Jussi Vatanen
Jussi Vatasen esittämä Jaakko saa lääkäriltä huonoja uutisia sarjassa Mies joka kuoli.

Kansainvälistyminen kiinnostaa

Hiljattain uutisoitiin, että Vatasella ja näyttelijä Alma Pöystillä on päärooli ohjaajalegenda Aki Kaurismäen tulevassa elokuvassa. Vatanen ei osaa vielä kommentoida asiaa, koska kuvaukset eivät ole alkaneet. 

Vatanen muistuttaa, ettei tulevaa tuotantoa kannata liikaa miettiä etukäteen, koska lopulta se ei ole hänen käsissään, vaan mukana on iso joukko muitakin tekijöitä. 

– Aki on pitkän linjan tekijä, jolla on voimakas tyylilaji. On mielenkiintoista päästä heittäytymään mukaan. Sitten näkee, että miten siinä toimii ja näyttelee, Vatanen pohtii. 

Kaurismäen elokuvat ovat perinteisesti saaneet paljon kansainvälistäkin huomiota. Samaten Mies joka kuoli -sarjaa on luonnehdittu lajityypiltään ulkomailla trendaavaksi ”Finnish Weirdiksi” eli suomalaiseksi outoiluksi. 

Mies joka kuoli, Jari Virman, Kari Hietalahti ja Pekka Strang
Jari Virman, Kari Hietalahti ja Pekka Strang ovat Mies joka kuoli -sarjassa kilpailevia sieniyrittäjiä 

Peter Franzén palasi näyttelemään Suomeen – uuden jännityssarjan taustalla Sorjosen tekijät 

Vatanen sanoo olevansa kiinnostunut tekemään näyttelijähommia myös ulkomailla, mikäli sopiva rooli vain löytyy. Tällä hetkellä hän on kirjoilla Suomessa toimistoa pitävällä irlantilaisella näyttelijäagentuurilla. 

– Ihan mielelläänhän sitä kävisi tekemässä ulkomaillakin juttuja. Ei se ole mikään salaisuus. Olen Suomessa päässyt tekemään jo niin monenlaista, että olisi hauska nähdä, miten ulkomailla tuotannot toimivat, se olisi kiinnostava haaste.

– Ainahan on nämä kielijutut. Se vähän rajoittaa sitä, mitä pystyy näyttelemään. Vaikka nykyäänhän tehdään aika paljon sarjoja, joissa puhutaan englantia esimerkiksi skandinaavisella aksentilla. Sillä tavalla tilanne on muuttunut, suomalaisten eduksi kylläkin.

Mies joka kuoli Elisa Viihde Viaplayssa sunnuntaina 19.6.2022.

Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!