Michael Douglas: Ilouutinen!
Näyttelijälegendan faneilla on syytä riemuun.
Michael Douglas, 81, ei ole sittenkään lopettanut täysin näyttelemistä. Douglas on mukana Oliver Stonen uudessa elokuvassa White Lies, jonka kuvaukset ovat juuri päättyneet. Elokuvaa on kuvattu maaliskuusta lähtien Bulgariassa, Roomassa ja Thaimaassa.
Douglas kertoi alun perin lopettaneensa näyttelemisen vieraillessaan Karlovy Varyn elokuvajuhlilla Tšekissä viime vuoden heinäkuussa.
– Olen työskennellyt kovaa viimeiset 60 vuotta, enkä halua olla yksi niistä näyttelijöistä, joka lopulta kupsahtaa kesken kuvausten. Niinpä minulla ei ole aikomustakaan palata elokuviin, Douglas täräytti tuolloin festivaaliyleisön edessä.
Vuonna 2025 Douglasilta ilmestyi vielä yksi elokuva, perhedraama Looking Through Water, jota pidettiin virallisesti hänen joutsenlaulunaan.
Nyt Stone on kuitenkin onnistunut houkuttelemaan Douglasin kameran eteen vielä kerran. Legendaarinen ohjaaja ja näyttelijä ovat tehneet yhdessä aiemmin kaksi Wall Street -elokuvaa, joista Douglas voitti vuonna 1988 Oscarin esittämällä finanssiguru Gordon Gekkoa.
Henkilökohtainen projekti
White Lies on Stonen ensimmäinen näytelmäelokuva sitten vuonna 2016 valmistuneen Snowdenin. Douglasin lisäksi Josh Hartnettin, Willem Dafoen ja Ellen Barkinin tähdittämä elokuva on kolme sukupolvea kattava draama, joka kertoo eronneiden vanhempiensa virheet oman perheensä kanssa toistavasta miehestä.
Elokuvan on kerrottu olevan hyvin henkilökohtainen projekti Stonelle, 79, joka on usein sanonut haluvansa tehdä vielä ainakin yhden fiktioelokuvan.
Kolme Oscaria voittaneen ohjaajan tunnetuimpia elokuvia ovat Wall Streetin ohella Salvador, Platoon – nuoret sotilaat, Talk Radio, Syntynyt 4. heinäkuuta, The Doors, JFK – avoin tapaus, Taivas ja maa, Syntyneet tappajiksi, Nixon, U-käännös helvettiin ja W.