Meryl Streep muistelee inholla vastanäyttelijöitään Woody Allenia ja Dustin Hoffmania

Kesällä on hyvä aika kerrata yhden elokuvahistorian menestyksekkäimmän näyttelijän Meryl Streepin elämää ja uraa. Hän on nimittäin juhannuksen lapsi. Syntymänimeltään Mary Louise Streep syntyi 22. kesäkuuta 1949 New Jerseyn osavaltiossa perheensä esikoisena.

– Äitini suvussa kaikki esikoistyttäret ovat Mary-nimisiä. Isäni keksi Meryl-nimen, ja sillä minua on kutsuttu lapsesta lähtien. Inhosin nimeä. Olisin halunnut olla Patty, Kathy tai Debbie, näyttelijä kertoi The Graham Norton Show’ssa.

Merylin lapsuus esikaupunkialueella vauraan keskiluokkaisessa perheessä oli turvallinen. Harry-isä oli lääkeyhtiön johtaja, ja Mary-äiti toimi mainospiirtäjänä sekä aikakauslehden taiteellisena johtajana. 

Kotona kulttuuri oli tärkeässä roolissa. Vanhempien lempikeskustelunaiheet lastensa kanssa olivat teatteri, museot ja baletti. Mary-äiti kiinnitti huomiota tyttärensä esiintymislahjoihin jo varhain. Ennen kouluikää Merylillä oli tapana vetää show'ta kotinsa olohuoneessa. Äiti olikin se, joka kannusti tytärtään suuntautumaan luovalle alalle.  

Koulussa kiinnitettiin huomiota Merylin kauniiseen lauluääneen. Pian hän tähditti koulunäytelmiä ja aloitti laulutunnit New Yorkissa Manhattanilla. Lahjoja tytöllä oli, mutta ei juurikaan ystäviä. 

– Meryl oli määrätietoinen, pomottelevaa tyttötyyppiä. Hänellä oli pörröinen tukka ja kissamaiset lasit. Hän näytti keski-ikäiseltä sihteeriltä. Merylille oli aivan sama, miltä hän näytti tai pidettiinkö hänestä, elämäkertakirjailija Michael Schulman kertoo.

Neljän vuoden lauluopintojen jälkeen cheerleading ajoi musiikin ohi. Kun pojat alkoivat kiinnostaa, Meryl pyristeli eroon ruma ankanpoikanen -vaiheesta. Silmälasit vaihtuivat piilolinsseihin, ja permanentti sai lähteä. Lukiossa hän seurusteli suosittujen poikien kanssa, loisti cheerleading ryhmässä ja toimi koulun päättäjäistanssiaisten kuningattarena kainalossaan koulun futistähti.

Koulussa Meryl pärjäsi kielissä, ja hetken aikaa haaveilikin urasta YK:ssa. Haaveet vaihtuivat, kun hän 15-vuotiaana rakastui teatteriin saatuaan unelmaroolin koulunäytelmässä. Ensimmäinen askel kohti tähteyttä oli otettu.

Näyttelijäura oli vaihtua lakiin

Meryl tiesi, ettei lukion jälkeen haluaisi päätyä sihteeriopistoon, mutta ei collegekaan erityisemmin houkuttanut.

– Olin mukava, sievä ja urheilullinen. Luin ehkä seitsemän kirjaa neljän lukiovuoden aikana. Minulla oli loistava sanavarasto, mutta matematiikasta ja luonnontieteistä en ymmärtänyt mitään. Osasin matkia ihmisten puhetta, minkä ansiosta selvisin ranskasta hallitsematta kielioppia. Ei minusta olisi ollut tieteentekijäksi, Meryl sanoo.

Merylin tie vei taiteita painottavaan Vassar Collegeen draaman sekä englannin ja italian kielten opiskelijaksi. Opiskelu alkoi tyttökoulussa maistua ja ajatus juosta kirkkaasti, kun energiaa ei tuhlaantunut poikien huomiosta kilpailemiseen. 

Vuonna 1969 hän näytteli nimikkoroolin koulunsa esittämässä August Strindbergin näytelmässä Neiti Julie. Draaman professori oli vaikuttunut oppilaansa lahjakkuudesta. Vielä collegen loppumetreillä Meryl puntaroi, jatkaako taiteen parissa vai siirtyäkö taloustieteisiin. Professori nappasi aikailevan opiskelijansa New Yorkissa esitettävän näytelmänsä ensembleen. Päätös oli sillä sinetöity: valmistuttuaan collegesta Meryl jatkoi Yalen yliopistoon teatteriopintoihin, jotka hän rahoitti tekemällä hanttihommia konekirjoittajana ja tarjoilijana.

– Teatterikoulussa aloin pelätä. Ensimmäistä kertaa tajusin, ettei se ollut vain hauskaa. Sillä oli myös pimeä puolensa. Yale oli kuin intensiivikurssi, joka pisti nöyräksi. Siinä rikkoi paljon sieluaan, Meryl muistelee.

Meryl oli lyödä hanskat tiskiin ja vaihtaa näyttelemisen tällä kertaa juridiikkaan, mutta hän sinnitteli ja valmistui vuonna 1975.

Ihottuma pelkästä jännityksestä

Valmistumisensa jälkeen Meryl muutti New Yorkiin toiveenaan saada monipuolisesti töitä. Hänen suurin pelkonsa oli tulla leimatuksi yhden roolin naiseksi.

– Monet sanoivat, että olisin loistava Hamletin Ofeliana. En halunnut näytellä Ofeliaa, vaan olla kaikkea, Meryl kertoo.

Töitä riitti pienessä newyorkilaisessa teatterissa ja kaupungin Shakespearen festivaaleilla, kunnes 1976 elokuvaroolittajan katse osui nuoreen näyttelijään. Kohtaaminen johti ensimmäiseen elokuvarooliin Muistojeni Juliassa (1977) vastanäyttelijöinään Jane Fonda ja Vanessa Redgrave. 

Vielä tänä päivänä leffatähti katuu kevytkenkäisen Anne Marien sivuroolia. Nuori aloittelija jännitti Hollywood-tähtiä siinä määrin, että hänelle iski kuvauksissa ihottuma.

– Minulla oli surkea peruukki ja asuni absurdeja. Yhden jo kuvatun kohtauksen repliikkini siirrettiin suuhuni toisessa kohtauksessa. Ajattelin tehneeni hirveän virheen, enkä ikinä tekisi enää elokuvia. Vihasin koko bisnestä, Meryl kertaa.

Jane Fonda oli kuitenkin aloittelijaan tyytyväinen ja levitti Hollywoodissa sanaa näyttelijästä, jolla oli outo sukunimi.

Vastanäyttelijä kähmi rintoja

Päätös ei pitänyt, ja Meryl päätyi valkokankaalle nopeammin kuin osasi aavistaa. Taksikuski-tähti Robert De Niro bongasi Merylin teatterinäyttämöltä ja suostutteli ohjaaja Michael Ciminon palkkaamaan tämän sotatrillerin Kauriinmetsästäjä (1978) naispääosaan. Roolistaan Meryl ansaitsi ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa.

Seuraavaksi Meryl sai sivuroolin Woody Allenin elokuvassa Manhattan (1979). Ohjaajalegenda ei tehnyt näyttelijään vaikutusta, vaan myöhemmin hän kuvaili tätä itsekeskeiseksi naistennaurattajaksi.

Jo seuraavana vuonna Merylillä oli kaksi ensi-iltaa: Joe Tynanin kiusaukset ja Kramer vastaan Kramer. Vaikka jälkimmäisestä leffasta pääosanäyttelijät Dustin Hoffman ja Meryl pokkasivat Oscar-palkinnot, ei kollegoiden yhteistyö toiminut. Merylillä oli ikävät muistot jo vuosien takaa, kun Dustin oli ensikohtaamisella kourinut hänen rintojaan.

– Toisena kuvauspäivänä meidän piti astua aulaan, joten lähdimme huoneesta oven taakse. Samassa sanottiin ”kamera käy”. Dustin kääntyi ja läimäytti minua kasvoihin. Läimäytys jätti valtavat punaiset sormenjäljet poskeeni, Meryl on kertonut.

Kuvaukset jättivät arpensa, mutta Meryl nousi roolisuorituksellaan Hollywoodin A-luokkaan.

Kateus kiusana

Vuonna 1976 sai ensi-iltansa John Guillermin ohjaama King Kong -elokuva, jonka naispääosan koekuvauksiin myös Meryl osallistui. Paikalla oli italialaistuottaja Dino De Laurentiis, jonka meriitteihin lukeutuu muun muassa La Strada (1954). Kun Meryl astui huoneeseen, mies katsoi häntä arvostellen päästä varpaisiin.

– Miten ruma! Tämä on niin ruma! Miksi tuot hänet tänne, tuottajan poika huudahti italian kielellä.

– Olen pahoillani, etten ole niin kaunis kuin pitäisi, mutta tätä nyt saatte, Meryl vastasi italiaksi.

Tänä päivänäkin Meryl tunnetaan Hollywoodin suorasuuna, joka on pitänyt muun muassa naisten puolia miehisellä alalla. Itse hän ei pidä feministileimasta, vaan kokee olevansa humanisti.

Menestys on aiheuttanut kollegoissa arvostuksen lisäksi kateutta. Esimerkiksi Sharon Stone ja Susan Sarandon ovat päivitelleet, miksi kaikki parhaat naisroolit menevät automaattisesti Merylille.

– Se on laki. Meryl on loistava näyttelijä, mutta en nostaisi häntä jumalattaren tasolle. Jos hänen perhe-elämänsäkin sujuu niin hyvin kuin mediassa kerrotaan, viillän kurkkuni, Susan on kiukutellut.

Meryl teki Oscar-historiaa

Meryl on tehnyt kaikkiaan 75 elokuvaa kuudella vuosikymmenellä. Hän on yksi kuudesta näyttelijästä, joka on voittanut kolme Oscar-palkintoa. Pystit ovat tulleet elokuvista Kramer vastaan Kramer, Sofien valinta (1982) ja Rautarouva (2011).

Merylillä on hallussaan ennätys Oscar-ehdokkuuksien määrässä. Hän on ansainnut  kaikkiaan 21 ehdokkuutta, mikä on enemmän kuin kellään toisella näyttelijällä.

Golden Globe -ehdokkuuksia hän on saanut 33 kertaa, joista kahdeksana vuonna voitto osui kohdalle. Viimeisin palkinto on tv-sarjasta Only Murders in the Building.

Muita Merylin saamia elokuvapalkintoja ovat muun muassa BAFTA-, American Comedy-, Hopeinen karhu-, Critics' Choice -palkinnot sekä Amerikan ja Australian elokuvainstituuttien elämäntyöpalkinnot.

Viime kuussa Merylille myönnettiin Cannesin elokuvajuhlien kunniapalkinto Kultainen palmu.

Rakastetun traaginen kuolema

Vuonna 1976 Meryl tapasi William Shakespearen Mitta mitasta -näytelmän koe-esiintymisessä Kummisetä-elokuvista tunnetun näyttelijä John Cazalen. Heistä tuli vastanäyttelijät ja rakastavaiset.

Pari pääsi näyttelemään yhdessä valkokankaalla Kauriinmetsästäjä-elokuvassa. Suru varjosti kuvauksia, sillä Johnilla oli todettu keuhkosyöpä. Robert de Niro maksoi omista rahoistaan kollegalle terveysvakuutuksen, jonka turvin John pääsi syöpähoitoihin.

Syöpä levisi nopeasti, eikä mitään ollut tehtävissä. Meryl valvoi rakkaansa vierellä tämän kuoleman hetkellä. 

– Johnin kuoleman jälkeen elin itsekästä aikaa, toipumisen aikaa. Yritin ymmärtää, mitä elämässäni oli tapahtunut. Halusin löytää paikan, jossa voisin kantaa kokemusta mukanani mutta myös jatkaa elämääni, Meryl toteaa.

Shokkiero puolisosta

Vain viikkoja Johnin kuoleman jälkeen Meryl tutustui veljensä kautta kuvanveistäjä Don Gummeriin. Puoli vuotta myöhemmin he olivat naimisissa.

– En ollut päässyt yli Johnin kuolemasta, mutta Don opetti minulle, kuinka jatkaa elämää, Meryl sanoo.

Lapset Henry, Mary eli Mamie, Grace ja Louise syntyivät tiuhaan tahtiin. Vaikka Meryl on tehnyt näyttävän uran, on hän onnistunut säilyttämään perhe-elämänsä poissa julkisuudesta. Pitkästä urastaan hän kiittää puolisoaan, joka vaimon ollessa kuvauksissa huolehti lapsista. Kaikki heistä valitsivat aikuisena taiteilijauran: pojasta tuli muusikko ja tyttäristä näyttelijöitä.

Merylin ja Donin avioliittoa on pidetty Hollywoodin onnellisimmista. Tästä syystä viime vuoden suurimpia uutispommeja olikin pariskunnan ero. Yli 40:n yhteisen vuoden jälkeen Meryl vahvisti muuttaneensa erilleen miehestään jo kuusi vuotta aiemmin.

Merylin tärkeimmät elokuvat:

Kauriinmetsästäjä, 1978

Kramer vastaan Kramer, 1979

Ranskalaisen luutnantin nainen, 1981

Sofien valinta, 1982

Tapaus Silkwood, 1983

Minun Afrikkani, 1985

Hiljaiset sillat, 1995

Tunnit, 2002

Mamma Mia!, 2008

Rautarouva, 2011

The Post, 2017

Kirjallisuuslähteet: Her Again - Becoming Meryl Streep, Michael Schulman (2016) sekä Queen Meryl - The Iconic Roles, Heroic Deeds and Legendary Life of Meryl Streep, Erin Carlson (2019)