Mel Gibson on Hollywoodin rääväsuu - julmaa puhetta juutalaisista

Näyttelijän möläytysten jälkeen on vaikea uskoa, että hänellä on kovinkaan montaa kaveria.
Kaksi Oscar-palkintoa pitkällä urallaan voittanut näyttelijä-ohjaaja Mel Gibson lukeutuu eittämättä ansioillaan Hollywoodin A-luokkaan. Jos ansiot siirretään sivuun, onkin paikallaan hämmästellä, miten hänellä ylipäätään on enää töitä ja kavereita filmiteollisuudessa.
Videolla näyttelijä Lauri Tilkanen vastaa Katson kesäkyselyyn.
Mel Gibson lukeutuu yhdeksi valkokankaan ristiriitaisimmista tähdistä eikä miehen kolhuja saanutta mainetta ole helpottaneet yksityiselämän värikkäät käänteet.
New Yorkin osavaltiossa 1950-luvulla syntynyt Mel on näytellyt Hollywoodissa 1970-luvulta lähtien.
Hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat muun muassa Mad Max (1979), Tappava ase (1987), Braveheart – taipumaton (1995), Patriot (2000) ja Mitä nainen haluaa (2000).
Keskiviikkona 2. heinäkuuta MTV Subilla nähdään Mel Gibsonin tähdittämä elokuva Payback – Tilinteko (1999).
Uhkaili poliisia kostolla
Ensimmäisen kerran Mel jäi poliisin haaviin rattijuopumuksesta vuonna 1983 Torontossa, missä hän juovuspäissään ajoi toisen auton perään.
Tuomari määräsi hänelle kolmen kuukauden ajokiellon.

Kesällä 2006 näyttelijä pidätettiin Malibussa jälleen epäiltynä rattijuopumuksesta. Tilannetta pahensi Melin laukomat antisemitistiset kommentit hänet pidättäneelle poliisille.
Poliisiraportin mukaan Hollywood-tähti oli uhkaillut viranomaista käyttävänsä kaikki rahansa kostaakseen tälle pidätyksen.
Myöhemmin Mel pyysi julkisesti anteeksi tapausta.
Loukkasi juutalaiskollegaansa
The Sunday Times – lehdelle viisi vuotta sitten antamassaan haastattelussa näyttelijä Winona Ryder syytti Mel Gibsonin antisemitistisistä ja homovihamielisistä kommenteista.
Ensimmäisen kerran Winona kanteli Melin asiattomuuksista GQ:lle vuonna 2010.
– Muistan, kun noin 15 vuotta sitten olin suurissa juhlissa Hollywoodissa. Mel oli siellä todella juovuksissa. Hän tuli heittämään homovitsejä ja puhui minulle juutalaisista ”uuninväistäjinä”, näyttelijä on kertonut.

Winona on syntyperältään juutalainen. Hänen isänsä suku on kotoisin Itä-Euroopasta, ja lapsuudessaan näyttelijä vieraili usein juutalaisten isovanhempiensa luona New Yorkin Brooklynissa.
Mel on kiistänyt Winonan väitteet juhlissa käydystä keskustelusta.
"Painukaa v***uun"
Homofoobikon maine Melillä on ollut jo 1990-luvulta asti.
LGBTQ+ -yhteisö on arvostellut näyttelijää etenkin hänen vuonna 1991 espanjalaiselle El Pais -lehdelle antamista alatyylisistä kommenteista liittyen homoseksuaalisuuteen.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustava GLAAD-järjestö on kritisoinut Melin tuottamaa, ohjaamaa ja tähdittämää Braveheart – taipumaton -elokuvaa, jossa Englannin kuningas Edward I kuvataan järjestön mukaan homofobisena karikatyyrina.
– Pyydän anteeksi, kun helvetti jäätyy. He voivat painua vi**uun", Mel lähetti terveisensä Playboy-lehden kautta.
Rasistisia kommentteja kumppanista
Yli 25 vuotta Mel eli tasapainoista perhe-elämää vaimonsa Robyn Mooren ja pariskunnan seitsemän lapsen kanssa.
Robyn haki avioeroa miehestään keväällä 2009, kun julkisuuteen levisi intiimejä valokuvia Melistä venäläisen pianisti Oksana Grigorievan kanssa.
Avioero astui voimaan kaksi vuotta myöhemmin ja teki Robynista rikkaan naisen. Hänen kerrotaan tienanneen erolla Hollywoodin historian isoimman potin yli 400 miljoonaa dollaria.

Kesällä 2010 verkossa levisi äänitallenteita, joilla Mel puhui rasistiseen sävyyn tyttöystävästään Oksanasta, jonka kanssa näyttelijä sai vuonna 2009 tyttären.
Mel on väittänyt äänitteitä väärennöksiksi.
Terapiaan pahoinpitelystä
Suhde Oksana Grigorievan kanssa oli myrskyisä.
Keväällä 2011 Mel sai syytteen kumppaninsa pahoinpitelystä. Oksana väitti näyttelijän lyöneen häntä pariskunnan riidellessä.
Mel selvisi tapauksesta lähestymiskiellolla, yhdyskuntapalvelulla, sakoilla sekä sopimuksella, joka määräsi hänet kolmeksi vuodeksi koeajalle ja vuoden mittaiseen vihanhallintaterapiaan.
Myöhemmin pari kävi huoltajuuskiistaa yhteisestä tyttärestään, mutta pääsi lopulta asiassa sovintoon.
Payback - Tilinteko nähdään keskiviikkona 2. heinäkuuta klo 22.45 MTV Subilla.