Margot Robbie ei saanut Barbien roolista Oscar-ehdokkuutta − kommentoi nyt kohua

Barbie-elokuva sai yhteensä kahdeksan Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaista mies -ja naissivuosanäyttelijöistä.
Margot Robbie ei saanut parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuutta elokuvasta Barbie (2023), kun taas Ryan Gosling (Ken) sai parhaan miessivuosan ja America Ferrera (Gloria) parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden. Ryan Gosling ilmoitti omassa lausunnossaan tammikuussa, että Robbie olisi ehdottomasti ansainnut olla ehdolla parhaasta naispääosasta. Nyt Robbie on kommentoinut Varietyn mukaan tilannetta.
− Ei ole mitään syytä olla pahoillaan, kun tietää, että on näin siunattu, Robbie vastasi hänelle esitettyyn kysymykseen keskustelutilaisuudessa.
Oman ehdokkuutensa sijaan Robbie olisi halunnut, että Barbien ohjannut Greta Gerwig olisi ollut ehdolla parhaaksi ohjaajaksi. Robbie on kuitenkin haltioissaan Barbien saamista kahdeksasta Oscar-ehdokkuudesta. Koska Barbie on myös ehdolla vuoden elokuvaksi, Robbie on Oscar-ehdokas, sillä hän on yksi sen tuottajista.

Linna-sarjasta tuttu murhaaja Lilja pääsee avovankilaan – kaikki on "paskaa"
− Teimme jotain, joka muuttaisi ja koskettaisi kulttuuria ja jolla olisi jonkinlainen vaikutus. Se on tehty ja on paljon enemmän, mistä uskalsin ikinä unelmoida, Robbie sanaili.
− Se on todellakin suurin palkinto, mitä tästä kaikesta voi tulla.
Parhaan mies- ja naissivuosan, sekä elokuvan lisäksi Barbie on ehdolla parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta, alkuperäislauluista (I’m Just Ken ja What I Was Made For?), sekä lavastuksesta ja puvustuksesta.
Barbie katsottavissa HBO Maxissa.
