Madonnan leffaura floppasi mutta Lady Gaga pokkasi Oscarin – moni huippuartisti on kokeillut siipiään valkokankaalla

Katso listasi mieleenpainuvia leffoja, joita tähdittävät rakastetut laulajat.
Lady Gaga on yksi niistä lukuisista huippuartisteista, jotka ovat kokeilleet siipiään myös elokuvabisneksessä. Hän debytoi valkokankaalla vuonna 2013 Robert Rodriquezin toimintatrillerissä Machete Kills, mutta todellinen läpimurto näyttelijänä tapahtui viisi vuotta myöhemmin.
Tuolloin Lady Gaga tähditti yhdessä Bradley Cooperin kanssa A Star Is Born -elokuvaa, josta laulaja nappasi Oscar-pystin parhaasta laulusta.
Musiikkielokuvan ohjaajaksi oli alun perin suunniteltu Clint Eastwoodia, mutta nämä aikeet eivät toteutuneet, joten Bradley sai tilaisuuden ohjausdebytointiinsa.
A Star Is Born ei ollut uusi löytö. Tarinasta oli tehty ensifilmatisointi jo vuonna 1937, ja seuraavat 1950- ja 1970-luvuilla. Vuoden 2018 versio jäänee historiaan, voittihan se Oscareiden lisäksi liudan muita palkintoja, kuten Golden Globen, Grammyn ja Baftan.
Päänäyttelijät antoivat elokuvassa kaikkensa. Bradley opetteli rooliaan varten soittamaan pianoa ja kitaraa. Vakuuttavan taitotason hän saavutti harjoittelemalla puolen vuoden ajan neljä tuntia päivässä.

Bradley valmistautui elokuvaan ottamalla myös puhevalmentajalta tunteja oikeanlaisen murteen hallitsemiseksi.
Katsojien kannattaa kuunnella erityisen tarkalla korvalla Gagan elokuvatulkinta Edith Piafin La Vie en Rose -kappaleesta, sillä juurikin tämän laulun perusteella Bradley päätti palkata leffansa tähdeksi Gagan eikä esimerkiksi Beyoncéta, jolle myös kaavailtiin roolia.
Gaga ei suinkaan ole ainoa maailmankuulu artisti, joka on nähty leffaroolissa. Osasta laulajista on tullut Gagan tavoin Oscar-tason näyttelijöitä, kuten Cheristä.
Katso listasi mieleenpainuvia elokuvia, joita tähdittävät rakastetut laulajat.
Cher & Kuuhullut (1987)

Popin jumalatar Cher aloitti uransa tanssien. Ollessaan 16-vuotias hän keskeytti koulunsa ja muutti Los Angelesiin haaveenaan näyttelijän ammatti. Teinityttö otti näyttelijäkursseja, ja elätti itsensä tanssimalla kaupungin yökerhoissa.
Tulevan aviomiehen Sonny Bonon tapaaminen 1962 muutti Cherin elämän suunnan. Laulajarakas tunsi musiikkituottaja Phil Spectorin, joka palkkasi vahvaäänisen naisen levytysstudioonsa taustalaulajaksi. Ura artistina oli alkanut.
Ensimmäisen kerran valkokankaalle hän pääsi vuonna 1967 siippansa Sonnyn kanssa, kun pariskunta teki parodisen musikaalileffan Hyvin menee. Kunnolla hän pääsi näyttämään kyntensä elokuvassa Silkwood (1983) Meryl Streepin rinnalla.
Cherin Oscar-suoritus nähtiin 1987 Norman Jewisonin ohjaamassa romanttisessa komediassa Kuuhullut vastanäyttelijöinään Nicolas Cage ja Olympia Dukakis.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Teetä Mussolinin kanssa, Burleski, Mamma Mia!
Whitney Houston & Bodyguard (1992)

Elokuvamusiikin historian suurimpia laulusuorituksia on Whitney Houstonin I Will Always Love You Mick Jacksonin ohjaamassa romanttisessa trillerissä Bodyguard.
Elokuvan suurin hitti sai ensiesityksensä valkokankaalla Dolly Partonin ja Burt Reynoldsin tähdittämässä musikaalielokuvassa Texasin paras pikku porttola, jossa kappaleen säveltänyt Dolly laulaa sen eron hetkellä rakastetulleen Burtille.
Bodyguardin tarinassa Whitney esittää laulajaa, jolla syttyy intohimoinen rakkaussuhde henkivartijansa (Kevin Costner) kanssa.
Tarina oli tarkoitus filmatisoida jo 1970-luvulla, jolloin rakastavaisia olisivat esittäneet tuon ajan tähdet Diana Ross ja Steve McQueen. Aika ei ollut vielä kypsä, joten suunnitelma toteutui vasta parikymmentä vuotta myöhemmin.
Edelleen leffan soundrack-albumi on yksi kaikkien aikojen myydyimmistä.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Haku päällä, Rakastuin enkeliin.
Barbra Streisand & Parhaat vuotemme (1973)

Pitkällä urallaan Barbra Streisand on voittanut Yhdysvaltain suurimmat pystit eli Oscar-, Emmy-, Grammy- ja Tony-palkinnot.
Hän aloitti 1960-luvun alussa New Yorkissa kapakkalaulajana, mutta sai nopeasti jalan oven väliin teattereihin. Päästyään esiintymään televisioon levy-yhtiö Columbia Records nappasi hänet studioon. Syntyi artistin ensimmäinen albumi The Barbra Streisand Album.
Oli alusta lähtien selvää, että upeaäänisellä Barbralla oli lahjoja näyttelijäksi. Ensimmäinen elokuva Funny Girl (1968) poiki lisää töitä. Alkuun laulaja pysytteli romanttisessa musikaaligenressä, mutta laajensi pian osaamistaan komediaan ja draamaan.
Parhaat vuotemme -draamassa Barbra ja Robert Redford esittävät marxilaisen ja konservatiivin rakkaustarinan.
Barbran laulamasta tunnuskappaleesta The Way We Were tuli kansainvälinen hitti.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Jentl, Tilaa rakkaudelle, Painajainen perheessä.
Madonna & Evita (1996)

Popin kuningatar Madonna ei esittelyjä kaipaa. Yli 40 vuotta pinnalla ollut laulaja on myynyt yli 400 miljoonaa albumia, voittanut seitsemän Grammy-palkintoa ja päässyt Guinnessin ennätysten haltijaksi musiikkihistorian myydyimpänä naisartistina.
Suurta leffatähteä Madonnasta ei koskaan tullut, vaikkakin hän on näytellyt peräti 27:ssä elokuvassa. Monikaan näistä ei ole jättänyt pysyvää muistijälkeä.
Tähden suurin rooli oli Argentiinan entisen presidentin Juan Perónin vaimona Eva Perónina elämäkerrallisessa elokuvassa Evita, joka pohjautui Andrew Lloyd Webberin säveltämään samannimiseen musikaaliin. Roolistaan Madonna ansaitsi Golden Globe -palkinnon.
Evitassa kuultu You Must Love Me -kappale palkittiin Oscarilla.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Who’s That Girl, Dick Tracy, Omaa luokkaansa.
Beyoncé & Dreamgirls (2006)

Kultakurkku Beyoncé ansaitsi Golden Globe -ehdokkuuden laulaja Deena Jonesin roolista Bill Condonin ohjaamassa Dreamgirls-elokuvassa, jonka inspiraationa on toiminut legendaarisen soullaulaja Diana Rossin ja 1960-luvulla huipulla olleen lauluyhtye The Supremesin tositarina.
Elokuvassa esiintynyt toinen artisti Jennifer Hudson pokkasi roolisuorituksestaan Oscar-palkinnon.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Leijonakuningas, Vaaleanpunainen pantteri, Cadillac Records, Austin Powers ja kultamuna.
Dolly Parton & Yhdeksästä viiteen (1980)

Dolly Parton oli jo suuri countrytähti 1980-luvulla, jolloin hän tähditti yhdessä nimekkäiden Jane Fondan ja Lily Tomlinin kanssa komediaa Yhdeksästä viiteen.
tekstiä Elokuvassa Dolly esittää viehättävää ja tomeraa johdon assistenttia, joka ryhtyy taistelemaan konttorissa esiintyvää sovinismia vastaan yhdessä kahden naiskollegansa kanssa.
teksLeffan nimikkokappale 9 to 5 on Dollyn oma sävellys ja ikivihreä, joka on menestynyt elokuvaa paremmin.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Texasin paras pikku porttola, Tuhannen taalanpaikka.
Queen Latifah & Chicago (2002)

Vuoden 2002 elokuvasovitus tunnetusta musikaalista Chicago oli ensimmäinen musikaalielokuva sitten vuoden 1968, joka nappasi parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.
Catherine Zeta-Jones, Renée Zellwegerin ja Richard Geren rinnalla loistaa räppäri ja laulaja Queen Latifah, joka esittää tiukkaa vankilan johtajaa.
Chicago on Mamma Mian! jälkeen parhaiten rahaa takonut musikaalielokuva. Se ansaitsi kaikkiaan 12 Oscar-ehdokkuutta, joista yksi meni Queen Latifahille.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Ice Age, Hairspray, Bessie, Mehiläisten salaisuudet
Justin Timberlake & The Social Network (2010)

Justin Timberlake on oman aikansa vaikutusvaltaisimpia viihdyttäjiä. Hänen uransa käynnistyi NSYNC-poikabändissä 1990-luvun puolivälissä.
Vuonna 2002 Justin aloitti soolouran singlellä Like I Love You, jonka jälkeen ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa. Sitä myytiin yli seitsemän miljoonaa kappaletta, ja levyllään Justin pokkasi ensimmäiset Grammy-palkintonsa.
The Social Network ei ole Justinin ensimmäinen näyttelijätyö, mutta yksi hänen tunnetuimmista leffoistaan. Tarkkakorvaiset katsojat kuulevat elokuvan aikana muistutuksen artistin menneisyydestä: yhden kohtauksen taustalla kun soi NSYNC:n kappale.
Yhteisöpalvelu Facebookin perustamisesta kertova leffa huomioitiin seitsemällä Oscar-ehdokkuudella, joista se voitti kolme.
Muista mainitsemisen arvoisia leffoja: Trolls, Runner Runner, The Love Guru, Reptile, Avoin tie.
Frank Sinatra & Täältä ikuisuuteen (1953)

Frank Sinatran kuolemasta on kulunut lähes 30 vuotta, mutta yhä hänen nimensä tunnetaan kaikkialla. Hän on edelleen yksi maailman myydyimmistä laulajasta, ja Frank jätti jälkeensä ikivihreitä hittejä, kuten My Way, Strangers In The Night, I’ve Got You Under My Skin ja Love and Marriage, joka soi kasarisarja Pulmusten tunnusmusiikkina.
Frank teki myös näyttelijänä merkittävän uran. Hänen kanssaan ovat näytelleet sellaiset Hollywood-tähdet kuin Grace Kelly, Dean Martin, Gene Kelly ja Doris Day.
Fred Zinnemannin ohjaama Täältä ikuisuuteen vilisi Frankin lisäksi legendoja, kuten Burt Lancaster, Montgomery Clift, Deborah Kerr ja Donna Reed. Elokuva toi Frankille parhaan miessivuosa-Oscarin.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Skandaalihäät, Ilo irti, Kultainen käsivarsi, Mantsurian kandidaatti.
David Bowie & Mies toisesta maailmasta (1976)

David Bowien debyyttirooli oli osuva Ziggy Stardust -tähdelle. Nicolas Roegin ohjaamassa kulttileffassa Mies toisesta maailmasta laulaja esittää ulkoavaruudestaan Maahan saapuvaa muukalaista, joka tutustuu vieraaseen planeettaan ja hukuttautuu maallisiin nautintoihin.
Mainosalalta musiikkimaailmaan hypännyt David on artistina legenda, jonka ura kesti yli 50 vuotta ja jonka albumeja on myyty yli 200 miljoonaa.
Muita mainitsemisen arvoisia leffoja: Labyrintti, Verenjano, Herra Ricen salaisuus, Merry Christmas, Mr. Lawrence.
A Star Is Born nähdään TV5:llä lauantaina 31. elokuuta klo 21.00 ja lauantaina 7. syyskuuta klo 14.25 sekä Friillä sunnuntaina 1. syyskuuta klo 18.15. Elokuva on katsottavissa myös Netflixissä ja Viaplayssa.
Dreamgirls nähdään Ruutu+ - ja SkyShowTime -kanavilla.
Evita nähdään Disney+ -kanavalla.
Yhdeksästä viiteen on katsottavissa Disney + -kanavalla.