Lina Schiffer avoimena: "Haastava suhde romantiikkaan"

Lina Schiffer avoimena: 'Haastava suhde romantiikkaan'
20250325, Helsinki. Love Island 2025 pressi. Kuvassa Lina Schiffer.

Love Islandissa mukana oleva Lina Schiffer käy terapiassa läpi ihmissuhdeasioitaan.

Lina Schiffer vietti yli 300 tuntia Love Island Suomen sinkkujen kanssa Pasilan studiolta käsin. Hän nimittäin toimii ensimmäistä kertaa ohjelman kommentaattorina.

– En olisi ikinä voinut uskoa, kuinka tärkeä työkokemus tästä tulee. Tämä opetti minulle todella paljon synergiasta, ryhmätyöstä ja käsikirjoittamisesta. Tarkoitan sitä, että miten omia spiikkejä käsikirjoitetaan, Lina kertoo Katson haastattelussa.

– Usein tällaisissa töissä spiikit annetaan valmiina.

Kivakin voi olla kuormittavaa

Linalta vaadittiin tilanteen lukutaitoa, jotta hän osaisi kommentoida asioita oikeaan sävyyn. Draamatilanteisiin hän ei esimerkiksi halunnut lähteä heittämään turhia vitsejä. Hän yllättyi, kuinka hyvin saarelaiset osasivat sanoittaa tunteitaan.

– Suurin osa heistä on kuitenkin minua vähintään 10 vuotta nuorempia. He ovat todella kypsiä reflektoimaan tunteitaan. Milleniaalina en usko, että meidän sukupolvemme olisi ollut kykenevä tekemään tunnetasolla niin kypsiä ratkaisuja.

– Heidän sanomisensa olivat oikeasti todella opettavaisia. Katsojalla voi tulla sellainen olo, että hän tulee nähdyksi ja kuulluksi, kun joku sanoittaa jotain, mitä ei ehkä itse uskalla.

Vaikka työ oli Linalle mieluisa, oli se myös kuormittavaa juurikin sen takia, koska ohjelmassa ollaan tunteiden kanssa tekemisissä.

– Kommentaattorina reflektoin ihmisten tunteita ja annan niiden kuulua spiikeissäni.

Levyraati
Lina on monelle tuttu niin Levyraadista, radioaalloilta kuin mainoksistakin.

Suuri keramiikkakisa toi lohtua

Lina myöntää olevansa realityn ystävä – valikoivasti. Hän ei pidä liian käsikirjoitetuista ohjelmista. Linan ehdoton suosikki on Suuri keramiikkakisa.

– Ohjelma muodostui itselleni tärkeäksi neljä vuotta sitten, koska elin henkisesti haastavaa aikaa, kun pitkä parisuhteeni loppui.

– Tuollaisen sarjan keveys ja hauskuus on mitä ihanin väylä johonkin muuhun.

Lina ei usko, että lähtisi itse etsimään rakkautta tv:stä. Nuorempana hän olisi saattanut niin tehdäkin. Hän nostaa kauden saarelaisille hattua siitä, miten rohkeita he ovat.

– Oikeastaan nyt kun mietin, olin nuorempana sen verran ujo, että en tiedä, olisinko uskaltanut lähteä tällaiseen mukaan.

Lina opiskelee tällä hetkellä Teatterikorkeakoulussa.
Lina opiskelee tällä hetkellä Teatterikorkeakoulussa.

Love Islandilla saarelaiset deittailevat toisiaan ja pääsevät treffeille. Millaiset olisivat unelmatreffisi, Lina?

– Minulla on vähän haastava suhde romantiikkaan, ja puhun tästä terapeuttini kanssa harva se kerta. En tiedä, mistä estoista se kertoo, hän naurahtaa.

– Pidän läheisyydestä, totta kai. Keskusteluyhteys on minulle niin tärkeää, että melkeinpä ne unelmatreffit koostuisivat esimerkiksi teatterista tai muusta taideteoksesta, josta purkautuisi hyvä keskustelu kivassa ravintolassa.

Lina haluaisi toisaalta olla seikkailumielisempi, sillä hän kokee olevansa joissain asioissa nössö. Hän pohtii, olisiko sittenkin parempi mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle vaikkapa miekkailemaan. Tällaisissa tilanteissa ihminen joutuu olemaan auki, läpinäkyvä ja herkkä.

Kuka on Lina?

Yhden harhaluulon itsestään Lina haluaa kumota.

– Minulle sanotaan usein, että olen megacool. Haluan sanoa nyt, en tiedä monettako kertaa, että en ole. Olen todella nörtti, Lina tokaisee nauraen.

– Luulen, että se millainen ulkomuotoni on, liittyy johonkin epävarmuuden peittelyyn. Mutta tämä nyt on sellainen myytti, jonka haluan rikkoa.

Lina kertoo olevansa ihmisyydestä kiinnostunut. Hän analysoi paljon, tapa, josta hän haluaisi päästää irti edes vähän. Hän toivoisi itseltään enemmän hetkessä elämistä ja läsnäoloa.

Love Island Suomi 14.4. alkaen MTV3:lla ja MTV Katsomossa.