Levyraati saavutti huimat katsojaluvut – näin kävi Putouksen

Levyraati saavutti huimat katsojaluvut – näin kävi Putouksen
Levyraati

Uudelleen henkiin herätetty Levyraati alkoi MTV:llä lauantaina 20. tammikuuta suosiollisten arvioiden siivittämänä.

Uusi Levyraati alkoi MTV3:lla viime lauantaina juontaja Jenni Pääskysaaren johdolla. Vakiotuomareina musiikinarviointiohjelmassa nähdään Asko Kallonen, Mikko Kosonen, Väinö Karjalainen ja Lina Schiffer.

Katsojat ovat antaneet ohjelmasta ensimmäisen jakson perusteella varsin myönteisiä arvioita esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Moni piti siitä, että ohjelman tempo oli rauhallinen, kappaleet olivat kiinnostavia ja tuomareilla oli sana hallussa, eikä myötähäpeää aiheutettu väkinäisellä vitsailulla. Myös Jenni juontajana sopi ohjelmaan mainiosti, eivätkä Mikko Kososen rehottavat rintakarvatkaan häirinneet liikaa.

Näkökulma: Levyraadin pyhä ydin säilyi – ei pakonomaista vitsailua ja keskinäistä hekottelua

Putous

Myös Finnpanelin katsojaluvut osoittavat, että uutta Levyraatia kohtaan on runsaasti kiinnostusta. Ensimmäistä jaksoa seurasi keskimäärin 812 000 katsojaa. Ohjelma jäi kuitenkin niukasti toisen Maikkarin ison viihdeohjelman starttijakson taakse katsojaluvuissa, sillä Putouksen uuden kauden avausjakso samana iltana sai 830 000 katsojaa.

Vertailun vuoksi Nelosen viihdeohjelmista The Voice of Finlandin kauden starttijaksoa perjantaina 19.1. katseli keskimäärin 617 000 katsojaa. Maanantai-iltaisin tv:ssä näkyvä Diili puolestaan sai katsojia viime viikolla vain 215 000.

Uusi Putous-kausi lytättiin somessa – porilaiset varastivat show'n

Ylen lauantai-illan viihdeohjelma Hengaillaan puolestaan veti ruutujen ääreen keskimäärin 457 000 silmäparia.