Lestadiolaiset nuoret miehet avautuvat seksistä: "On niin monesti tehnyt syntiä"

Lestadiolaiset nuoret miehet avautuvat seksistä: 'On niin monesti tehnyt syntiä'
Suvikset

Lestadiolaisten hengellinen tapahtuma Suviseurat on jättitapahtuma, jossa on omat pisteet muun muassa ripulilapsille ja eksyneille lapsille.

Ylen uudessa dokumenttisarjassa Suvikset päästään kurkistamaan lähelle lestadiolaisen liikkeen järjestämää vuosittaista hengellistä kokousta Suviseuroja. Neliosaisessa dokumenttisarjassa seurataan vuonna 2023 Pudasjärven lentokentällä järjestettyä tapahtumaa, jonne kokoontui 70 000 osanottajaa. Dokumentin päähenkilöinä nähdään Julia, Justus, Aarne ja Olivia

Autiolle kentälle on pystytetty vieri viereen parakkimaisia telttoja. Paahteisella kentällä on vieri vieressä asuntovaunuja ja autoja. Ihmisiä on joka puolella. Alueen isoimmassa teltassa järjestetään aamusta iltaan ohjelmaa: saarnoja, puheita, hartauksia, keskusteluiltoja ja laulutuokioita. 

Saarnat hoitaa mies, koska Raamattu näin uskon oppien mukaan määrää.  Tapahtumateltta on hyvin suosittu, välillä niin täysi, ettei sinne mahdu istumaan.

Kaikki tapahtumaan liittyvä työ tehdään talkoovoimin. Työtä riittää joka puolella vessojen valvojasta jäteauton kuljettajaan ja kaupan kassaan. Perheen pienimmätkin ovat käärineet hihansa ja myyvät jäätelöä paahteisella hiekkakentällä, jonka lämpömittari paukkuu 40 asteessa. Hiekkakentälle on pystytetty teltta, joka kantaa nimeä työvoimatoimisto.

Suviseurat keräävät vuosittain ihmisiä ympäri Suomea.
Suviseurat keräävät vuosittain ihmisiä ympäri Suomea.

Äiti hukassa

Yhden teltan kyljessä lukee ”eksyneet lapset”. Jos oma lapsi on hukassa, löytyy se todennäköisimmin kyseisestä teltasta. 

Vieressä on teltta, jossa voi pestä lapsensa. Yksi teltta on tarkoitettu niille lapsille, joilla on ripuli. ”Vain ripulilapset”, kyltissä lukee. Teltassa hoidetaan myös imetys, ”rintaruokinta”.

Telttaan tuodaan yllättäen kuusi vuotias pieni hattupäinen tyttö.

– Kuusivuotias, isosisko jätti ja juoksi täyttä kurkkua tuonne, se makasi maassa, täti otti hoiviinsa ja toi tänne, lapsen löytänyt nainen demonstroi hoitajille.

– Tiedätkö mitä, isi ja äiti tulee sut hakemaan. Ne tietää, että täällä on paikka, mistä löytyy kaikki eksyneet lapset, nainen jutustelee pikkutytölle.

Pieni tyttö saa vettä. Vanhempiaan odotellessa yksi hoitajista selailee hänen kanssaan kirjaa. Lopulta äiti tulee hakemaan.

– Täällä oli tänään monta lasta, mutta kaikki vanhemmat on löydetty, yksi hoitajista toteaa dokumentissa.

Suviseuroissa kaikki työ tehdään talkoovoimin.
Suviseuroissa kaikki työ tehdään talkoovoimin.

Synnit anteeksi

Tapahtuma-alueelta löytyy valtava telttarakennelma, jossa valmistetaan linjastomaisesti ruokaa myytäväksi. Pizzapaloja paistetaan täyttä häkää ja soppakattilat kiehuvat.

Talkootyöntekijät ovat pukeutuneet valkoisiin takkeihin ja asetelleet päähän hiuksia suojaavat myssyt. Tapahtumavieraat voivat ostaa ruokaa suoraan ämpäreihin. Kaiuttimissa muistutetaan, että ruokaa kannattaa ostaa vain yhdeksi päiväksi kerrallaan, koska helteessä se usein pilaantuu.

Yksi nuorista miehistä kiteyttää kameroille sen, mikä on kaikkein tärkeintä tapahtumassa. Ei suinkaan talkootyöt ja itse tapahtuma, vaan usko.

– Tärkein asia täällä on, että saa kuulla evankeliumia. Saa uskoa kaikki synnit anteeksi. Jos itellä on huono mieli tai levoton olo, voi pyytää uskovaiselta kaverilta, saako uskoa synnit anteeksi. Päivän mittaan tulee vahingossa mietittyä ilkeitä asioita.

Suviseuroissa käydään hyvinkin syvällisiä keskusteluja keskellä päivää - ja ilman viinaa.
Suviseuroissa käydään hyvinkin syvällisiä keskusteluja keskellä päivää - ja ilman viinaa.

Yksi nuorten miehen seurue pohtii pöydän ääressä syntejä.

– Itse koen tosi helposti, kun on niin monesti tehnyt syntiä vaikka seksuaalisuuden suhteen. Helpommin ne nousee pintaan ja helpommin alkaa vaivaamaan.

Nuoren miehen veli kuvailee, että tehdyt synnit käyvät omatunnolle ja tuntuvat myös fyysisesti ja psyykkisesti.

Nuoret miehet julistavat, että seksi kuuluu avioliittoon. Yksi seurueen miehistä on seurustellut ei uskovaisen kanssa, mutta se kävi haastavaksi.

– Kaikki tämmöinen, niin oli tosi vaikeaa olla toisen kanssa, koska toisaalta niin helposti taipuu semmoiseen, hän toteaa ja jatkaa:

– Kyllä mä muistan ainakin pari kerran pari miettineeni sitä, että valitsenko mä tämän uskon vai rakkauden sitä toista ihmistä kohtaan. Siihen tilanteeseen en uskovaisena haluaisi kenenkään päätyvän.

Suvikset TV2-kanavalla ja Yle Areenassa.