Legendaarisen The West Wingin kaikki kaudet julkaistiin Elisa Viihde Viaplayssa – tunnetko sarjan taustalla olevan elokuvan?

westwing_P_Ae_Ae_309768f0c7.jpg

Oscar-palkitun Aaron Sorkinin (The Social Network) legendaarinen draamasarja The West Wing seuraa Valkoisen talon kulissien takaista elämää. Päähenkilö on Martin Sheenin esittämä demokraattipresidentti Jed Bartlet, jonka lähimpiä alaisia esittävät muun muassa Allison Janney, John Spencer ja Bradley Whitford. Myös Rob Lowe esiintyi sarjassa säännöllisesti.

Sarjan taustalla on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut Sorkinin käsikirjoittama ja Rob Reinerin ohjaama menestyselokuva Amerikan Presidentti. Martin Sheen esitti romanttisessa draamaelokuvassa Valkoisen talon neuvonantajaa. Presidenttiparina nähtiin puolestaan Michael Douglas ja Annette Bening

Sorkin hyödynsi The West Wingissä käsikirjoittamansa elokuvan käyttämättä jääneitä juonikuvioita. Sarjan piti alunperin keskittyä presidentin alaisiin. Amerikan presidentissä mukana olleelle Martin Sheenille tarjottiin The West Wingistä sivuroolia Yhdysvaltain presidenttinä. Yleisö kuitenkin ihastui Sheenin roolisuoritukseen siinä määrin, että presidentin osuutta kasvatettiin sarjan kuluessa.

The West Wingiä tuotettiin seitsemän kautta 1999–2006, jonka aikana se voitti peräti 26 Emmy-palkintoa. Edelleenkin se on yksi kaikkien aikojen eniten Emmy-ehdokkuuksia saanut tv-sarja.