Leffatähti rääkkäsi itsensä loppuun elokuvan vuoksi – mieli järkkyi

Daniel Day-Lewis ajoi itsensä romahduspisteeseen Viimeisessä mohikaanissa, joka nähdään tänään Subilla.
Vuonna 1992 valmistunut Viimeinen mohikaani oli virstanpylväs sekä ohjaaja Michael Mannin että päänäyttelijä Daniel Day-Lewisin uralla.
Oscar-palkittu elokuva perustuu James Fenimore Cooperin vuonna 1826 julkaistuun historialliseen seikkailuromaaniin, joka on sovitettu elokuvaksi ja tv-sarjaksi lähes kaksikymmentä kertaa. Vuonna 1936 valmistuneen Hollywood-klassikon ohella Mannin versiota pidetään tarinan parhaana sovituksena.
Ravistelevan upea toimintadraama sijoittuu vuonna 1757 käytyyn Britti-Amerikan ja Ranskan väliseen sotaan. Puoliverinen mohikaani Hawkeye ja hänen veljensä lähtevät pelastamaan kahta brittieverstin tytärtä, jotka ovat päätyneet julman petturimohikaanin käsiin.
Elokuva yhdistää perinteikkään seikkailukerronnan hengästyttävän komeaan ja osin hätkähdyttävän brutaaliin toimintaan. Mukana on myös annos romantiikkaa Hawkeyen ja Madeleine Stowen tulkitseman Coran välisenä rakkaustarinana.
Rankka valmistautumisprosessi
Daniel Day-Lewis loistaa pääroolissa Hawkeyena, jonka nahkoihin päästäkseen näyttelijä ajoi itsensä äärirajoille henkisesti sekä fyysisesti. Day-Lewis tunnetaan tinkimättömänä metodinäyttelijänä, joka omistautuu mille tahansa roolille satayksiprosenttisesti. Viimeisen mohikaanin kohdalla tähden kerrotaan kuitenkin rääkänneen itsensä murtumispisteeseen.

Day-Lewis muutti erämaahan useita kuukausia ennen kuvauksia elääkseen kuin roolihahmonsa. Tähden kerrotaan olleen täysin luonnon armoilla ja hankkineen ruokansa kalastamalla ja metsästämällä. Yönsä Day-Lewis nukkui itse rakentamissaan laavuissa.
Kuvausten aikana näyttelijä ei poistunut hahmostaan kertaakaan. Muiden näyttelijöiden ruokaillessa asuntovaunuissaan tai kuvauspaikalle rakennetuissa barakeissa Day-Lewis vetäytyi erämaahan omiin oloihinsa.
Pää antoi lopulta periksi
Lopulta askeettiset olosuhteet ja itsensä kurittaminen johtivat psykologisiin ongelmiin. Day-Lewis sairastui kuvausten jälkeen puhjenneeseen klaustrofobiaan ja kärsi hallusinaatioista, joihin hän haki lääketieteellistä hoitoa.
Day-Lewis ei lopulta saanut Oscar-ehdokkuutta Viimeisestä mohikaanista, vaikka tätä pidetään yhtenä hänen parhaista elokuvistaan. Urallaan ennätykselliset kolme Oscaria parhaasta miespääosasta voittanut näyttelijä on kuitenkin usein maininnut juuri Hawkeyen yhdeksi omista suosikkirooleistaan.
Viimeinen mohikaani esitetään Subilla lauantaina 5. heinäkuuta kello 21 ja keskiviikkona 9. heinäkuuta kello 23.10. Elokuva on myös katsottavissa MTV Katsomossa 16. heinäkuuta saakka.