Lauri Markkanen aloittaa Pikku Kakkosessa

Lauri Markkanen aloittaa Pikku Kakkosessa
Pikku Kakkonen, Lauri Markkanen

Koripalloilija tekee uuden aluevaltauksen televisiossa.

Koripalloilija Lauri Markkanen ryhtyy Pikku Kakkosen kummiksi. Koripalloilija ryhtyy luotsaamaan myös lastenohjelman yhteydessä Laurin pallovinkit -sarjaa.

Pikku Kakkosen kummi on henkilö, joka välittää positiivisuutta ympärilleen ja rohkaisee lasta leikkiin, omaan ajatteluun sekä uuden oppimiseen. Kummina Lauri sitoutuu Pikku Kakkosen arvoihin ja haluaa olla tukemassa lapsen tasapainoista kasvua. Kummi tarjoaa myönteisen, rohkaisevan ja turvallisen aikuisen mallin, joka huomioi kaikki lapset tasa-arvoisesti.

Ylen tiedotteessa kerrotaan, että Lauri on kiinnittänyt ansiokkaasti huomiota lasten liikuntaan. Jotta liikkuva elämäntapa säilyy lapsen kasvaessa, on tärkeää, että jokainen lapsi kokee liikunnan ilon ja onnistumisen tunteita.

– Lasten liikkuminen on minulle erittäin tärkeää. Pikku Kakkonen oli olennainen osa omaa lapsuuttani, ja nyt se on mukana myös omien lasteni arjessa. Olen itse saanut kasvaa liikunnallisessa ympäristössä, ja nyt on minun vuoroni antaa takaisin. On suuri kunnia toimia Pikku Kakkosen kummina ja yhdessä innostaa lapsia liikkumaan, Lauri kertoo tiedotteessa.

Laurin pallovinkit -sarja julkaistaan Yle Areenassa 3.11. ja nähdään Pikku Kakkosen lauantaiaamuissa 9.11. alkaen. Lauri esittelee sarjassa lasten kanssa pallovinkkejä, jotka sopivat harjoitteluun kaiken ikäisille liikkujille. Ohjelma kannustaa lapsia kokeilemaan koripalloa leikkien kautta.

Pikku Kakkosen yksi tärkeimpiä tehtäviä on lasten liikunnan edistäminen. Aiemmin ohjelmassa on harjoiteltu muun muassa pyöräilyä, jääkiekkoa, uintia ja hiihtoa.