Lassen tytär löytyi verilammikon keskeltä – koira valvoi vierellä 36 tuntia

Ruotsalainen toimittaja ja dokumenttiohjaaja kertoo suuresta surustaan Elämä käännekohdassa -dokumenttisarjassa.
Toimittaja ja dokumenttiohjaaja Lasse Berg kohtasi yhden suurimmista menetyksistä vuonna 2016. Vuoden piti olla upea, sillä Lasse oli aloittamassa unelmaprojektiaan vaimonsa kanssa. Hän on kuvaillut maailmaa niin kirjoissa, tv-elokuvissa kuin radio-ohjelmissakin.
Arkistovideo: Leena Uotila haastattelussa.
Lasse oli Ingrid-puolisonsa kanssa Afrikassa keräämässä aineistoa uuteen kirjaan. Lasse oli onnensa kukkuloilla, sillä hän oli nähnyt afrikkalaisia hyeenakoiria ja oli aikeissa lähteä Johannesburgiin.
– Sanoin Ingridille ajatellen Lindaa ja kolmea lastani: ” En ole kai ikinä ollut yhtä onnellinen.”, Lasse sanoo.
– Nyt tiedän, että meidän Linda oli kuollut juuri sillä hetkellä, hän kertoo.
Poliisi epäili murhaa
Lassen kuopus Linda oli kuollut kotona Uppsalassa. Lasse ja Ingrid saivat musertavan tiedon Lindan ystävältä Stinalta.
– Poliisi oli kieltänyt ystäviämme kertomasta meille, koska epäili murhaa. Linda löytyi asunnostamme laajasta verilammikosta eikä ranteissa ollut haavoja. Mikään ei viitannut itsemurhaan, joten poliisi epäili murhaa, Lasse kertoo.
Linda makasi 36 tuntia verisenä vierellään Yoda-koiransa, joka yritti nuolla verta pois omistajastaan.
– En enää ikinä saisi halausta Lindalta, emmekä vitsailisi yhdessä, Lasse muistaa tajunneensa hotellihuoneessaan Afrikassa.
Hän tiesi, että elämä muuttuisi perinpohjaisesti. Hän oli kokenut surua ennenkin, kun hän menetti esimerkisi äitinsä. Nyt suru oli ihan eri kokoluokkaa. Ingrid ja Lasse matkustivat heti takaisin Ruotsiin. Lassesta tuntui, että hän ja Ingrid putosivat omiin syviin kaivoihinsa.
– Kumpikaan ei itkenyt moneen tuntiin. Mutta se mitä sitten tapahtui… Tavallaan se pelasti minun elämäni. Ingrid tarttui käteeni sanoen… En ikinä unohda niitä sanoja: ”Me kohtaamme tämän yhdessä”.
– Päässä pyöri vain: ”Kuka voisi tappaa ihanan pikkutyttömme?”. Hyvyyden ruumiillistuman. Silkkaa lämpöä ja rakkautta. Eikä mieleen tullut ketään.

Tieto helpotti
Koti eristettiin murhatutkinnan vuoksi. Ensimmäisen päivän palattuaan Ruotsiin vanhemmat viettivät Uppsalan rikospoliisissa. Pahinta oli, kun he eivät tienneet, mitä oli tapahtunut.
Lopulta perhe sai tiedon. Ruumiinavauksen ja teknisen tutkinnan valmistuttua he kuulivat, että Linda oli keskellä päivää kompastunut ja lyönyt polvensa ruukkuun. Ruukku oli hajonnut ja kaksi sirpaletta oli viiltänyt kaksi polvivaltimoa poikki.
– Linda ei ollut pyrkinyt soittamaan eikä ovelle vaan menettänyt tajuntansa ja vuotanut nopeasti kuiviin, Lasse kertoo.
Perhe sai nähdä kuvia ruukusta. Lasse kertoo, että olisi syyttänyt itseään, jos hän olisi ostanut ruukun. Lopulta tuntui hyvältä, ettei ollut ketään, jota syyttää tyttären menehtymisestä. Tieto siitä, ettei kuolema ollut kenenkään vika, oli tärkeä Lasselle.
Linda elää Yodassa
Yoda-koira oli ystävällä hoidossa, kunnes perhe sai sen kotiin. Ystävä oli pessyt Lindan karvatassun huolella. Lasselle Yodan kohtaaminen tuntui kummalliselta. Se on tärkeä perheelle, sillä heille Linda elää koirassa. Yoda kuvastaa Lindan rakkautta.
Linda oli Lassen mukaan pikkuinen valonlähde, joka oli pienestä pitäen uskomattoman eläinrakas. Kaksivuotiaana Linda halusi pussata jokaista muurahaista, kun perhe asui Afrikassa.
Elämä käännekohdassa Yle Areenassa, torstaisin Teema & Fem -kanavalla.