Kyllä isä osaa saa jatkoa

Tom Lindholm palaa jälleen rooliinsa perheen päänä.
Legendaarinen 1990-luvun Kyllä isä osaa -sarja sai jatkoa elokuvalla viime vuonna. Nyt sille on tulossa jatko-osa. Nelonen tiedottaa, että elokuvan kuvaukset ovat alkaneet Tampereella.
Toisessa Kyllä isä osaa -elokuvassa perhe suuntaa Tampereelta Lappiin. Päärooleissa jatkavat Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen ja Jarno Jokinen.
– Ensimmäisen Kyllä isä osaa -elokuvan valtaisa suosio on lämmittänyt kaikkien elokuvassa mukana olleiden sydämiä. Viimeksi seikkailimme kesäisissä tunnelmissa, tällä kertaa hieman lumisemmassa maisemassa, Tom Lindholm sanoo tiedotteessa.
– Tuntuu hyvältä palata isän rooliin ja saada mahdollisuus tarjota katsojille lisää nauruntäyteisiä elokuvaelämyksiä, hän jatkaa.
Ensimmäinen elokuva keräsi 220 000 katsojaa elokuvateattereissa.
Jatko-osa saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna.
